Dissosiaatiohäiriöiden kolmivaiheinen hoito

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gorka Jiménez Pajares

Viimeisin päivitys: 19 toukokuuta, 2023

Trauma vaikuttaa ihmisen muistiin. Voimme esimerkiksi kokea elämässämme jaksoja, jolloin saatamme muistaa vain vähän tai ei mitään menneisyydestämme. Se tunnetaan dissosiatiivisena muistinmenetyksenä. Olet ehkä myös kuullut ihmisistä, jotka ovat kulkeneet kauas kodistaan muistamatta, minne he halusivat mennä tai miten he pääsivät sinne mihin he ajautuivat. Tätä kutsutaan dissosiatiiviseksi pakkovaellukseksi. Kummatkin ovat esimerkkejä dissosiaatiohäiriöistä. Ne ovat kliinisiä tiloja, joiden hoito on monimutkaista. Tässä artikkelissa tarkastelemme, millainen on dissosiaatiohäiriöiden kolmivaiheinen hoito.

Me kaikki voimme dissosioitua. Dissosioituminen on normaalia. Se suojaa meitä psykologisesti uhkaavilta tapahtumilta. Oletko esimerkiksi koskaan tuntenut olosi “irralliseksi” tilanteessa, joka ylitti selviytymiskykysi? Jos vastauksesi on kyllä, olet todennäköisesti kokenut dissosiaatiota.

On olemassa raja, joka erottaa nämä “normaalit” kokemukset patologiasta. Kun dissosiatiiviset kokemukset jatkuvat ja toistuvat ajan mittaan ja heikentävät yksilön terveyttä, harkitaan mahdollista kliinisen tilan olemassaoloa.

Dissosiaatiohäiriöiden kolmivaiheinen hoito

Kuvittele, että lasi heitetään maahan. Se hajoaa palasiksi. Jotain vastaavaa tapahtuu dissosiaatiossa olevien muistojen kanssa. Psykologisen trauman vaikutukset voivat jakaa osan psyykestä. Se erottaa, luo eri osia ja tuottaa repeämiä.

Lisäksi yksilön mieli estää häntä pystymästä koomaan palasia yhteen, mikä suojelee hänen psyykkistä terveyttään. Jos hän nimittäin voisi yhdistää ne, hän kokisi syvää kipua.

Tähän mennessä saatavilla olevat tutkimukset viittaavat siihen, että potilaiden tila pahenee, jos he eivät saa sellaista hoitoa, jossa terapeutti tunnistaa jokaisen dissosioituneen osan ja työskentelee niiden kanssa. Siksi kaikkien toimenpiteiden ensimmäisenä askeleena on oltava potilaan oireiden vakauttaminen. Kun tämä on saavutettu, voidaan siirtyä eteenpäin niiden osien “liitosprosessissa”, jotka ovat irrallaan ja jotka liittyvät traumaan.

1. Potilaan stabilointi

Ensimmäisen vaiheen tavoitteena on vahvistaa ja vakauttaa potilas. Keskitytään siihen, että potilas pystyy säätelemään tunteitaan ja ihmissuhteitaan. Pohjimmiltaan kyse on itsehoidon edistämisestä, yhteyden muodostamisesta kehoon ja oireiden ymmärtämisestä.

Ajattele rikkoutunutta lasia lattialla. Sitä ei voi koota ilman, että kaikki palaset on poimittu. Sitten, ennen kuin palat liimataan takaisin yhteen, ne on järjestettävä, asetettava tasaiselle pinnalle ja tarkistettava, kuinka ne sopivat yhteen.

Tässä vaiheessa on suositeltavaa, että potilaan traumaattiset muistot pidetään kurissa, jotta ne eivät aktivoidu uudelleen. Tämä johtuu siitä, että häneltä puuttuu edelleen työkalut niiden prosessoimiseksi. Ensimmäinen askel on luoda erityiset olosuhteet, jotta potilas voi muistaa varmuudella.

Tässä vaiheessa potilaalla on pelko sisäisestä kokemuksestaan ja dissosioituneista osistaan. Tästä syystä hänen muistinsa rakentaminen on todennäköisesti progressiivinen prosessi, jossa on tiettyjä selkeyden kohtia.

“Pääsääntöisesti osien hoitamisesta vastaa se osa tai ne osat, jotka toimivat potilaan jokapäiväisessä elämässä, ei terapeutti.”

-Fonseca-

2. Trauman käsittely: traumaattisten muistojen integrointi

Tässä vaiheessa tavoitteena on käsitellä traumaan liittyviä tunteita, ajatuksia ja kehollisia aistimuksia. Se saavutetaan kokemalla uudelleen traumaattinen tilanne ja verbalisoimalla potilaan kokemat voimakkaat tunteet. Tämä harjoitus on enemmän kuin emotionaalinen vapautus, koska se sisältää kokemuksen kehittämisen ja integroinnin.

“Se edellyttää muistamista, prosessointia ja parantamista.”

-Fonseca-

Tavoitteena on kohdata traumaattiset muistot, työstää niitä ja integroida ne. Tämä vaihe voi olla vaarallinen, sillä potilaalla on pelko traumaattisia muistojaan kohtaan ja niiden uudelleen kokeminen voi johtaa uudelleentraumatisoitumiseen. Siksi on tärkeää, että tähän tarkoitukseen käytetään erikoistuneita lähestymistapoja, kuten EMDR tai sensorimotorinen psykoterapia.

3. Persoonallisuuden integrointi ja kuntoutus

Joskus on mahdotonta siirtyä ensimmäisen vaiheen yli, puhumattakaan viimeisen vaiheen saavuttamisesta. Siitä huolimatta terapian perimmäisenä tavoitteena on organisoida mahdollisimman vakaa ja yhtenäinen identiteetti. Tässä vaiheessa on kuitenkin todennäköistä, että potilaalla on pelko jokapäiväisen elämän seurauksista.

“Parhaimmillaan irralliset osat saadaan yhtenäiseksi.”

-Fonseca-

Tämä viimeinen vaihe on surun vaihe. Suru potilaan menneiden, nykyisten ja tulevien menetysten vuoksi. Lisäksi on tärkeää, että hän oppii ottamaan normaaliin elämään liittyvät riskit. Tämä voi kuitenkin aktivoida uudelleen traumaan liittyviä muistoja. Jos näin tapahtuu, on suositeltavaa, että hän käy läpi terapeutin kanssa edellisissä vaiheissa suorittamansa tehtävät.

Lopuksi on suositeltavaa, että ihmisten kanssa, jotka kärsivät dissosiaatiosta, suoritetaan yksilöllinen interventio. Terapia voi kestää vuosia, jopa potilaan koko elämän. Näissä tapauksissa validointi ja terapeuttinen suhde ovat erityisen tärkeitä.