Aika asettaa kaiken paikoilleen

Aika asettaa kaiken paikoilleen

Viimeisin päivitys: 04 maaliskuuta, 2017

Me olemme vapaita menneisyydessä tekemästämme toiminnasta, mutta emme koskaan ole vapaita sen seurauksista. Tekemillämme liikkeillä, sanoilla ja teoilla on aina vaikutus ja vaikka emme aina ajattele niin, aika tuomitsee meitä viisaasti. Vaikka seuraukset eivät näkyisi heti, ne ovat silti olemassa ja lopulta ne näyttävät ihmisille mitä on tulossa.

Hiljattain laajalti tunnustusta nauttinut psykologi ja tutkija Howard Gardner yllätti maailman toteamalla, ettei pahoista ihmisistä voi koskaan tulla mahtavia ammattilaisia. Hän mainitsee, ettei ainoastaan omaan itseensä keskittyvä henkilö voi koskaan saavuttaa mahtavuutta missään. Tällä todellisuudella on taipumusta heijastua peilistä aikanaan.

“Jokainen niittää sitä mitä kylvää ja vaikka monet ovat vapaita teoistaan, he eivät ole vapaita sen seurauksista. Ennemmin tai myöhemmin tuomari tulee tuomitsemaan heidät tavalla, jonka he ansaitsevat.”

On tärkeää muistaa, että pienimmilläkin teoilla, kuten halventavalla äänensävyllä tai liiallisella sarkasmilla voi olla vakavia seurauksia vastaanottavan osapuolen tunne- ja henkilökohtaisessa maailmassa. Kyvyttömyys ottaa vastuuta teoistaan on merkki kypsyyden puutteesta ja ennemmin tai myöhemmin sillä on aina seurauksensa.

nainen ratsastamassa linnulla

Aika on viisas tuomitsija

Tässä esimerkki: kuvittele vanhempi, joka kasvattaa lapsensa vakavuudella ja rakkauden puutteella. Tiedämme, että tällaisella vanhemmuudella on seurauksensa. Surullisinta onkin, että usein vanhempi kuvittelee kasvattavansa lapsestaan vahvan ihmisen, joka tulee toimimaan elämässään tietyllä tavalla. On kuitenkin todennäköisempää, että lapsi kasvaa tällöin onnettoman olon, pelon ja huonon itsetunnon vallassa.

Aikanaan nuo lapset kasvavat aikuisiksi ja antavat vanhemmilleen ansaitsemansa tuomion: he välttelevät tai hakevat etäisyyttä heihin, eikä vanhempi välttämättä koskaan ymmärrä miksi. Useimmiten ihmiset jotka aiheuttavat muille harmia eivät ymmärrä tekojensa vastuuta, sillä heidän emotionaalisessa läheisyydessään on puutteita ja he keskittyvät ainoastaan syyttelemiseen (lapseni ovat kiittämättömiä, lapseni eivät rakasta minua).

On tärkeää muistaa, että jokaisella pienellä tai suurella teolla on seurauksensa ja että sinun täytyy ottaa täysi vastuu niistä. Vastuullisuus ei tarkoita ainoastaan syyn ottamista omille harteilleen; se sisällyttää itseensä myös ymmärryksen siitä, että olet velvoitettu vastaamaan muille. Ihmisen kypsyys lähtee siitä, että kantaa vastuun jokaisesta sanomastaan sanasta, teosta ja ajatuksesta. Näin voimme tehdä maailmasta paremman paikan sekä itsellemme että myös muille.

kaksi ihmista leijuu

Vastuunotto vaatii rohkeutta

Yksinäisyys on vain yksi seuraus huonoista valinnoista. Tämä on hyvä tapa havainnollistaa se, kuinka me kaikki olemme loppujen lopuksi yhdistettynä ohueen lankaan, jossa pienikin särö voi aiheuttaa solmun ja rikkoa koko langan siteineen.

“Yritä antaa tekojesi puhua lujempaa kuin sanojesi ja anna vastuusi olla heijastus sieluusi. Yritä aina haalia itseesi positiivisia ajatuksia. Vakuutan, että aika tulee kohtelemaan sinua tavalla, jonka ansaitset.”

Muista, että meillä kaikilla on omat elämänkokemuksemme ja että yksi tapa tehdä sinun ja muiden elämästä parempaa on ottaa vastuuta. Me kehotamme sinua olemaan rohkea ja harjoittelemaan vastuuta näiden yksinkertaisten harjoitusten avulla:

nainen ja hevonen veneessa

Kuinka ottaa vastuuta

Vastuullisuus lähtee siitä, ettei eristä itseään muulta maailmalta ja lopettaa kaikesta tapahtuneesta jonkun toisen syyttelyn. Seuraavat ohjeet toimivat niin lapsille kuin aikuisillekin. Näillä ohjeilla voit opettaa lapsillesi, että teoilla on seurauksensa.

  • Mieti mitä ajattelet, teet, sanot tai et sano. Sinä luot oman itsesi näköisen kielen, jolla on vaikutusta muihin ja heidän emootioihinsa. Sinulla täytyy olla kyky aistia mitä toinen ihminen tuntee ja asettua hänen asemaansa.
  • Ennakoi seurauksia ja ole oman itsesi tuomitsija. Sinun ei suinkaan tarvitse vajota “itsekontrolliin”, jossa tulet itsesi pyöveliksi ennen kuin olet edes ehtinyt sanoa tai tehdä mitään. Yritä kuitenkin ennakoida, mitä vaikutuksia tietyllä toiminnalla saattaa olla muihin ihmisiin ja mitä vaikutuksia sillä on sinuun.
  • Ollaksesi vastuullinen sinun täytyy ymmärtää, ettet ole “immuuni” millekään. Ihmiset, jotka eivät näe rajoja tekemisessään tai tarpeissaan tulevat saamaan osakseen seurauksia ennemmin tai myöhemmin. Tästä kertoo hyvin sanonta “vapauteni alkaa, kun sinun loppuu”. Sinun tulee kuitenkin tukea muiden ihmisten vapautta ja kasvua, jotta voit ruokkia yhteisen hyödyn kiertoa. 

Ainakin se on yrittämisen arvoista.

nainen meressa


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.