Ekaa kertaa koskevia harhakäsityksiä

· 13.10.2018

Eka kerta on kokemus, jota on vaikea unohtaa. Eka kerta avaa oven seksuaaliseen elämääsi ja siihen liittyviin uusiin tuntemuksiin samalla, kun se saa aikaan uusia tapoja olla vuorovaikutuksessa sinulle tärkeän henkilön kanssa. Vaikka elämme suhteellisen liberaaleja aikoja, joita jotkut kutsuvat jopa hillittömyyden ajoiksi, seksi on vielä tänäkin päivänä kielletty puheenaihe. Ekasta kerrasta on olemassa paljon harhakäsityksiä, joita ihmiset levittävät toisilleen käyttäen yhtä vanhimmista viestintätavoista – suusta suuhun kulkevaa tiedonvälitystä.

Kaikista räikein ekaa kertaa koskeva harhakäsitys on se, että seksuaalisuus alkaa ensimmäisestä yhdyntäkerrasta. Tämä käsitys ei pidä lainkaan paikkaansa. Olemme seksuaalisia olentoja siitä alkaen kun synnymme tähän maailmaan.

Jotkut asiantuntijat väittävät, että on olemassa ”eroottista mielihyvää aiheuttavia asioita”, joita ihmiset kokevat elämänsä eri vaiheissa. Tällainen mielihyvää tuottava tuntemus tulee naiselle esimerkiksi silloin, kun vauva imee hänen rintaansa tai kun jännitämme tai vapautamme sulkijalihaksemme. Vastaavasti muutkin yksinkertaiset asiat, kuten oman vartalomme kosketteleminen tai se, kun tunnemme erilaisia tekstuureita tai pintarakenteita omaa ihoamme vasten, voi tuntua meistä nautinnolliselta.

”Seksissä ei ole mitään turvallista. Eikä tule koskaan olemaankaan.”

Norman Mailer

Sukupuolielimet ovat vain yksi monista seksuaalisuuden osatekijöistä. Tämän vuoksi ”eka kerta” on vain yhdenlainen ensimmäinen kerta. Se on vain yksi omaa laatuaan. On olemassa monia muitakin ensimmäisiä kertoja, jopa tähän samaan aiheeseen liittyvissä asioissa.

Nämä ovat esimerkkejä niistä monista harhakäsityksistä joita meille kerrotaan seksistä ja erityisesti ensimmäisestä kerrasta. Seuraavaksi paneudumme joihinkin tyypillisimpiin ekaa kertaa koskeviin harhakäsityksiin, jotka ovat levinneet ympäri maailmaa.

On olemassa oikea ikä ekaan kertaan

Ei ole olemassa ”oikeaa eikä väärää” ikää olla ensimmäistä kertaa seksuaalisuhteessa toisen ihmisen kanssa. Vain jokin vuosikymmen sitten tytön katsottiin olevan valmis menemään naimisiin ja saamaan lapsia 14-vuotiaana. Tämä pitää edelleen paikkansa monissa maailman kolkissa.

Mutta meidän pitää ottaa huomioon se, että myös toinen ääripää on totta. Saatat yllättyä saadessasi kuulla, että Japanissa tehdyn tutkimuksen mukaan 18–34-vuotiaista miehistä 42 % on seksuaalisesti koskemattomia.

nuoripari heinikossa

Tilastollisesti ensimmäinen seksuaalinen kanssakäyminen tapahtuu keskimäärin 17-vuotiaana. Ensimmäisen seksuaalisen kokemuksen keskimääräinen ikä vaihtelee kulttuurista riippuen ja jopa saman kulttuurin eri yhteiskuntaluokkien tai sosiaalisten ryhmien välillä. Henkilön aikaisempi tai sitä paljon myöhäisempi seksuaalinen aktiivisuus on jokaisen henkilökohtainen valinta. Jos et noudattele keskiarvoa, se ei tarkoita sitä, että olisit mitenkään epänormaali (sanan kielteisessä merkityksessä).

Seksin pitäisi olla ihmeellistä ekalla kerralla

Tämä on yksi laajalle levinneistä harhakäsityksistä. Yleensä ensimmäisellä yhdyntäkerralla käy nimittäin juuri päinvastoin. Kokemattomuus ja hermostuneisuus tekevät meistä varsin kömpelöitä. On harvinaista, että kenenkään eka kerta on ikimuistoinen millään muulla tavalla kuin sen vuoksi, että se on ensimmäinen kerta laatuaan. Tämä käsitys ei pidä myöskään paikkaansa seksin suhteen. Samaa voidaan sanoa monista muistakin asioista elämässä.

