Elinvoiman kymmenen käskyä

Elinvoiman kymmenen käskyä

Viimeisin päivitys: 25 huhtikuuta, 2016

Suru ja masennus ovat monimutkaisia sairauksia, joiden erilaisia vivahteita on lähes yhtä monia kuin näistä kärsiviä ihmisiäkin. Olemme uponneet historian pahimpaan henkiseen epidemiaan. Tämä henkinen romahdus on 2000-luvun suurin paholainen.

Kyyneleemme saavat elinvoimamme ja energiamme ruostumaan. Ne, jotka ovat joutuneet loputtoman masennuksen ja surun kynsiin tuntevat kuin heidän elämänsä olisivat lopuillaan, kuin heidän intonsa olisi katoamaisillaan ja kuin he olisivat lukittuina pimeyteen. Tästä syystä emme voi sanoa, että masennuksen vastakohta olisi onnellisuus, vaan ennemminkin elinvoima.

Masennuksen uhreja ovat yhtä paljon siitä kärsivät ihmiset kuin näiden ihmisten ympärillä olevat läheisetkin. On hyvin todennäköistä, että masennus syö myös masentuneen ihmisen ympärillä olevien ihmisten energian ja elinvoiman. Tästä syystä meidän tulee yrittää hyötyä tästä tiedosta aina kun masennusta ilmenee, ja meidän tulee yrittää auttaa sekä masentunutta ihmistä että hänen läheisiään, jotta nämä ihmiset eivät tuntisi oloaan yksinäiseksi.

Kukaan meistä ei ole immuuni. Masennus voi iskeä keneen tahansa, koska tahansa. Mutta on olemassa tiettyjä pieniä askeleita, joita seuraamalla on helpompi arvostaa elämää. Tutustu näihin “10 käskyyn”, jotka voivat auttaa sinua pitämään elinvoimasi.

  1. Karkota sellaiset ajatukset kuten “en osaa” tai “en pysty”. Mikäli kykenet keskittymään kyseiseen asiaan ja se on sinulle tarpeeksi tärkeä että haluat taistella sen puolesta, sinä kyllä pystyt. Karkota siis mahdollisimman kauaksi itsestäsi katkeruus ja ajatukset siitä, ettet enää yrittäisi uudelleen.
  2. Hankkiudu eroon negatiivisesta filtteristä ja ymmärrä, että kaikki ei ole mustavalkoista, ei edes harmaan sävyt. Maailma koostuu eri väreistä ja jotta voit arvostaa niitä, sinun tulee katsella niitä oikeanlaisten lasien läpi.
  3. Aktivoidu! Ihan oikeasti. Vietä aikaa erossa kännykästäsi, Instagramista, Facebookista, Twitteristä ja Skypestä ja lähde ulos hengittämään raitista ilmaan. Älä anna edellä mainittujen enää kuluttaa aikaasi enempää kuin todella on tarpeen!
  4. Rakasta itseäsi yli kaiken muun. Tämä on ainoa tapa saada rakkautta muulta maailmalta. Älä kuitenkaan tee näin liioitellulla tavalla. Itsensä rakastaminen luo itseluottamusta uudelleen ja uudelleen.
  5. Älä anna työsi ja velvollisuuksiesi kuluttaa sinua loppuun. Ota aikaa itsellesi ja muille asioille elämässä.
  6. Lopeta etsimästä ratkaisua kaikkeen internetistä. Google ei tiedä vastausta sinun ongelmiisi. Nämä vastaukset löytyvät sisältäsi, sinun asenteestasi ja siitä, muutatko asiat, jotka tapahtuvat sinun ympärilläsi.
  7. Lopeta vertailemasta aivan kaikkea ja luota intuitioosi. Mikäli jokin asia on kuihtunut, älä huoli. Se tulee vielä heräämään henkiin. Joskus meidän täytyy ottaa riskejä, jotta voimme kehittyä lisää.
  8. Päästä irti asioista, jotka olet menettänyt, ja keskity ajattelemaan lupaavaa tulevaisuutta.
  9. Niin lohduttomuus kuin onnellisuuskin ovat asenteita itseäsi, muita ja tulevaisuutta kohtaan. Tiedän, kumpi on sinulle mieluisampi, joten torju ne ajatukset, jotka luovat lohduttomuutta sisällesi.
  10. Pysy lähellä sisintäsi. Ota aikaa sille, että voit rakastaa itseäsi, tuntea itsesi ja tarvittaessa myös kyseenalaistaa itsesi. Älä anna elämän muuttua junaksi, joka ei ikinä pysähdy lepäämään.

Älä anna epäonnen ja surun kasvaa sisälläsi. Älä muutu katkeraksi pitämällä vääränlaisia asenteita elämää kohtaan. Ota jokapäiväinen elämäsi omiin käsiisi ja luo jonkinlainen motto elämällesi. Tee nykyhetkestä itsellesi jotakin parempaa.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.