Demoni nimeltä kateus

Erään viisaan filosofin oppilas saapui hänen talolleen ja sanoi:

– Opettajani, eräs ystäväni puhui sinusta pahaa…

– Odota! opettaja keskeytti. – Kuljitko asiasi kanssa kolmen oven läpi, ennen kuin tulit luokseni?

– Kolmen oven?

– Kyllä. Ensimmäinen ovista on totuuden ovi. Oletko aivan varma, että se mitä aiot minulle kertoa on varmuudella totta?

– En. Kuulin tämän eräältä naapuriltani.

– Entä toinen ovi? Tiedäthän, hyvyyden ovi? Koituuko asian ääneen sanomisesta jollekulle jotakin hyvää?

– Ei, ei oikeastaan. Pikemminkin päinvastoin…

– Kas vain! No, entäs sitten kolmas, tarpeellisuuden ovi? Onko minun tarpeellista tietää, mikä mieltäsi nyt vaivaa?

– Totta puhuen, ei.

– Siinä tapauksessa… sanoi viisas mies hymyillen. – Jos se ei ole totta, se ei tee kenellekään mitään hyvää eikä tieto ole tarpeellista, ehdottaisin, että hautaamme ja unohdamme koko asian.

Ihmissuhteet olisivat paljon terveempiä, mikäli kulkisimme jokaisen kuulemamme asian kanssa totuuden, hyvyyden ja tarpeellisuuden ovien läpi ennen kuin kerromme sen eteenpäin muille. Tämän periaatteen mukaan toimiminen voi kuitenkin olla hankalaa kaikkien ympärillämme vellovien juorujen ja toisiimme kohdistamamme kritiikin keskellä.

Mikä sitten on kaiken tämän takana? Kateuden pimeä voima.

“Kateellisuus on tuhansin verroin pahempaa kuin nälkä, sillä vatsalaukkusi sijaan se kalvaa sieluasi.”

-Miguel de Unamuno-

Kateus on tappavin tietämäni tauti; se tuhoaa ihmissuhteita ja ihmisiä. Lisäksi kaikilla meillä on riski saada tartunta, joten nähdäkseni voidaan puhua jopa pandemiasta.

Kaiken kateutemme, kaiken sen juoruilun takana piilee kammottava ja säälimätön demoni: itseluottamuksen ja terveen itserakkauden puute. Kateus saa meidät vertailemaan itseämme jatkuvasti toisiin ihmisiin.

Me kaikki tiedämme, että tällainen vertailu on ainoastaan haitallista ja saa meidät keskittämään huomiomme omiin puutteisiimme ja vikoihimme. Kateus estää meitä näkemästä sen, mitä meillä jo on ja myrkyttää unelmamme.

Kateus saa esiin synkimmät puolemme ja se saa meidät tuomitsemaan ja paheksumaan toisia ihmisiä. On helpompaa kanavoida turhautuminen kritiikkiin toisia kohtaan kuin kohdata oma alemmuuskompleksimme.

Meillä on myös tapana väheksyä sitä taakkaa, joka syntyy kateutemme kohteille. Muiden kadehdinnan kohteena oleminen on todellisuudessa tuskallista ja voi etäännyttää ihmisen todellisuudesta sekä aiheuttaa epäluottamusta muita ihmisiä kohtaan.

On olemassa hetkiä, jolloin kadehdittu henkilö ei enää pysty tunnistamaan ystäviä vihollisista. On mahdotonta tietää kehen luottaa, ja juorut voivat helposti päästä ihon alle saaden ihmisen epäilemään omaa itseään ja menestystään. Henkilökohtaiset saavutukset alkavatkin yhtäkkiä tuntua taakalta.

Emme varmastikaan pysty koskaan hävittämään kateutta maan päältä, mutta voimme kuitenkin yrittää estää sitä leviämästä. Meidän tulee ottaa lähtökohdaksi suodattaa ajatuksemme sekä tekomme joka kerta tänään oppimiemme kriteereiden kautta (totuus, hyvyys ja tarpeellisuus). Meidän tulee oppia rakastamaan ja arvostamaan itseämme ja kehittää itseämme niin, ettemme keskity ainoastaan toisten ihmisten onnistumisiin ja epäonnistumisiin. Opettele muuttamaan kateutesi motivaatioksi, jonka avulla pyrit kohti omia unelmiasi ja tavoitteitasi.

Mitä tulee siihen, kuinka päästä yli ”kadehdittuna olemisen” taakasta: tällaisten tilanteiden selättäminen vaatii usein jonkun verran kokemusta, mutta tähänkin voi yrittää varautua etukäteen. On olemassa tiettyjä tilanteita, jotka saavat meidät herkästi vertailemaan itseämme toisiin ja toisen ihmisen menestys saattaa herkästi korostaa toisten epäonnistumisia.

Tämän tietäen meidän täytyy siis antaa itsellemme lupa vaalia omia hyviä puoliamme ja saavutuksiamme mutta niin, että samalla pyrimme näyttämään muille mitä he voivat saavuttaa, ja ehkä jopa auttaa heitä siinä. Näin synnytämme toisissa kateuden sijaan arvostusta. Sillä ahneus on yhtä tuhoavaa kuin kateus, mutta arvostus ja terve ihailu auttavat meitä saavuttamaan yhä suurempia korkeuksia.

Kuvat: nuvolanevicata ja Africa Studio