En tullut sinun vuoksesi, palasin egoni takia

En tullut sinun vuoksesi, palasin egoni takia
Fátima Servián Franco

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Fátima Servián Franco.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Miksi jotkut existämme tulevat takaisin elämäämme sitten, kun kaikki on hyvin? Jotkut suhteet ovat hyvin on-off -tyyppisiä, mikä itsessään on hyvin inhottava tilanne.

Se henkilö, joka ei ollut paikalla kun tarvitsimme häntä eniten, palaa elämäämme yhtäkkiä takaisin… juuri silloin, kun luulimme saaneemme kerättyä palaset jo takaisin yhteen. Useimmissa tapauksissa henkilö ei kuitenkaan palaa takaisin meidän vuoksemme, vaan oman egonsa tähden.

Ego pitää kaikesta, mikä vastaa sen odotuksia. Kun ego alkaa hallita tapaamme rakastaa, löydämme itsemme pian venäläisestä ruletista, jossa voitto tarkoittaa kaikkein itsekkäimpien toiveidemme täyttymystä.

Ennen kaikkea ne ihmiset, joilla on suuri ego, etsivät tunnustusta toisilta. Tällaiset ihmiset eivät kykene antamaan tunnustusta itselleen.

Jotta voisimme luoda molempia osapuolia tyydyttäviä ihmissuhteita, meidän on neuvoteltava toiveistamme. Vasta silloin voimme todella olla suhteessa, jossa molemmat tuntevat olonsa hyväksi. Haluamamme rakkaus on yhtä tärkeää kuin rakkaus jota tarjoamme.

Egolla ei ole aavistustakaan siitä mitä rakkaus on

On-off -suhteet ovat uuvuttavia ja dynamiikaltaan tuhoisia. Tätä tapahtuu etenkin silloin kun suhteen toinen osapuoli haluaa pysyä ihastumisen ensivaiheissa. Valitettavasti se estää kuitenkin suhdetta kasvamasta ja kypsymästä.

Ihmiset, jotka rakastavat itsekeskeisesti, ajattelevat omistavansa oikeuden entisiin kumppaneihinsa. Siksi he yrittävät saada heidät takaisin, etenkin silloin kun näkevät toisen ihmisen saaneen elämänsä takaisin.

He ajattelevat, että heillä on oikeus päästä exänsä elämään ja lähteä siitä milloin vain. He ajattelevat, että heillä on oikeus täyttää uudet tilat, joiden luomiseen toinen ihminen on käyttänyt paljon energiaa.

ero ja nainen kävelee pois

 

Paluu yhteen exän kanssa ei kuitenkaan tuo mukanaan mitään hyvää; palaat takaisin samaan vanhaan ja väärinkäytät tilaa, jonka eteen toinen ihminen on työskennellyt kovin.

Jos exäsi yrittää palata yhteen kanssasi, ota hetki ja ajattele kaikkea sitä työtä, jonka olet tehnyt toipumisesi eteen sekä sitä mitä todella ansaitset.

Jotkut ihmiset palaavat yhteen (tai jatkavat huonossa suhteessa) seuraavalla periaatteella: “Parempi tunnettu paha kuin tuntematon paha.” Toiset puolestaan palaavat yhteen puhtaasti yksinäisyyden pelosta.

Ja joillain ihmisillä ei yksinkertaisesti ole ketään, joka ruokkisi heidän egoaan, täyttäisi heidän halujaan ja kertoisi kuinka mahtavia he ovat.

Paluu yhteen… voiko se olla hyvä juttu?

Eron jälkeen halu palata takaisin exän luo voi olla vahva. Olettehan sentään jakaneet paljon kokemuksia yhdessä. Mutta… ole varovainen.

Asiantuntijoiden mukaan, jos päätät palata takaisin yhteen exäsi kanssa, on hyvä ajatella tilannetta ennen itse toimintaa. Tuona aikana sinun tulee pohtia miksi haluat takaisin yhteen entisesi kanssa. Haluaako hän samaa yhtä paljon?

Esimerkiksi, jos odotamme toisen ihmisen muuttavan itsessään sen mikä meitä häiritsee, asetamme hänelle valtavasti paineita.

Toisaalta, jos palaamme takaisin exämme luokse, sen täytyy lähteä siitä että todella pidämme hänestä sellaisina kuin hän on – hyvine ja huonoine puolineen. Meidän tulee myös tehdä selväksi, että suhde voi tulla uudelleen päätökseensä, mikäli se ota tulta alleen.

nainen rikkinäisen seinän edessä

 

Paluu yhteen entisen rakkautemme kanssa on itsessään tarpeeksi tärkeä päätös. Meidän ei tulisi toimia sen kanssa impulsiivisesti. On totta, että voimme kuunnella vaistojamme ja jopa asettaa niitä mittakaavaan. Aikaisempi ero ja ponnistelut, joita olemme tehneet itsemme eteen ansaitsevat kuitenkin huolellista ajattelua.

“Minä-haluan-rauhaa. Minä on ego, haluaminen halua; poista ego and halu, silloin sinulla on rauha.”


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.