Andy Warhol ja hänen aikakapselinsa
Andy Warhol on luultavasti 1900-luvun pop-taiteen suurin nimi. Hänestä tuli nopeasti yksi maailman tunnetuimmista taiteilijoista. Hän oli sekä kuvataiteilija että elokuvantekijä, ja valmisti myös kymmenittäin aikakapseleita.
Häntä pidetään 1960-luvun pop-taiteen isänä ja tärkeimpänä hahmona. Hänen massatuotettu taiteensa kritisoi Yhdysvaltojen kaupallisen kulttuurin banaalisuutta.
Hän promotoi itse itseään ja osasi antaa kuvan itsestään persoonattomana, jopa tyhjänä taiteilijana. Mutta hän oli myös julkisuudenhenkilö, liikemies ja menestyksekäs sosiaalinen kiipijä.
Tässä artikkelissa yritämme tutkailla hänen elämäänsä taiteilijana ja joitakin hänen taiteensa tärkeimpiä aiheita.
Andy Warhol: elämä ja perintö
Andy Warhol syntyi 6. elokuuta 1928 Pennsylvanian Pittsburghissa. Hän oli nykyisen Slovakian alueelta lähtöisin olevien neuvostoliittolaisten maahanmuuttajien poika. Hän suoritti graafisen suunnittelun tutkinnon teknologian Carnegie-instituutissa (nykyisin Carnegie Mellon) vuonna 1949. Myöhemmin hän muutti New Yorkiin, jossa hän työskenteli kaupallisena kuvittajana noin kymmenen vuotta.
Warhol alkoi tehdä taidetta suunnilleen 1950-luvun lopulla, ja hänestä tuli yhtäkkiä tunnettu vuonna 1962. Tämä on se ajankohta, jolloin hän laittoi näytteille tutut teoksensa Campbellin keittotölkeistä ja Coca-Cola-pulloista sekä puiset jäljennökset Brillo-saippuarasioista.
Vuonna 1963 hän massatuotti näitä tarkoituksellisesti arkipäiväisiä kuvia tavallisista kulutustuotteista käyttäen tekniikkaa nimeltä silkkipaino. Pian tämän jälkeen hän alkoi painaa loputtomia muunnelmia julkisuudenhenkilöiden muotokuvista kirkkaissa väreissä.
Silkkipaino oli täydellinen väline Warholille, sillä tuottamalla saman kuvan yhä uudelleen hän muutti sen merkityksettömiksi, epäinhimillistetyksi kulttuuri-ikoniksi. Hänelle nuo ikonit edustivat amerikkalaisen materialismin tyhjyyttä ja hänen kiintymyksen puutettaan omaan taiteeseensa.
Kaanon
Pitkään taide yhdistettiin kauneuteen. Taide teki maailmasta kauniimman, mutta maailma esitettiin taiteessa myös jokseenkin realistisesti. Siinä esitettiin tuttuja asioita. Ajan myötä nuo suuntaukset muuttuivat ja kehittyivät, mutta aina on selvästi erotettu toisistaan korkeakulttuuri ja matalakulttuuri. Tähän liittyy kysymys: mitä voidaan pitää taiteena?
Taiteen kaanon ei ole vakiintunut ja sitä on arvioitu uudelleen ajan saatossa, mutta populaariset asiat on aina nähty osana “matalakulttuuria”, ainakin ennen 1900-lukua siis. Tuohon aikaan taiteessa alkoivat vaikuttaa populaariset lähteet, ei pelkästään “korkeakulttuuri”. Taiteessa alkoi näkyä TV, uutiset ja musiikki.
Maailmassa, jossa kaikkea voidaan ostaa ja kaupallista, sitä voidaan näin myös epäinhimillisöidä. Tämä epäinhimillisöity taide mullisti maailman. Se oli huuto populaarikulttuurille ja länsimaiselle yhteiskunnalle. Taiteen ei enää tarvinnut olla pelkästään kaunista, koska taide, kuten yhteiskuntakin, oli kehittynyt.
Warholin työt tekivät hänestä nousevan pop-taiteen edelläkävijän Yhdysvalloissa, ja hän oli sitä aina kuolemaansa saakka. Hän kuoli helmikuun 22. päivänä 1987 New Yorkissa.
Andy Warhol ja hänen aikakapselinsa
Vuodesta 1974 alkaen Andy Warhol täytti 610 aikakapselia henkilökohtaisella omaisuudella, sinetöi ne ja laittoi säilöön.
Jotkut näkevät tämän valtavan kapselien määrän taidesarjana. Kun Pittsburghin Andy Warhol -museo alkoi kaivaa niitä esiin ja luokitella niiden sisältöä, niiden tajuttiin pitävän sisällään arkisia, merkityksettömiä esineitä, kuten lehtiartikkeleita, roskapostia, puoliksi syötyjä voileipiä ja leikattuja varpaankynsiä. Sisällä oli myös valokuvia, joista oli määrä syntyä isompia projekteja, kirjeitä komiteoille ja muutama varsinainen taideteos.