Amerikkalaisten tutkijoiden tekemän tutkimuksen mukaan jopa 85 % naisista kertoi, että he olivat hyvin pettyneitä ensimmäiseen yhdyntäkertaansa. He eivät kokeneet tuolloin mitään uskomattoman ihanaa tai tunteneet olevansa silloin mitenkään ihmeellisessä tilassa. He vaan kokeilivat tätä uutta asiaa, tulivat sitä kautta tuntemaan itseään vähän paremmin ja siirtyivät kumppaninsa kanssa sen myötä eteenpäin rakkautensa fyysisen osoittamisen saralla. Siinä kaikki. Ei sen enempää eikä vähempää.

Miehen oletetaan ottavan tilanne haltuunsa ekalla kerralla

Tämä harhakäsitys sai alkunsa machoilun ja pelon seurauksena. Tämä harhakäsitys on yhtä lailla naisilla kuin miehillä. Jos miehellä on enemmän seksuaalista kokemusta kuin naisella, hänellä on siitä kenties tietynlaista ”etua”. Siinä tapauksessa miehellä on myös enemmän vastuuta harteillaan yrittää suoriutua tilanteesta ja vähentää siihen liittyvää jännitystä.

Sama pätee naiseen, jolla on kumppaniaan enemmän seksuaalista kokemusta. On kuitenkin syytä ottaa huomioon, että toista kokeneempi kumppani ei voi muutenkaan kantaa vastuuta toisen henkilön tunteista tai tuntemuksista – saati sitten ensimmäisellä kerralla.

onkohan eka kerta

Sekä miesten että naisten pitäisi päätyä ensimmäiseen seksuaaliseen kokemukseensa omasta vapaasta tahdostaan. Sama pätee myös kaikkiin sitä seuraaviin kokemuksiin. Kummankaan partnerin ei tule alistua painostukseen. Ei ole myöskään hyvä ajatus ottaa ratkaisevaa askelta tässä asiassa ennen kuin olet ratkaissut ekaan kertaan liittyvät mahdolliset ristiriidat arvojesi kanssa. Kummankaan seksikumppanin ei pitäisi olettaa toisen kantavan vastuuta asiasta, joka kuuluu heille molemmille.

On olemassa yksi hyvä tapa selvittää, oletko valmis ensimmäiseen seksuaaliseen kokemukseesi vai et. Jos pystyt ilmaisemaan tunteesi, tarpeesi ja mieltymyksesi kumppanillesi selkeästi ja estoitta, siinä tapauksessa ensimmäisestä seksikokemuksesta tulee todennäköisemmin nautinnollinen teille molemmille. Tämä kysymys voi myös osoittaa sinulle, että kyseessä on kasvun paikka. Jos et siis tunne olevasi sinut ekan kerran kanssa tai tunnet itsesi pelkästään hämmentyneeksi tämän asian tiimoilta, se ehkä merkitsee sitä, ettet ole vielä kypsä ensimmäiseen seksuaaliseen kokemukseesi.

Alkoholi ja huumeet auttavat ekalla kerralla

Yksi alkoholin käytön vaikutuksista on se, että se vapauttaa sinut estoista. Tämän vuoksi monet nuoret käyttävät alkoholia tai jotakin muuta päihdettä vähentääkseen ensimmäistä seksikokemusta koskevia pelkojaan. Eka kerta tuo muiden uusien kokemusten tavoin mukanaan pelkoa ja epätietoisuutta. Vaikka luulisitkin olevasi varma siitä mihin olet ryhtymässä, koet silti itsesi myös jollakin tavalla estyneeksi.

nuorukainen juo alkoholia

Päihteiden nauttiminen ennen ekaa kertaa vain vääristää tämän kokemuksen tuntemista. Alkoholin kaltaiset päihdyttävät aineet tai huumeet turruttavat aistejasi ja estävät sinua kokemasta ensimmäiseen seksuaaliseen kokemukseesi liittyviä tunteita ja tuntemuksia aidosti. Päihteet ja huumeet myös muuttavat käytöstäsi eivätkä ne sen seurauksena edesauta oman itsetuntemuksesi rakentamista.

Ekaa kertaa ei voi verrata mihinkään tavanomaiseen. Ekaan kertaan liittyy muita asioita enemmän intiimejä merkityksiä, mutta eka kerta ei ole myöskään mitenkään unohtumaton kokemus. Parhaassa tapauksessa ensimmäinen seksikokemus on keskinäistä rakkautta lisäävä ja tyydytystä tuova elämys, joka kasvattaa kumppanusten keskinäistä luottamusta ja arvostusta. Keskeinen asia hyvän ensimmäisen seksikokemuksen saamisessa on halu kokea eka kerta vapaasti ja harmoniassa oman itsensä kanssa. Loppu sujuukin sitten omien tuntemusten ja oman intuition johdattelemana.