Dorian Grayn oireyhtymä

01 lokakuu, 2020
Kuten moni voi varmasti jo päätellä, tämän oireyhtymän nimi on peräisin Oscar Wilden kuuluisasta romaanista "Dorian Grayn muotokuva". Romaani kertoo miehestä, joka haluaa saavuttaa iankaikkisen nuoruuden. Olosuhteet tässä romaanissa yhdistyvät niin, että ikääntymisprosessista kärsiikin miehen muotokuva eikä Dorian Gray itse.

Dorian Grayn oireyhtymä muodostuu joukosta erilaisia oireita, jotka puolestaan ovat erittäin tyypillisiä ilmiötä, joita voimme tavata tämän päivän yhteiskunnassa. Pääasiassa oireyhtymä koostuu ikääntymisen vastustuksesta sekä äärimmäisestä pelosta siitä, kuinka keho alkaa muuttua vuosien mittaan. Tämäntyyppistä vastustusta luonnon omaa biologista prosessia vastaan voidaan pitää patologisena silloin, kun se muodostaa sarjan erilaisia kielteisiä seurauksia, jotka vaikuttavat ihmisen käyttäytymiseen.

“Rypyt sielussamme tekevät meistä vanhempia kuin kasvojemme juonteet.”

-Michel Eyquem de Montaigne-

Turhamaisuus ja fyysinen ulkonäkö ovat saavuttaneet epätavallisen tärkeän aseman nykymaailmassa. Tästä syystä Dorian Grayn oireyhtymä onkin noussut todelliseksi ilmentymäksi siitä kehon kultista, joka niin värittää aikaamme. Ja samalla tästä pakkomielteestä ja vanhenemisen pelosta on tullut ongelma, joka on alkanut ottaa patologisia mittasuhteita.

Dorian Grayn oireyhtymä: mistä tässä patologiassa on kyse?

Dorian Grayn oireyhtymän kuvasi ensimmäisen kerran vuonna 2000 psykiatri Brosig B. Tuolloin psykiatri kirjoitti aiheesta tekstin, joka kantoi juuri kyseisen oireyhtymän nimeä. Hän totesi kirjoituksessaan, että hänen vastaanotolleen alkoi saapua yhä suuremmissa määrin ikääntymiseen lähes paniikinomaisessa pelossa suhtautuvia potilaita.

Useimmat Dorian Grayn oireyhtymästä kärsivät potilaat käyttäytyvät edelleen kuin teini-ikäiset

Hän huomasi pian myös sen, että yksi vakavimmista seurauksista, jotka tästä ilmiöstä alkoi nousta esille oli se, että osa tästä oireyhtymästä kärsivistä potilaista oli ottanut käyttöön jopa vaarallisia menetelmiä ikääntymisen välttämiseksi. Näiden menetelmien joukossa oli sekä useita kauneusleikkauksia, liiallisia Botox-injektioita että muita vastaavia toimintoja. Tänä päivänä yleisesti ottaen jo tiedetäänkin, että silloin, kun ihminen menettää kontrollin näiden keinojen hallinnassa, sekä fyysinen että henkinen terveys ovat vaarassa.

Lisäksi on tärkeää huomata, että Dorian Grayn oireyhtymästä kärsivät ihmiset eivät pelkästään halua pysyä nuorekkaina ulkonäkönsä puolesta, vaan kieltäytyvät samalla viemästä loppuun emotionaalista kypsymisprosessiaan. He haluavat jatkaa elämänsä tarkastelua siitä näkökulmasta, jossa he olisivat ikään kuin ikuisesti vasta 18 vuotta täyttäneitä nuoria aikuisen alkuja. Itse asiassa useammat tästä oireyhtymästä kärsivät potilaat käyttäytyvätkin edelleen kuin teini-ikäiset.

Oireyhtymästä kärsivien ominaisuudet

Dorian Grayn oireyhtymästä kärsivien ihmisten piirteitä ei ole vielä tieteellisellä tasolla standardoitu. Brosig B. onnistui kuitenkin tunnistamaan joitakin tärkeitä ominaisuuksia, jotka edustavat ilmeisen hyvin tätä ilmiötä.

