5 tilannetta, jotka imevät henkistä energiaasi

5 tilannetta, jotka imevät henkistä energiaasi
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 09 elokuuta, 2018

Olemme kaikki olleet tilanteissa, jotka ovat imeneet meidän henkistä energiaamme. Ne ovat yleensä tilanteita, jotka tavalla tai toisella koskettavat meitä syvästi. Ne läpi käytyämme kuitenkin huomaamme, että emme saaneetkaan niistä paljon vaikka annoimmekin paljon.

Henkinen energia on suhteellisen uusi termi kuvaamaan meidän elinvoimaamme. Elinvoima on vahvuus, joka meillä on ennen kuin väsymys iskee. Jos tunnemme, että jotkut tilanteet “tyhjentävät” meidät, se johtuu siitä että ne imevät kaiken elinvoimamme asioissa jotka ovat merkityksettömiä, mutta jotka vaativat vaivaa.

“Rakastatko elämää? Jos rakastat, niin älä tuhlaa aikaa, sillä ajastahan elämä on tehty.”

Benjamin Franklin

On monia tilanteita, jotka imevät meidän henkistä energiaamme. Niitä tulisi välttää, koska ne vaativat meiltä liikaa ja antavat hyvin vähän vastineeksi. Ne ovat tilanteita, jotka vain harhauttavat meitä siitä mikä on todella tärkeää, ja niistä asioista jotka rikastuttavat meitä. Opetellaan tunnistamaan ne ja välttämään niitä. Tässä on niistä viisi.

1. Väittelyt merkityksettömistä asioista

Väittely on upea mahdollisuus esittää omia näkökulmia ja oppia muiden mielipiteistä. Vain muutama asia rikastuttaa meitä yhtä paljon kuin rakentava vuoropuhelu ihmisten kanssa, jotka ajattelevat eri tavalla. Se avartaa näkemystämme ja rikastuttaa ajatteluamme. Se myös vahvistaa vuorovaikutustaitojamme.

riitely työpaikalla

 

Mutta jotain hyvin erilaista tapahtuu, kun kaksi ihmistä joutuu turhaan väittelyyn, jossa ainoana tarkoituksena on “voittaa toinen henkilö” ja tyrkyttää omia näkökulmia. Usein tämä jättää vain pahan maun suuhun. Tuhlaat paljon energiaasi, näytät pahimman puolesi ja siinä on vain kysymys henkilökohtaisesta turhamaisuudesta.

2. Myös valittaminen vie henkistä energiaa

Valittaminen sekä toisten jatkuvan valituksen kuuleminen ovat tilanteita, jotka imevät henkistä energiaamme. Me kaikki joskus valitamme aika ajoin. Se on aivan normaalia. Mutta joskus valituksesta tulee elämäntapa. Me jankkaamme samasta ongelmasta, emmekä itse asiassa tee mitään ratkaistaksemme sitä.

Valitus on eräänlainen viestintätapa, joka kehittää kyvyttömyyden asenteen. Emme ole tyytyväisiä siihen miten elämämme kulkee, ja sen sijaan että keskitymme siihen mitä voimme tehdä sen muuttamiseksi, me vain jatkamme kielteisistä asioista puhumista. Meidän ei yksinkertaisesti kannata hukata aikaa tähän. Se vain saa meidät välttämään velvollisuuksiamme.

3. Juoruilu

Eräs niistä tilanteista jotka vievät henkistä energiaamme, on kun “tungemme nenämme” toisten ihmisten yksityiseen elämään sen sijaan että keskittyisimme omaamme. Tämän tyyppinen “tirkistely” ei ole muuta kuin merkki identiteetin puutteesta. Hän, joka juoruilee muista, etsii itseään muista ihmisistä. Mutta he eivät pysty löytämään itseään.

Pahinta tämän tyyppisessä asenteessa on, että siihen liittyy yleensä itsepintainen kritiikki toisia ihmisiä kohtaan. Me tarkkailemme muita ja pääsemme mukaan heidän henkilökohtaiseen elämäänsä, mutta ajattelemme vain heidän vahingoittamistaan. Ei ole pahempaa tapaa tuhlata aikaa kuin juoruilu. Se ei vain vie energiaasi, vaan se alentaa sinua.

4. Jatkuva huolehtiminen

Asioista murehtiminen ja huolehtiminen aiheuttaa aina sekaannusta ja toimettomuutta. On selvää, että sinun on punnittava vaihtoehtoja ja että ainoa tapa tehdä tämä on katsoa etuja ja haittoja. Mutta ongelmat alkavat, kun vain käyt läpi kaikki mahdollisuudet etkä koskaan tee päätöstä.

Yksi niistä tilanteista, joka kuluttaa meidän henkistä energiaamme, on pakonomainen epäily. Näin käy kun ajattelemme ja ajattelemme, mutta tuloksena on vain “jos” ja “mutta”. Yritämme löytää oikean vastauksen tai tehdä oikean päätöksen pohtimalla. Me unohdamme, että monet vastaukset löytyvät vasta kun yhdistämme ajattelun ja toiminnan.

kysymysmerkit kasvojen päällä

5. Hyväksynnän tarve

Yritämme jatkuvasti saada toisten ihmisten hyväksyntää. Kulutamme niin paljon aikaa murehtiessamme asioita, että se sumentaa elämämme näkemyksen. Sen sijaan että investoisimme aikaa tutkiaksemme keitä me itse olemme, me vain käytämme aikamme tekemällä asioita joita muut haluavat meidän tekevän.

Näin toimimalla me vain tuhlaamme aikaamme. Ihmiset joko hyväksyvät sinut tai eivät, ja joskus syistä, jotka eivät ole ollenkaan sinun hallinnassasi. Jos olet blondi, olet blondi. Jos olet sveitsiläinen, olet sveitsiläinen. Itse asiassa se tekijä joka tuottaa usein hylkäämisen, on liiallinen halu tulla hyväksytyksi. Sen vuoksi meidän ei yksinkertaisesti kannata hukata aikaa näin toimimiseen.

Nämä tilanteet, jotka imevät henkistä energiaamme, tulisi poistaa henkilökohtaisesta elämästämme. Me yleensä teemme niitä kun olemme hämmentyneitä tai kun tunnemme itsemme turvattomiksi. Elämäsi on arvokas. Niin on myös aikasi. Älä tuhlaa sitä asioihin, jotka eivät rikastuta elämääsi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.