Andy Warhol -säätiö palkkasi ryhmän arkistoijia käymään läpi kaikki taksikuiteista fanipostiin. Heidän tehtävänään oli luokitella huolellisesti joka ikinen esine, ottaa niistä kuvia ja tutkia (usein hyvin outoja) lehtiartikkeleita. Sitten heidän piti syöttää tiedot tietokantaan.
Mitä Andy Warholin aikakapselit tarkoittavat
Arkisten esineiden uudelleenpakkaamisesta tuli hänen luovien töidensä ydin. Aikakapselit ovat pilaa, länsimaiseen kulttuuriin kohdistuva vitsi. Ne kuvastavat satiirisesti elämäntapaamme.
Kuolemaansa saakka Andy Warhol pidättäytyi seuraavassa ajatuksessa: “Voin olla taiteilija tekemättä yhtään taidetta. Minä olen taide”. Hän kohosi taiteilijana kulttuuri-ikoniksi. Taiteilija ei ollut enää vain joku, joka teki maailmasta kauniin, vaan taiteilijat olivat omalaatuisia visionäärejä, jotka kykenivät näkemään jotain kaunista ja kiinnostavaa kaikessa arkisessakin. Kuten Andy Warhol sanoi: “Kaikessa on kauneutta”.
Andy Warholin aikakapselit liittyvät periaatteessa kuolemaan, kuten myös hänen muotokuvansa Marilyn Monroesta ja Elviksestä. Hän teki kuolemasta, ja roskasta, taidetta. Hänen taidettaan olivat esimerkiksi tervetuliaiskortit, onnittelukortit, hienosta ravintolasta napattu tuhkakuppi, kuva Elviksestä, joululahjojen lahjapaperit ja -nauhat, “Ei saa häiritä” -kyltti Beverly Wilshire -hotellista jne.
“Taiteilija on joku, joka tuottaa asioita joita ihmiset eivät tarvitse.”
-Andy Warhol-
Roska voi olla taidetta
Warhol oli monin tavoin aikaansa edellä, ja hän valitsi huolellisesti jokaisen esineen antaakseen niille hetken kuuluisuutta. On vaikea kuvitella, että kukaan toinen taiteilija olisi voinut säilyttää kaiken tuon roskan ja nähnyt sen taiteena.
Francis Baconin ystävä säilytti ja huutokauppasi pois Baconille kuuluneita esineitä tämän kuoleman jälkeen. Mutta Bacon itse ei luultavasti ajatellut, että hänen vanhoilla shekkivihkoillaan oli minkäänlaista taiteellista arvoa.
Warhol ajatteli, että roska hänen pöydällään oli arvokasta, ja jos muutkin ihmiset kykenisivät näkemään asian samalla tavalla, siitä voisi tulla taidetta. Taide ei näin olisi enää niinkään ideaali, kaanon, vaan näkökulma – jotain mikä on paljon vaikeampi kokea. Tästä syystä nämä aikakapselit tarjoavat meille niin kiehtovan näkökulman Andy Warholista, yhdestä 1900-luvun tärkeimmästä taiteilijasta.
Warhol-malli
Andy Warhol ei ollut ajatuksineen yksin; myös muiden ihmisten mielestä hänen aikakapseleillaan on luontaista arvoa. Eräs fani maksoi huimat 30 000 Yhdysvaltain dollaria siitä, että hän sai kunnian avata viimeisen aikakapselin.
Warhol loi itsestään monitahoisen taiteilijapersoonan, joka leikitteli taiteilijan käsitteellä kuuluisuudenhenkilönä ja liikemiehenä. Monet muut taiteilijat ovat matkineet tätä mallia hänen jälkeensä onnistuneesti.
Andy Warholista tuli ikoni, yhden aikakauden ja mullistuksen symboli. Hän epäinhimillisöi taiteen, ja hänen taiteessaan kuvastuivat uudet tarpeet, uudet kulutusmuodot ja uudet elämäntavat. Hän teki pikkutarkkana käsityöläisenä pidetystä taiteilijahahmosta tunnistettavan ja eksentrisen henkilön, jolla oli omanlaisensa visio maailmasta, jossa taiteilija itse on taidetta.
Kaikki lainatut lähteet tarkistettiin perusteellisesti tiimimme toimesta varmistaaksemme niiden laadun, luotettavuuden, ajantasaisuuden ja pätevyyden. Tämän artikkelin bibliografia katsottiin luotettavaksi ja akateemisesti tai tieteellisesti tarkaksi.
- Ribas, J., & Warhol, A. (1990). Comprar es más americano que pensar. Ajoblanco, 21, 22-41.
- Honnef, K. (1991). Andy Warhol, 1928-1987: el arte como negocio. Benedikt Taschen.
- Warhol, A., & Covián, M. (1981). Mi filosofía de A a B y de B a A. Tusquets.
- Smith, J. W. (2001). Saving Time: Andy Warhol’s Time Capsules. Art Documentation: Journal of the Art Libraries Society of North America, Volumen 20, número 8. Pp. 8-10.