Ainut lahjamme on tässä ja nyt

21, joulukuu 2015 en Kuriositeetit 68 Jaetut

Joku poika:

Sinä istuit kerran lähellä minua, vain muutama metri erotti meidät toisistamme, mutta todellisuudessa miljoonat. Minun pelkuruuteni sai minut katsomaan sinua kun et huomannut minun katselevan, ja kun sitten nostit katseesi kirjastasi en minä pystynyt edes laskemaan haaveilevaa tuijotustani omaan kirjaani.

Minä aina odotin, että sinä lähdet ensin ja katselin kuinka sinä menit menojasi kaikessa hiljaisuudessa, aiheuttamatta hälyä tai meteliä. Sinä sanoit ystävällisen hyvästisi kirjastonhoitajalle ja katsomatta taaksesi hävisit tuosta surullisesta ovesta.

Kotona sitten laskeskelin tunteja kunnes voisin nähdä sinut uudestaan. Minä unelmoin ollessani hereillä ja ollessani unessa… sinun sirosta tavastasi kääntää sivua ja siitä erityisestä ilmeestä jonka teit kun keskityit kovasti johonkin lukemaasi.

Minä laskin sekunteja ja sitten seuraavana päivänä istuin samassa paikassa jotta voisin nähdä sinut jälleen…

Joku tyttö:

Siellä sinä olit, samassa paikassa, hautautuneena kirjoihisi, noine kauheine paitoinesi jotka äitisi varmastikin sinulle osti, siellä kuten aina. Jälleen kerran sydämeni leijaili valtoimenaan, enkä pystynyt keskittymään kirjoihini, ja minun oli ihan pakko katsoa… salaa nostin päätäni siihen suuntaan jossa istuit, aikeenani, jälleen kerran, tutkailla sinua.

Ne silmälasisi olivat kamalat, mutta näytit niin puoleensavetävältä ja niin kiinnostavalta, että minä rukoilin että nousisit ylös hetkenä minä hyvänsä ja kutsuisit minut kahville. Sinä kysyisit mitä minä opiskelen ja kysyisit onko minulla poikaystävää.

Ja sitten kotona minä kirjoitin päiväkirjaani ne asiat sinusta jotka kiinnittivät huomioni, päivä toisensa jälkeen, ja tämän päätteeksi kirjoitin mielikuvitteellisen kappaleen johon purin sydäntäni jostain mitä ei ollut koskaan tapahtunut, ja jonka toivoin tapahtuvan. Yksinkertaisuudessaan että sinä puhuisit minulle ja esittelisit itsesi.

Meillä on taipumus murehtia mennyttä elämäämme sekä tulevaisuuttamme, ja harvoin elämme täysin tässä ja nyt. Me annamme ajan valua sormiemme läpi tajuamatta, että kun se on mennyttä se ei koskaan palaa.

Kun me olimme lapsia me halusimme olla aikuisia; nuoruudessa me elimme huolettomina kuin elämä olisi ikuista, ja aikuisina taas varoen kuin meillä olisi vain vähän elämää jäljellä. Kunnes saavumme elämässämme risteykseen, jossa voimme valita ryhtyä raivaamaan itsellemme tasapainoista polkua. Silloin me kysymme itseltämme onko elämämme ollut minkään arvoista, olemmeko suoriutuneet hyvin ja otimmeko vaarin kaikista niistä lukuisista meille tarjotuista mahdollisuuksista. 

Monesti teimme sen ja toisinaan taas emme… Ja ne kerrat kun emme ymmärtäneet tarttua tilaisuuksiimme saavat meidät kysymään itseltämme: entä jos…?

Carpe diem on latinankielinen fraasi, joka tarkoittaa ”tartu hetkeen”. Tämän painokkaan lyhyen lausahduksen merkitys yltää kuitenkin paljon syvemmälle eksistentialismiin ja onkin kokonainen filosofinen selitys elämälle ja sen tarkoitukselle. Se on vaihtoehtoinen tapa antaa elämälle arvo, se on kutsu vapauteen, se on sitä kun kosketamme sormenpäillämme niitä hetkiä joita elämä meille tarjoaa tässä ja nyt.

Se on elämän mahdollisuuteen tarttumista, hetken sisään hengittämistä, hapen sisäänsä kutsumista, tuulen sisäänsä ottamista, tässä hetkessä elämistä ja kunkin yksilöllisen olemassaolon elämistä. Älä anna elämän ja hetkien lipua ohi koska hetket vaihtuvat ja katoavat, etkä voi elää niitä uudestaan koska kun ne ovat menneet, ne eivät palaa. Nauti siis elämästä, juo sitä juopumatta ja rellestä sen virkistävässä raikkaudessa.

Vastaantulija

Elä nyt, eikä sinun tarvitse koskaan kysyä itseltäsi, ”mitä jos?”

On toki hyvä suunnitella tulevaa ja yhtäläisen suotavaa muistella menneitä, mistä tulimme ja mihin olemme matkalla; mutta kaikki menettää merkityksensä mikäli emme tartu mahdollisuuksiin ja hetkiin joita eteemme asetetaan. Meille tekee hyvää katsella pienen lapsen leikkiä tai nauttia intohimoisesta suudelmasta, erinomaisesta viinistä tai hyvästä kirjasta, tai kävelystä rannalla tai siitä tuntemuksesta kun auringonsäteet hyväilevät selkäämme.

Elämän elämisessä on kyse niin paljon muustakin kuin sen elämisestä. Kyse on sen tuntemisesta, sen hengittämisestä, sen rakastamisesta, elämän meille tarjoamiin ihaniin hetkiin tarttumisesta ja paneutumisesta nukkumaan innokkaasti seuraavaa yllätyksien täyteistä päivää odottaen. Tämä siksi, että jopa ikävistä kokemuksista me opimme jotain hyvää ja koska ilman elämän varjopuolia olisi mahdotonta arvostaa ilon ja valon hetkiä.

Hetkessä eläminen, oleminen tässä ja nyt, kantaa mukanaan arvokkaan oppitunnin irti päästämisestä, hetkiin uppoutumisesta täysin ilman että sille asettaa sen kummempaa arvoa, tuntemisesta ilman ajattelua. Se opettaa elämään rohkeudella ja ilman kontrollia, antaa hetkille vapauden virrata vapaasti ja sallia noiden hetkien vallata meidät täysin ja rikastaa sieluamme.

Lyhykäisyydessään carpe diem kehottaa meitä pitämään tarkoin huolen siitä, että emme salli mahdollisten onnen hetkien kadota. Rakkaus, työ, tai tilaisuus kehittää itseämme saattaa tarjota meille taianomaisen mahdollisuuden, joka on ainutlaatuinen erikoistarjous juuri sinulle ja vain sinun tavoitettavissasi.

Ota se, tartu sitä sarvista ja kanna se mukanasi.

Jotkut pojat…

Eräänä päivänä useiden päivien kuluttua yksi heistä löysi kirjastonhoitajan käsistä sinetöidyn kirjeen. Se kätki sisäänsä pienen viestin jossa luki: ”Sinulle joka katselet minua, olet valloittanut sieluni.”

Image courtesy of Zurijeta

UUTISIA VERKOSSA