Eksynyt hevonen, kiinalainen faabeli

Tämä muinainen kiinalainen faabeli eli eläinsatu kertoo tarinan hyvästä miehestä, joka asui syrjäisessä kylässä ja jota kaikki hänen naapurinsa kunnioittivat. Mies oli viljelijä ja oli kasvatettu perheessä, jossa vaalittiin erityisesti rakkautta ja hyviä käytöstapoja.

Miestä ja miehen viisautta kunnioitettiin yhteisön keskuudessa niin paljon, että kaikki kylän asukkaat hakeutuivat hänen puheilleen pyytäen häneltä neuvoja monissa eri tilanteissa. Viljelijällä oli aina tarjottavanaan ystävällisiä sanoja ja lohduttavia virkkeitä kaikille kyläläisille. Hän asui harmoniassa niin itsensä kuin koko maailman kanssa.

“Ei onni ole mikään sattuma, joka valahtaa taivaasta kuin rankkasade kesäpäivänä. Se tulee ihmisen luo vähitellen sen mukaisesti, miten hän suhtautuu elämään ja ympärillään oleviin ihmisiin. Onni karttuu jyvä jyvältä, osanen täydentää toistaan”.

-Tshingis Aitmatov-

Eräänä päivänä täysin odottamatta, upea hevonen saapui miehen tilalle. Eläimellä oli kiiltävä valkoinen karva ja upeat voimakkaat lihakset. Se liikkui ainutlaatuisella eleganssilla ja eläimestä näki selkeästi, että se oli puhdasverinen hevonen. Hevonen alkoi laiduntaa ja jäi sitten asumaan hyvän miehen tilalle, josta tuli myös tämän kiinalaisen faabelin päähenkilö.

Hyvä ja huono onni

Tämä muinainen kiinalainen faabeli kertoo, kuinka kylän muut asukkaat yllättyivät uudesta salaperäisestä eläimestä. Kylän lakien mukaan, koska upea hevonen oli saapunut ja jäänyt tilalle omasta tahdostaan, kuului se viljelijälle. Kaikki hokivat, miten hyvä onni viljelijää oli potkaissut, mutta tällä faabelin päähenkilöllä oli tapana vastata kyläläisen sanoihin: “kenties” ja lisäsi vielä perään: “mikä näyttää siunaukselta, voikin joskus olla kirous.”

Muut kyläläiset eivät ymmärtäneet miehen sanoja ja he tulivat siihen tulokseen, että viljelijä oli kiittämätön mies. Kuinka hän ei voinut uskoa, että oli siunaus, miten ei kenenkään omistama ja vieläpä upea puhdasverinen hevonen oli päätynyt juuri hänen tilalleen? Ja tuo hevonen varmasti maksoi omaisuuden. Eihän parempaa onnea voinut olla olemassakaan.

Sitten tuli talvi. Eräänä aamuna viljelijä nousi hyvin aikaisin ja näki, että tallin ovi oli sepposen selällään. Mies lähestyi tallia ja huomasi, että upea hevonen ei ollut enää tallissa; joko hevonen oli paennut tai sitten joku oli sen varastanut. Epäonniset uutiset alkoivat levitä kulovalkean tavoin ympäri kylää.

Pian myös naapurit saapuivat tilalle ja he halusivat ilmaista pahoittelunsa nöyrälle miehelle. “Olemme pahoillamme tapahtuneesta“, he toistelivat. Siltä tämän kiinalaisen faabelin päähenkilö pysyi täysin rauhallisena ja kertoi naapureilleen, ettei heillä ollut syytä huoleen. Ja lopuksi hän vielä lisäsi: “Mikä näyttää kiroukselta, voikin joskus olla siunaus“. Kyläläiset luulivat, että mies oli tullut hulluksi.

Puhdasverisen hevosen paluu

Talvi eteni hitaasti tuona vuonna. Viimein puut kuitenkin alkoivat täyttyä lehdistä ja linnut alkoivat lauloivat uudelleen, kuten aina pitkän talven jälkeen tapahtui. Kevät oli saapunut. Eräänä iltapäivänä viljelijä oli työskentelemässä maatilallaan, kun yhtäkkiä hän tunsi maan järisevän.

Tämä nöyrä mies nosti katseensa ylös ja pystyi erottamaan horisontissa kadonneen hevosen hahmon valkoisen ja kiiltävän karvan. Tämä ihmeellinen eläin ei kuitenkaan tullut yksin. Hevosen perässä seurasi vielä 20 muutakin hevosta, jotka kaikki seurasivat upeaa valkoista hevosta kuuliaisesti. Viljelijä oli yllättynyt. Kaikki nämä hevoset näyttivät upeilta suunnatessaan niiden johtajan perässä kohti viljelijän tilaa.

Kaikki 20 hevosta yhdessä niiden johtajan kanssa jäivät maatilalle ja kuten kylän laki sallii, hevoset kuuluivat nyt kaikki viljelijälle. Miehen naapurit eivät voineet uskoa, miten onni oli seurannut tätä viljelijällä niin tarmokkaasti. He onnittelivat miestä tämän uudesta omaisuudestaan. Kuten aiemminkin, nöyrä mies vastasi kyläläisille samaan tapaan: “Mikä näyttää siunaukselta, voikin joskus olla kirous.”

Kiinalaisen faabelin kaunis loppu

Viljelijä näki, että hänellä oli edessään kova työ. Kaikki nämä upeat ja hienostuneet hevoset, jotka olivat hänen tilalleen, olivat villejä ja vaikeasti koulutettavia. Olisi siis välttämätöntä kouluttaa ne yksi kerrallaan. Viljelijän lisäksi vain hänen vanhin poikansa pystyi kouluttamaan hevosia, joten edessä oli prosessi, joka tulisi kestämään kauan.

Syksy ehti jo tulla, kun maanviljelijän poika oli juuri aloittanut kaikkein arimman hevosen koulutuksen. Vaikka tämä nuori mies olikin varsin oppinut hevosten kouluttaja, heitti tämä villi yksilö nuorukaisen selästään ja poika mursi onnettomuudessa toisen jaloistaan. Naapurit ryntäsivät paikalle tarjoamaan nuorukaiselle lääkkeitä ja kysymään, mitä he voisivat häntä tilanteessa auttaa. “Mitä huono onni teillä onkaan ollut!“, he hokivat viljelijälle. Kuten tavallista, mies siihen vastasi: “Mikä näyttää kiroukselta, voikin joskus olla siunaus“.

Vain viikkoa myöhemmin maassa puhkesi sota, ja keisari lähetti joukkonsa paikalle värväämään kaikki kylän nuoret. Ainoa, joka pelastui sodalta, oli maanviljelijän poika, koska hän toipui edelleen onnettomuudesta, jossa hän putosi hevosen selästä ja mursi jalkansa. Vasta tällöin muut kyläläiset ymmärsivät, mitä viljelijän suuri viisaus tarkoitti. Siitä lähtien tämä kiinalainen faabeli on tullut tutuksi monessa perheessä sukupolvelta toiselle, jotta kukaan ei unohtaisi, että hyvältä tai huonolta vaikuttava onni ei aina ole sitä, miltä se näyttää.