Seksin harrastaminen useammin on hyväksi parisuhteelle

Seksin harrastaminen useammin on hyväksi parisuhteelle
Fátima Servián Franco

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Fátima Servián Franco.

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Parit jotka harrastavat seksiä useammin, edistävät rakkautta ja luotettavuutta. Jotkut tutkimukset osoittavat, että seksin harrastaminen useammin johtaa vakaampaan parisuhteeseen. Kemia selittää syitä tähän ilmiöön.

Tutkimukset osoittavat, että seksi tuo parin lähemmäs toisiaan puhtaasti kemiallisella tavalla. Parit tuntevat olevansa lähempänä toisiaan johtuen aivojen vapauttamasta oksitosiinista kiihottumisen ja orgasmin aikana. Eräs Bonnin yliopiston suorittama tutkimus osoitti, että tämä hormoni stimuloi yhteyttä parin välillä. Seksi auttaa pitämään oksitosiinitasot korkealla, joka vahvistaa emotionaalista suhdetta ja sidettä, joka rohkaisee yksiavioisuuteen.

Käy siis järkeen, että kutsumme oksitosiinia rakkauden hormoniksi. Seksologi Joserra Landarroitajauregi uskoo, että ”evoluutio on kehittänyt tämän aineen siellä, missä siteet ovat tärkeitä – synnyytyksen ja imettämisen aikana, joka vahvistaa äidin ja lapsen suhdetta, ja eroottisessa nautinnossa, edistäen rakastavaisten välistä yhteyttä.”

’’Jos seksi ei olisi elämän tärkein asia, syntyminen ei saisi alkuaan siitä.’’

-Cesare Pavese-

pari nauttii sängyssä

Onko rakkaus parempaa, kun seksiä harrastetaan usein?

Monien länsimaissa suoritettujen tutkimusten mukaan keskiverto pari harrastaa seksiä kaksi tai kolme kertaa viikossa. Mitä useammin seksiä harrastetaan ja mitä miellyttävämpää se on, sitä voimakkaampi side ja halu kumppanilla on pysyä yhdessä.

Asiantuntijat uskovat, että seksillä on kolme ensisijaista toimintoa romanttisessa parisuhteessa: eroottinen, reproduktiivinen ja kommunikatiivinen. Tämä ei tarkoita, että rakkaus olisi parempaa kun seksiä harrastetaan usein. Tämä tarkoittaa sitä, että seksuaalinen läheisyys lisää läheisyyttä ja rakkautta. Seksi ei tuota vain nautintoa. Se saa liikkeelle myös tunteet ja halun läheisyyteen kumppanimme kanssa.

“Erotiikka on yksi itsetuntemuksen peruskeinoista, yhtä välttämätön kuin runous…”

-Anais Nin-

Parisuhteella on viimeinen käyttöpäivä, jos rakkaus perustuu vain intohimoon

Olemme nyt puhuneet seksin harrastamisesta usein, sen nautinnoista ja tämän hyödyistä. Tämä auttaa vahvistamaan emotionaalista sidettä ja sitoumusta pysyä yhdessä. Seksi ja intohimo eivät kuitenkaan ole tarpeeksi saadakseen parin pysymään onnellisesti yhdessä.

Seksi on yksi perusteellisista parisuhteen tukipilareista, mutta se ei ole kaikki kaikessa. Yhteinen ihailu on myös välttämätöntä. Ihailu on kaikkien ihmissuhteiden keskeinen elementti kaikilla tasoilla. Mutta romanttisessa parisuhteessa se on yksi tärkeimmistä toimivan parisuhteen osapuolista.

pari kääriytyneenä vilttiin

Terveellinen, stimuloiva, tyydyttävä, ja nautinnollinen parisuhde vaatii merkittävää määrää molemminpuolista ihailua. Tämä tunne, yhdessä läheisyyden kanssa, auttaa luomaan ainutlaatuista ja autenttista sidettä. Tämä side täyttää haluja ja tarpeitaan, joita muut suhteet eivät voi täyttää.

Seuraava romanttisen suhteen peruspilari on dialogi ja kommunikaatio. Hyvä dialolgi kumppanimme kanssa edellyttää kunnioitusta. Meidän on harjoitettava aktiivista kuuntelemista. Meidän on myöskin vältettävä henkilökohtaista kritiikkiä ja valittamista. Arvo, jonka olisi ohjattava tätä keskustelua, on rehellisyys. Olkaamme rehellisiä itsemme kanssa ja kumppanimme kanssa.

Lisäksi, on todella tärkeää asettaa parisuhteen hyvät puolet henkilökohtaisten intressien yläpuolelle. Meidän on kuitenkin tehtävä tämä ilman identiteettimme uhraamista. Seksin pitäisi tapahtua tarpeeksi usein, ja sen pitäisi olla tyydyttävää. Samalla tavalla myös kommunikaation ja vuoropuhelun pitäisi seurata näitä samoja arvoja. Kun yhdistämme nämä kaksi, meillä on terveen parisuhteen resepti.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.