Aviomies lähetti kirjeen valokuvaajalle, joka muokkasi hänen vaimonsa valokuvia
Olemme itsemme pahimpia vihollisia, peili huutaa meille uudelleen ja uudelleen. Käyttäydymme kuin tyrannit omaa peilikuvaamme kohtaan ja sisäinen dialogimme on todella brutaali.
“En ole onnellinen sellaisena kuin olen.” “En pidä kehostani.” “En näytä hyvältä.” “Vihaan hampaitani, rintojani, lanteitani.” “Olen luuta ja nahkaa, minulla ei ole muotoja.” “Olen ylipainoinen.” “Raskauden jälkeen en ole saanut muotoani takaisin.” “En koskaan lähesty muita sillä pelkään tulevani torjutuksi.” “Pelkään että he tuomitsevat minut.” “Kaikki ystäväni ovat parisuhteessa, vain minä olen yksin.”
Unohdamme, että meitä ei ole tehty sopimaan mihinkään muottiin, joten siihen asti kun ymmärrämme sen, emme ole turvassa itsemme kanssa.
Sillä joka kerta kun katsomme peiliin ja nalkutamme itsellemme rasvasta reisissämme, rintojen tai takapuolen puuttumisesta, makkaroista selässämme tai rypyistä kasvoissamme, me luomme sisäisen maailman joka on omistettu rangaistukselle ja nöyryytykselle eikä rakkaudelle ja turvallisuudelle.
Emme voi kuvitella mitä menetämme kun emme katso peilikuvan taakse. Emme voi ymmärtää mitä se tekee hyvinvoinnillemme kun pakenemme itsetutkiskelulta, tutustumatta itseemme, tunnistamatta itseämme vartalostamme ja täydellisistä epätäydellisyyksistämme.
Tarina, joitakin kuvia ja rakkaus
Kaikki alkoi kun eräänä päivänä valokuvaaja Victoria Caroline sai toimeksiannon naiselta, joka halusi valokuvaussession itsestään herkissä, sensuelleissa alusvaatteissa yllättääkseen aviomiehensä.
Kaikki meni lennokkaasti. Nainen oli hurmaava, hauska, tuhma, seksikäs ja erittäin itsevarma. Itse asiassa, valokuvaaja oli erittäin tyytyväinen lopputulokseen ja onnellisesti päättyneeseen kuvaussessioon.
Mutta kun kaikki oli ohi, tämä nainen kokoa 46 katsoi valokuvaajaa silmiin ja sanoi, “Haluan sinun käyttävän Photoshopia ja poistamaan punaiset jäljet ihossani, läskini, raskausarpeni, ryppyni, ja kaiken lihan joka ei ole siellä missä sen pitäisi olla.”
Victoria teki työnsä, muokkasi kuvia ja tulosti mahtavan albumin, johon hänen asiakkaansa oli erittäin tyytyväinen. Mutta sitten tapahtui jotain, joka ravisteli valokuvaajaa ja sai hänet julkaisemaan tämän tarinan Facebook-sivullaan: asiakkaan aviomies kirjoitti hänelle tämän sähköpostiviestin:
“Kun vaimoni antoi minulle albumin ja avasin sen, sydämeni upposi. Valokuvat ovat selvästi lahjakkaan valokuvaajan kaunista työtä, mutta… ne eivät ole minun vaimostani.
Sinä olet hävittänyt jokaikisen hänen virheistään, vaikka olenkin varma että se oli juuri se mitä hän pyysikin sinua tekemään. Pyyhkimällä ne pois, pyyhit pois myös kaikki todisteet meidän yhteisestä elämästämme.
Kun hänen raskausarpensa pyyhittiin pois, sen mukana menivät todisteet lastemme elämästä. Poistamalla hänen ryppynsä, poistit hänen ilmeidensä merkit, naurun ja huolet jotka olemme yhdessä kokeneet viimeisen kahden vuosikymmenen aikana. Kun poistit hänen selluliittinsa, otit pois ajat jolloin hän teki meille ruokaa ja huolehti meistä.
Tajusin sen jälkeen, kun näin nämä epätodelliset kuvat, että suoraan sanottuna, en kerro hänelle tarpeeksi kuinka paljon rakastan ja jumaloin häntä sellaisena kuin hän on, kaikkine virheineen. Hän tosiaankin kuulee sen niin harvakseltaan että hän uskoi että nämä Photoshopatut kuvat ovat sitä mitä minä halusin ja tarvitsin.
Rehellisesti sanottuna, minun pitää pystyä parempaan, ja juhlia jokaista epätäydellisyyttä loppuelämämme ajan. Kiitos muistutuksesta.”
Tämä tarina kutsuu meidät tekemään sovinnon kehomme kanssa ja unohtaa taistelumme estetiikan, painon ja kokomme kanssa. Arvomme riippuu meistä, ei kehostamme. Jos haluamme muuttaa jotakin, muuttakaamme jotakin terveytemme vuoksi, ei sosiaalisen paineen.
Avain kauneuteen on silmissä joilla katsot sitä, ja vain sinä voit tuntea itsesi kauniiksi sisältä ja ulkoa. Joten tämä tarina näyttää sen, minkä Saint-Exupéry kirjoitti Pikku prinssissä, “Tärkeät asiat näkee hyvin vain sydämellä, sillä olennaiset asiat ovat näkymättömiä silmille.”