Elämää susien keskellä: villin lapsen tarina

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Alicia Escaño Hidalgo

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Marcos Rodriguez Pantoja, eräs espanjalainen mies, eli sisällissodan jälkeen luonnon keskellä susien kanssa, jotka myös olivat hänen ainoa seuransa hänen ollessaan lapsi. Hän kiteyttää kokemuksensa tällä tavoin: ”Minusta tuntuu, että olen oppinut paljon susilta ja vähän ihmisiltä.”

Kaksitoista vuotta elämästään Marcos oli vastuussa omasta selviytymisestään, ja hän myös selviytyi. Hän oppi metsästämään oman ruokansa, tekemään omat vaatteensa ja elämään laumassa.

Hänen isänsä oli liian köyhä pitämään huolta Marcosista, joten hän päätti myydä poikansa eräälle vuohipaimenelle. Mutta vuohipaimen menehtyi keskellä erämaata, jättäen Marcosin täysin yksin vain seitsemänvuotiaana.

Kukaan ei olisi ikinä uskonut, että kaksitoista vuotta myöhemmin tämä villi lapsi olisi kasvanut vahvaksi 19-vuotiaaksi mieheksi, jonka Espanjan viranomaiset viimein löysivät.

Marcosista kuitenkin tuntui, ettei hän pystyisi sopeutumaan yhteiskuntaan, ja hänen mielestään ihmisten maailma oli aivan liian pinnallinen. ”Ihmiset välittävät vaatteista ja heitä kiinnostaa näytätkö hyvältä vai etkö.”

Hän ei ikinä ymmärtänyt sitä, miksi me ihmiset valitamme niin paljon, vaikka meillä on kaikkea mitä me tarvitsemme selviytyäksemme ja ollaksemme onnellisia. Kuten hän sanoo, hän oli onnellisempi eläessään susien kanssa, sillä hän oppi metsästämään, ja siksi hänen ei tarvinnut koskaan olla nälkäinen.

Sudet olivat hänen ainoa perheensä: Marcos, villi lapsi

Kun Marcos oli yksin erämaassa, hän ei koskaan uskonut, että hänen perheensä tulisi hakemaan häntä. Mutta mitä tapahtuikaan; susilaumasta, joka päätti adoptoida hänet, tuli hänen perheensä.

Hän alkoi ruokkimaan sudenpentuja ruoantähteillä, ja tämä sai vanhemmat sudet luottamaan häneen ja kohtelemaan Marcosia kuin yhtenä susilauman jäsenistä.

Päinvastoin mitä saatat ajatella, Marcos ei koskaan halunnut palata takaisin yhteiskuntaan. Lapsena hän oli äitipuolensa pahoinpitelemä ja isänsä laiminlyömä. Hän koki niin paljon vihaa, julmuutta, nälkää ja köyhyyttä, että hän ei halunnut olla enää missään tekemisissä tämän maailman kanssa.

Tämä ”villi” lapsi tunsi olevansa rakastettu, kun hän oli eläinten kanssa. Ketut, rotat, ja eritoten sudet, pitivät hänestä parempaa huolta kuin kukaan muu aikaisemmin.

Antropologi Gabriel Janer, joka kirjoitti tutkielman tästä tapauksesta, huomasi että Marcos yritti kuvitella rakkautta, joka täyttäisi hänen rakkauden tarpeensa, rakkauden, jota hän ei lapsena saanut osakseen.

Ja sudet kykenivät tarjoamaan hänelle tätä rakkautta. Niiden ansiosta Marcos tunsi olevansa rakastettu, hän tunsi että hänestä välitetään. Ja tämä sai hänet onnelliseksi elämään luonnossa.

Kun hän muistelee sitä päivää, kun Espanjan poliisi löysi hänet ja palautti hänet takaisin yhteiskuntaan, hän ei tiennyt olisiko se hyvä vai huono asia. Siitä hetkestä asti tämä villi lapsi alkoi elämään kuten mies, joka hänen mielestään oli vaikeampaa kuin susien kanssa eläminen.

Villi lapsi alkaa elämään yhteiskunnassa

Palaaminen yhteiskuntaan tarkoitti potentiaalisesti epämiellyttävien asioiden tekemistä, kuten työskenteleminen rahan tienaamiseksi, ruoan ostaminen, kateuden ja kaunan tuottaman kivun tunteminen, muiden ihmisten pilkan kohteena oleminen. Marcosin mukaan hänen ei tarvinnut olla tekemisissä minkään tällaisen asian kanssa eläessään susien keskuudessa.

Koska hänellä oli niin vähän kokemusta yhteiskunnassa elämisestä, ihmiset alkoivat käyttämään hänen naiiviuttaan hyödyksi. ”En tiennyt mitä raha oli, eikä se edes kiinnostanut minua. En ymmärtänyt miksi tarvitaan rahaa, jos haluamme syödä omenan,” hän sanoo.

Yhteiskunta, sellaisena kuin me sen tunnemme, saa ihmiset ajattelemaan että tarvitsemme asioita joita me emme todellisuudessa tarvitse.

Ihmiset kärsivät väärien tarpeiden takia. Useimmilla meistä on jo kaikkea mitä me tarvitsemme elääksemme mukavasti. Meitä pommitetaan petollisilla mainoksilla, joita voimme syyttää vain osittain, mutta me olemme niitä, jotka antavat näille mainoksille voimaa passiivisesti imemällä viestejä, joita muut lähettävät meille heidän omasta itsekkyydestään.

Mitä me voimme oppia villin lapsen viisaudesta

Villi lapsi Marcos ei ole koskaan ymmärtänyt, miksi ihmiset valittavat niin paljon tässä yltäkylläisyyden maailmassa. Meillä ei ole tarvetta metsästää, vaatteemme ovat valmiiksi tehtyjä ja valmiina ostettavaksi, meillä on puhdasta juomavettä ja on helppoa löytää katto päämme päälle. Eli…?

Yhteiskunta pyrkii hallitsemaan meitä ja se manipuloi meidät tekemään mitä se itse haluaa: kuluttamaan. Yhteiskunta määrittää sen, milloin meidän pitäisi herätä, kuinka meidän tulisi pukeutua, ja mitä työpaikkoja meillä pitäisi olla.

Tästä syystä me kärsimme. Tämä  ihmisen luonnosta irtaantuminen täyttää meidät ahdistuksella.

Marcos sanoo, että hänestä ei tuntunut tältä. Sen sijaan hän eli nykyhetkessä. ”Tiesin vain, että milloin aurinko nousee ja milloin tulee pimeää, en mitään muuta.” Tämä elämäntapa, nykyhetkessä elämisessä, teki hänet vapaaksi ja onnelliseksi.

Kukaan meistä ei voi tietää, millaista on elää niin kuin Marcos eli, mutta me kaikki voisimme paljon paremmin, jos me alkaisimme vapauttaa itseämme edes hiukan näistä naurettavista tarpeista.

Meidän pitäisi kävellä kevyemmin ja huomata kaikki tämä yltäkylläisyys ympärillämme, jotta me voisimme saavuttaa selkeyttä, ja päästää irti tarpeettomasta kärsimyksestä.