Antajat ja ottajat parisuhteissa

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 18 syyskuuta, 2024

Parisuhteissa on harvoin täydellistä tasapainoa antajien ja ottajien välillä. Voimadynamiikat antajien ja ottajien välillä ovat yleisiä. Ottaja saa antajan energian ja emotionaalisen panostuksen. Antaja on vakuuttunut siitä, ettei rakkaudessa ole rajoja, hänelle kaikki käy päinsä.

Vaikka tämä termi voi vaikuttaa oudolta, parisuhteessa ja tunneasioissa emotionaalinen itsemurha ei ole epätavallista. Vaikka on ihmisiä, jotka ajavat varovaisesti, syövät hyvin ja elävät aktiivista elämää, jostain syystä he kuitenkin hyppäävät kalliolta ilman laskuvarjoa, kun on kyse rakkaudesta.

Mutta kaikki ei käy päinsä, ei edes rakkaudessa. Kun kumppanistamme tulee meidän syymme elää, ja kun olemme kaikkea sitä mitä hän tarvitsee, haluaa tai vaatii, tällä tulee olemaan vakavia seuraamuksia. Antajat ja ottajat lankeavat kaikkein epäterveellisimpiin ääripäihin, jossa onnellisuus saa harvoin jalansijaa. 

Vastavuoroisuuden kierre avaimena hyvinvointiin

Friedrich Nietzsche sanoi, että lahjan tarjoaminen ei tarkoita minkäänlaista oikeutta tai velvollisuutta vastaanottajalle. Voimme olla tämän lausunnon kanssa samaa mieltä. Mutta pidimme siitä tai emme, asiassa tulee aina olemaan pieniä vivahteita. Lahjat ovat vaihtokauppoja, jotka sisältävät tiettyä vastavuoroisuutta, yhdistäen ottajaa ja antajaa monella eri tapaa.

Minä voisin esimerkiksi antaa materiaalisen lahjan ystävälleni. En odota (tai toivo) saavani häneltä mitään takaisin. Haluan tarjota lahjan, sillä haluan kunnioittaa rakkautta ja tukea, jota ystäväni on minulle tarjonnut. Siksi välillämme on aina olemassa tiettyä vastavuoroisuutta. Se on dynaamista ja proaktiivista tasapainoa, jossa molemmat voittavat.

Itse asiassa me tarvitsemme tuota jatkuvaa kierrettä, jossa molemmat meistä ovat antajia ja ottajia samaan aikaan. Miksi? Koska ihmiset ovat yhteistyökykyisiä luonnostaan. Se antaa aivoillemme myöskin selkeän tunteen kuulumisesta ja hyvinvoinnista.

Mitä tapahtuu jos parisuhteessa ei ole vastavuoroisuutta ja minusta tulee vain antaja?

On olemassa eräs yksi todella mielenkiintoinen artikkeli, “Motivación autónoma del comportamiento prosocial y su influencia en el bienestar del ayudante y el receptor” (suom. ”Sosiaalisen käyttäytymisen itsenäinen motivaatio ja sen vaikutus avustajan ja vastaanottajan hyvinvointiin”), joka julkaistiin Personalidad y Psicología Social -aikakauslehdessä vuonna 2010. Tarkastellaanpa, mitä tässä artikkelissa sanotaan.

• On olemassa ihmisiä, jotka ovat antajia luonnostaan. Toisin sanoen antaminen on osa heidän persoonallisuuttaan, ja kuinka he ymmärtävät parisuhteiden dynamiikan.
• Antamisen (huomio, rakkaus) lisää heidän itsetuntoaan, se saa heidät positiiviseksi ja antaa heille energiaa.

Tämä voi kuitenkin johtaa kahteen eri asiaan:

• Ensiksi, vastaanottajat saattavat tuntea olonsa painostetuksi, sillä antajat tekevät heille jatkuvasti palveluksia. Heistä saattaa tuntua epämukavalta, että joku uhraa jatkuvasti heidän puolestaan.
• Seuraavaksi, ennemmin tai myöhemmin, ilmenee ilmiö joka tunnetaan nimellä ”palautumaton hinta.” Tämä tarkoittaa, että antaja saattaa löytää itsensä tilanteesta jossa hänen tekojaan ei arvosteta tai tunnisteta. Kaikki hänen investoimansa aika, energia ja rakkaus, näitä he eivät koskaan saa takaisin. Lopulta hänestä tuntuu, että kaikki oli aivan turhaa ja hänen itsetuntonsa laskee.

Antajat ja ottajat parisuhteissa

Anna ja Pekka ovat olleet yhdessä kahdeksan kuukautta. Anna on antaja ja tekee kaiken poikaystävänsä puolesta. Hän antaa Pekalle suunnattomasti huomiota, ja hän rakastaa Pekan tarpeiden täyttämistä. Kun taas Pekka antaa asioiden vain virrata. Sillä hän näkee, että hänen tyttöystävänsä antaa aina iloisesti, Pekasta tulee passiivinen ja jopa riippuvainen.

Tämä on pieni esimerkki siitä, mitä parisuhteissamme voi tapahtua, ja kuinka me vähä vähältä muutumme antajiksi ja ottajiksi. Joskus me itse edistämme dynamiikkoja, jotka myöhemmin kiteyttyvät toimintahäiriöisiksi parisuhteiksi. Siksi ei tule kyseeseenkään sormien osoittelu, vaan tämän ymmärtäminen:

• On hyväksyttävää, että toinen osapuoli investoi parisuhteeseen hieman enemmän aina silloin tällöin. Tästä ei saisi kuitenkaan tulla normi. Molempien jäsenten pitäisi omistautua parisuhteeseen tasapuolisesti, samoin hinnoin ja samoin eduin molempien hyväksi.
• Me ansaitsemme saada. Jotkut ihmiset ovat olleet antajia niin pitkään, etteivät he edes tiedä mitä tarkoittaa vastaanottaa. Näin on myös päinvastoin. Henkilö, joka on viettänyt puolet elämästään saaden huomiota, saattaa yllättyä positiivisesti antamisen tarjoamasta tyydytyksestä.

Ei ole tarvetta olla pakkomielteinen tasan puoliksi jaetun antamisen ja ottamisen välillä. Parisuhteen etuja ja menetyksiä ei tarvitse määrittää niin tarkkaan. Me kaikki annamme eri tavalla ja eri aikoihin. 

Tärkeää kuitenkin on, että parisuhteessa on vastavuoroisuutta, että molemmat kumppanit ovat toisiaan varten ja että se mitä tarjoamme sydämestämme otetaan vastaan kiitollisesti, ja että se palautetaan takaisin meille silloin kun sitä eniten tarvitsemme.