Dorian Grayn oireyhtymästä kärsivät ihmiset elävät lähes tulkoon aina illuusion ja turhautumisen välillä

Nämä ovatkin Brosigin mukaan kaikkein tärkeimpiä käyttäytymismalleja, joita Dorian Grayn oireyhtymästä kärsivät ihmiset toistavat:

  • Pelko rappeutumista vastaan: Tämän pelon tekninen nimi on dysmorfofobia.
  • Absoluuttinen kieltäytyminen oman fyysisen ja emotionaalisen kypsymisprosessin hyväksymisestä.
  • Ulkonäön muokkaamiseen liittyvien menetelmien ja prosessien väärinkäyttö.
  • Sellaisten lääkkeiden käyttö, jotka on suunnattu hidastamaan ikääntymisprosessia tai lisäämään sellaisia toimintoja tai piirteitä, jotka yleensä katoavat hiljalleen normaalin ikääntymisen myötä.
  • Ahdistuneisuushäiriöt.
  • Persoonallisuushäiriöt.
  • Itsetuhoinen käyttäytyminen.

Dorian Grayn oireyhtymästä kärsivät ihmiset elävät lähestulkoon aina illuusion ja turhautumisen välillä. He fantasioivat alati siitä, kuinka uusi hoito tai toimenpide tulee palauttamaan heidän nuoruutensa takaisin. Ja sitten, kun he viimein ymmärtävät ettei mikään ei pysty täysin täyttämään tuota fantasiaa, heidän sisällään syntyy valtavaa turhautumisen tunnetta, jonka he käsittävät ulottuvillaan olevien menetelmien ja keinojen puutteeksi eikä niinkään heidän epärealistisen mielikuvansa tulokseksi.

Dorian Grayn oireyhtymä: lyhyt analyysi

Se, minkä yleensä voimme löytää Dorian Grayn oireyhtymän takaa, on ihminen, joka elää pelon ja kauhun vallassa. Hänen suurimpana pelkonaan on se tunne, että läheiset ja koko yhteiskunta tulevat hylkäämään hänet, koska hän ei kykene noudattamaan ympäristönsä asettamia kauneuden kriteerejä. Dorian Grayn oireyhtymästä kärsivä ihminen olettaa, että kehon tai kasvojen ulkonäkö ja muoto ovat suuria tekijöitä, jotka vaikuttavat hänen elämänprojektiinsa. Ja valitettavasti hän on tässä asiassa oikeassa, ainakin osittain. Nyky-yhteiskunnassamme vallitseva pinnallisuus on nimittäin johtanut siihen, että esimerkiksi monissa yrityksissä hyväksyntä tai työssä edistyminen riippuvat usein myös näistä muuttujista.

Dorian Grayn oireyhtymä on monimutkainen häiriö, josta kärsivä ihminen elää jatkuvasti pelon ja kauhun vallassa

Ympäristömme voi asettaa meidän eteemme niin paljon vääriä kuvioita kuin haluaa, mutta jokaisella meillä on yksilönä mahdollisuus vastata tähän määräysvallan yritykseen monin eri tavoin. Osa meistä ei suostu taipumaan näiden pinnallisten kriteerien valtaan. Toisaalta taas toiset, kuten Dorian Grayn oireyhtymästä kärsivät ihmiset, taipuvat passiivisesti näihin kriteereihin. Miksi? Koska heidän sisältään löytyy narsistinen tyhjiö. He hylkäävät oman arvonsa ja antavat liioiteltua valtaa yhteiskuntamme asettamille pinnallisille ja usein epärealistisille kriteereille, joita vain hyvin harva ellei jopa kukaan kykene koskaan täyttämään.

Periaatteessa se, mihin Dorian Grayn oireyhtymästä kärsivät ihmiset pohjimmiltaan sortuvat, on itsensä hylkääminen. Heille ei yksinkertaisesti ole mahdollista hyväksyä itseään juuri sellaisina kuin he ovat. Heidän on lähes mahdotonta tunnustaa sitä valtaa, joka heillä on itseään kohtaan, saatikka sitä autonomiaa, joka heillä on ihmisenä ja yksilönä.

Lisäksi nämä ihmiset uskovat olevansa avuttomia. He puolustavat itseään maailmalta kieltämällä itsensä. He vahvistavat itseään pakottamalla muuttumaan ja olemaan sellaisia ihmisiä, jollaisia muu yhteiskunta haluaa ja odottaa heidän olevan. Tästä samaisesta syystä Dorian Grayn oireyhtymästä kärsiville ihmisille ahdistus on jatkuvasti mukana kulkeva seuralainen. Kyseessä onkin lyhyesti sanottuna hyvin monimutkainen ilmiö, jonka päihittäminen vaatii lähes kaikissa tapauksissa psykoterapian apua.