Biologinen selitys rakkaudelle

Haluamme uskoa rakkauden olevan taianomainen voima, niin voimakas, ettemme voi ymmärtää sitä. Totuus kuitenkin on, että rakkauteen on olemassa biologinen selitys.

Haluamme ajatella rakkauden olevan eteerinen asia, joka on sellaisten voimien hallitsema, joita emme voi ymmärtää. Tällainen ajattelu on mukavaa, sillä se tekee rakkaudesta taianomaisen. Totuus kuitenkin on, että rakkaudelle on olemassa biologinen selitys. Kosiskelu, halut ja intohimo ovat yksinkertaisesti hermosolujen, hormonien, ja rakkauden sekoitus.

Rakkauden biologisesta selityksestä puhuminen voi olla hieman ilon pilaamista. Joillekin ihmisille tämä faktoihin perustuva selitys rakkaudesta pilaa jännityksen. Mutta tämä selitys auttaa meitä ymmärtämään mitä tapahtuu, kun rakastumme. Tämä mahdollistaa sen, että voimme kokea rakkauden suuremmalla tietoisuudella. Eikä tässä kaikki, se antaa meille myös kyvyn hallita tilannetta paremmin (jos vain haluamme).

Hermosolut, hormonit ja rakkaus kulkevat aina käsi kädessä. Tunteet nousevat pintaan, kasvavat ja kuolevat soluissamme. Tarkemmin sanottuna hermosoluissamme. Hormonit ja rakkaus ilmaisevat saman asian kahdella eri tasolla. Toinen on psykologinen ja toinen on henkinen. Molemmat näistä prosesseista tapahtuvat aivoissa. Tarkastelkaamme rakkauden neuropsykologiaa hieman tarkemmin.

“Kun olit nuori, puhuit ‘rakastumisesta’ niin huvittavalla vakavuudella, aivan kuin se olisi jokin tallennettavissa oleva tapahtuma, kun mitä se oikeasti oli? Kemiaa.”

-Liane Moriarty-

 Hormonit ja kiintymys: rakkauden biologinen selitys

Kiintymys on ensimmäinen emotionaalinen side, jonka elämässä muodostamme. Koemme sen vanhempiemme, isovanhempiemme ja sisarustemme kanssa lapsuutemme aikana. Kirjaimellisesti sanottuna emme voi elää ilman ensimmäisiä hoitajiamme. Tässä mielessä meillä on siis ihmisiä, joita rakastamme ehdoitta. Nämä ihmiset ovat valmiita suojelemaan meitä ja ohjaamaan meidät tuntemaan maailman sekä itsemme.

Kiintymys ei kuitenkaan ole läsnä vain elämän varhaisina vuosina. Kiintymys esiintyy myös romanttisessa rakkaudessa sekä ystävyyssuhteissa. Hormonit ja rakkaus yhdistyvät ja luovat tunteen siitä, ettemme voi elää ilman tuota toista ihmistä. Tämä on samanlaista kuin mitä koimme lapsuudessa.

Tässä mukana olevat hormonit sisältävät oksitosiinin ja vasopressiinin. Ihmiselimistö vapauttaa oksitosiinia imetyksen aikana, ja myös orgasmin aikana. Oksitosiini parantaa sidettä johtuen sen positiivisista yhdistyksistä, joita se inspiroi ja vahvistaa.

Vasopressiini puolestaan vapautuu seksin jälkeen. Se tuottaa kiintymyksen tunteen toiseen henkilöön. Siksi asiantuntijat uskovat, että mitä enemmän pari harrastaa seksiä, sitä voimakkaampi heidän välinen siteensä on. Hormonit ja rakkaus ovat kestävän suhteen perusta.

Kumppanin valitseminen

On kiistanalaista, mitkä tekijät ottavat osaa romanttisen kumppanin valitsemiseen. Jotkut uskovat niiden olevat tiedostamattomia, kun muut taas uskovat, että kumppanin valitseminen perustuu hormonien ja rakkauden yhdistelmään.

He jotka uskovat hormonien ja rakkauden olevan ratkaiseva tekijä, ajattelevat lopullisen kumppanin valitsemiseen liittyvän tekijän olevan geeneissä. Jokainen meistä valitsee kumppanin, jolla on parhaat geenit. Tämä on epäilemättä vaistonvarainen valinta, sillä emme voi selvästi tuntea sellaisen henkilön geneettistä yhdistelmää, jota kohtaan tunnemme vetovoimaa.

He, jotka kannattavat tällaista ajatusta uskovat, että päätämme tuntevamme viehätystä toiseen henkilöön 3-4 minuutin sisällä. Tällä ei ole mitään tekemistä seksikkään meikin, merkkivaatteiden tai hienon auton kanssa. Kaikkein vaikutusvaltaisin osa tästä lyhyestä, biologisesta kosiskelusta ovat feromonit. Ne ovat huomaamattomia ja emme ole niistä tietoisia. Mutta meidän atavistinen havaintomekanismimme sen sijaan on niille herkkä. Nämä mekanismit viestittävät seksuaalisuutta ja hedelmällisyyttä, ja ne johtavat viehätykseen ja rakkauteen.

Muita mielenkiintoisia faktoja rakkauden biologisesta selityksestä

On olemassa erilaisia elementtejä, joilla on tekemistä romanttisen vetovoiman kanssa. Esimerkiksi tietyt tukimukset ovat osoittaneet, että ihmisillä on taipumusta valita romanttinen kumppani sen perusteella, onko hänellä samankaltainen keuhkojen tilavuus. Tämä sama voi tapahtua myös korvan koon kanssa, asia on etenkin näin korvanipukan koon suhteen. Tähän listaan voimme lisätä myös niskan ympärysmitan ja ranteen koon.

Neurotieteet kertovat meille myös, että silloin kun rakastumme, hormonimme kokevat myös ilon vaiheen. Aivot tuottavat siis enemmän monoamiineja. Erityisesti elimistömme alkaa tuottamaan noradrenaliinia, dopamiinia ja serotoniinia. Kaikki nämä hormonit saavat aikaan erilaisia reaktioita, jotka saavat puolestaan aikaan tietynlaista käyttäytymistä. Tarkastelkaamme mitä ne ovat:

• Noradrenaliini on se, joka saa aikaan ”perhosia mahassa” -tunteen. Tämä on voimakas tunne, joka yhdistää onnellisuuden ja hermostuneisuuden tunteen. Tämä tunne on samanlainen, jollaisen ihmiset tuntevat harjoittaessaan laskuvarjohyppyä.
• Dopamiini antaa tunteen voimasta ja hyvinvoinnista. Tämä hormoni on vastuussa kiintymysten muodostamisesta. Sillä on myös osaa tilanteissa, jossa rakkaudesta tulee riippuvuus.
• Serotoniini saa aikaan innostuneisuuden ja voitonriemun tunteen. Kun meillä on korkeat serotoniinipitoisuudet elimistössämme, tunnemme hullua onnellisuutta.

Kuten voimme nähdä, rakkaus ja hormonit kulkevat käsi kädessä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että rakkauden biologinen selitys olisi kaikki kaikessa. Tunteilla ja mielikuvituksella voi myös olla vaikutuksia psykologiaan. Loppujen lopuksi me ihmiset koostumme tästä: biologisesta materiaalista ja psykososiaalisesta abstraktiosta, kietoutuneena yhteen kiehtovaan pakettiin.