Anne Frank: tarina todellisesta sinnikkyydestä

Anne Frank unelmoi aina toimittajaksi ja sen jälkeen kuuluisaksi romaanikirjailijaksi tulemisesta. Kun hän aloitti päiväkirjansa kirjoittamisen, hän näki sen tulevaisuuden projektina. Hän ajatteli voivansa julkaista sen sodan jälkeen, kun kaikki palasi takaisin normaaliksi. Ikävä kyllä kaikki ei mennyt ihan niin kuin hän kuvitteli. Hänen unelmastaan tuli tosiaan totta, mutta hän ei valitettavasti elänyt nähdäkseen sitä.

Teosta “Nuoren tytön päiväkirja” on pidetty yhtenä kaikkien aikojen liikuttavimmista todistuksista. Siitä tekee erityisen sen rehellisyys ja viattomuus, jolla kirjassa kuvaillaan sodan kauheuksia. Se on nykyäänkin yksi eniten luetuista kirjoista maailmassa. Sillä on merkittävä paikka UNESCO:n “Maailman muisti” -ohjelmassa.

Anne Frank ja hänen perheensä joutuivat piileskelemään pienessä ullakkoasunnossa paetakseen natsien vihalta. Vankeus kesti vähän yli kaksi vuotta ja Anne kirjoitti päiväkirjaansa koko tämän ajan. Se on lumoava kertomus kasvavan tytön elämästä, jota ympäröi kauhea todellisuus.

“Kunhan voit katsoa pelotta taivaalle, tiedät, että olet puhdas sisältä ja löydät onnen vielä uudestaan.”

-Anne Frank-

Anne Frankin lyhyt elämä

Anne Frank syntyi 12. heinäkuuta vuonna 1929 Frankfurtissa, Saksassa. Hänen isänsä Otto Frank palveli Saksan armeijassa ensimmäisen maailmansodan aikana. Hänet palkittiin luutnantin arvonimellä sekä rohkeuden rautaristi-kunniamerkillä. Sitten hänestä tuli pankkiiri ja vuonna 1925 hän meni naimisiin Edith Höllanderin kanssa.

Pariskunta sai kaksi tytärtä, Margotin vuonna 1926 ja Annen kolme vuotta myöhemmin. He olivat tyypillinen ylemmän keskiluokan juutalaisperhe.

Kun Hitler tuli valtaan Saksassa vuonna 1933, alkoi juutalaisten vainoaminen. Tämän tuloksena perhe päätti muuttaa Amsterdamiin, Alankomaihin.

Otto Frank avasi uudessa kodissaan kaupan, joka myi pektiiniä ja mausteita. Kaikki sujui hyvin vuoteen 1942 asti, kun natsit valloittivat Alankomaat. Julman tapansa mukaisesti he alkoivat etsiä juutalaisia. Hollantilaiset olivat ainoita eurooppalaisia, jotka avoimesti vastustivat tätä vainoa, mutta heidän protesteillaan ei ollut paljon vaikutusta.

Vainoilta pakeneminen

Juutalaisten tilanne kiristyi entisestään. Otto Frank huomasi, että koko perhe oli suuressa vaarassa ja että oli vain ajan kysymys, koska heidät vangittaisiin. He siis valmistivat piilopaikan joidenkin työkavereidensa avulla samaan rakennukseen, jossa heidän kauppansa sijaitsi.

Vieressä oli myös toinen rakennus ja niiden välissä oli pelkkä piha-alue. Rakennuksessa oli kolme kerrosta ja viimeisessä kerroksessa oli ullakolle johtava salaovi. Sisääntulo oli piilotettu hyllyn taakse, joka johti portaisiin, jotka puolestaan johtivat pieneen alueeseen, jossa oli kaksi pientä huonetta sekä kylpyhuone.

Otto kertoi suunnitelmistaan vaimolleen ja vanhimmalle tyttärelleen, mutta Anne Frank ei tiennyt mitään, ennen kuin oli aika mennä piiloon. Tämä tapahtui 9. heinäkuuta vuonna 1942, kolme päivää sen jälkeen, kun vanhimmalle tyttärelle Margotille ilmoitettiin, että hänen täytyi ilmoittautua Saksan viranomaisille. Tämä tarkoitti sitä, että hänet vangittaisiin ja karkotettaisiin.

Tämän tilanteen ilmetessä Otto päätti, että perheen oli aika mennä piiloon. Heidän täytyi jättää kotinsa yöllä kantaen yllään kaikkia vaatteita, joita vain pystyivät, sillä oli erittäin vaarallista tulla nähdyksi matkalaukkujen kanssa. He jättivät jälkeensä sotkuisen talon ja arkisen viestin osoituksena siitä, että he olisivat pakenemassa Sveitsiin.

Elämä piilopaikassa

Seuraavien kahden vuoden aikana perhe eli suojassa ja toinen pieni perhe sekä eräs hammaslääkäri tulivat sinne myös. Kahdeksan ihmistä jakoi saman turvapaikan. Anne Frank onnistui kuvailemaan jokaista henkilöä erittäin tarkasti ja lahjakkaasti muuttaen heidät kirjallisuuden hahmoiksi.

Hän kertoo päiväkirjassaan kaikista henkilöhahmoista ja myös heidän kohtaamista jännitteistä elämässään epävarmassa tilanteessa. Pakolaiset selviytyivät nämä kaksi vuotta hollantilaisten ystäviensä avulla. Nämä tarjosivat heille ruokaa ja pitivät heidät ajan tasalla tapahtumista. Tässä paikassa Annella oli aikaa pohtia elämää, maailmaa ja jopa kuvailla sitä, kuinka hän rakastui.

Kaikki kuitenkin päättyi 4. elokuuta vuonna 1944, kun Frankin perhe ja muut piilopaikassa olleet löydettiin rutiinitarkastuksen aikana hollantilaisen Gestapo-poliisin toimesta. Pakolaiset lähetettiin keskitysleirille ja Frankin perhe erotettiin toisistaan Auschwitzissa.

Lopuksi Anne jätettiin yksin siskonsa kanssa ja heidät lähetettiin Bergen-Belsenin keskitysleirille, jossa he molemmat valitettavasti kuolivat tyyfus-kuumeeseen.

Anne Frankin isä Otto oli ainoa, joka selvisi hengissä. Kun hän palasi piilopaikkaan etsimään vihjeitä perheestään, ilmoitti Punainen Risti hänelle, että he kaikki olivat kuolleet. He antoivat hänelle silloin Annen päiväkirjan, josta hän ei tiennyt mitään.

Heti kun hän näki sen, hän tiesi sen olevan merkittävä historiallinen todistusaineisto. Hän pystyi julkaisemaan sen kaksi vuotta myöhemmin ja siten hänen 15-vuotiaana kuolleen tyttärensä unelma tuli toteen.