Ahdistus ja siihen liittyvät kysymykset

Ahdistus on tila joka syntyy siitä uskomuksesta että ympäristössämme on uhka tai vaara jota meidän pitäisi paeta tai kohdata jos aiomme selviytyä.

Nykyään sitä pidetään negatiivisena tilana jota emme saisi tuntea sen aiheuttamien epämiellyttävien fysiologisten oireiden sekä vapauttamme estävien tekijöiden vuoksi. Totuus on kuitenkin se, että jos ahdistus on hyvin hallinnassa, se on terveellinen ja sopeutuva tunne jota ilman emme olisi selvinneet.

Monet ihmiset kärsivät nykyisin ahdistuksesta ja se ilmenee usein eri tavoin. Kaikilla niistä on yhteinen tekijä. Yksilö joka kokee ahdistusta tulkitsee todellisuuden niin kuin jotakin kauheaa, uhkaavaa tai katastrofaalista olisi tapahtumassa.

Ihminen, joka on ahdistunut, uskoo epäilemättä että jotakin hyvin pahaa on tulossa. Heidän täytyy valmistautua siihen, oli se sitten pakenemista ja itsensä turvassa pitämistä tai taistelemista ja itsensä puolustamista.

Negatiiviset ajatukset, joita ajatukset luovat, ottavat yleensä kysymysten muodon. Nämä kysymykset ovat suuntautuneet omien uskomustemme vahvistamiseen, tarkoitti se sitten hyväksymisen, täydellisyyden tai turvallisuuden tarvetta.

Näillä tunteilla on siis tehtävä auttaa meitä saavuttamaan tavoitteemme. Ahdistuksen tapauksessa se tarkoittaa pakenemista tai hyökkäämistä, ja se tekee niin käytöksen kautta. Mutta kun olemme ahdistuneita epäterveellisen paljon, huomaamme että tunne ei ole enää hyödyllinen. Sen sijaan se estää tavoitteidemme saavuttamisen ja aiheuttaa takaiskuja tavoitteitamme kohtaan.

Avaintekijä tämän välttämiseksi piilee tulkintojemme muuttamisessa samalla kuin muokkaamme käyttäytymismallejamme. Voidaksemme tehdä niin meidän täytyy pystyä tunnistamaan omat uskomuksemme. Meidän täytyy kyseenalaistaa ne, väitellä niiden kanssa sekä korvata ne sellaisilla jotka perustuvat enemmän totuuteen ja todellisuuteen.

Ahdistuksen kysymykset

Mainitsimme aiemmin että ahdistus kommunikoi kanssamme usein kysymällä kysymyksiä jotka varoittavat meitä ja aktivoivat meidät psykologisella tasolla. Ne ovat yleensä negatiivisia kysymyksiä joiden tarkoitus on suodattaa todellisuutta, jotta miettisimme vain pienen vaaran mahdollisuutta. Ja sitä pidetään tietenkin hyvin todennäköisenä mahdollisuutena.

Yleinen ahdistuneisuus: mitä jos…?

Ahdistuksella on tapana esittää kysymyksiä siitä pienestä mahdollisuudesta. Yleisen ahdistuneisuuden tapauksessa vaaran mahdollisuus ulottuu jokapäiväisessä elämässäsi monenlaisiin tilanteisiin. Ja tämä estää päivittäistä elämääsi suuressa määrin.

“Mitä jos?” ilmestyy kaikkialla (suhteessa lapsiisi, romanttiseen kumppaniisi, ympäristön olosuhteisiin, työhön…). Kysymys pakottaa sinut pysyttelemään valmiustilassa liian kauan ja liian monien olosuhteiden aikana, lepäämättä lainkaan fyysisesti tai psyykkisesti.

Sinusta tuntuu siltä kuin sinun pitäisi huolehtia siitä että nuo mahdolliset katastrofit, vaikkakin epätodennäköiset, eivät tapahtuisi. Loppujen lopuksi huomaat että sinut valtaava huolehtiminen on se mistä sinun pitäisi todella olla huolissasi.

Paniikkihäiriö: Mitä jos saan sydänkohtauksen? Mitä jos sekoan? Mitä jos nolaan itseni?

Tässä tapauksessa yksilöt kokevat ahdistusta oman ahdistuksensa oireiden takia. Kyseessä on sama asia kuin lapsi, joka pelkää omaa varjoaan. Mitä enemmän hän juoksee, sitä enemmän se jahtaa häntä.

Kysymykset pyörivät ahdistuksen fysiologisten ilmentymien katastrofaalisten seurauksien ympärillä. Nämä saattavat tuntua samalta kuin tietyt sairaudet ja voivat jopa saada heidät ajattelemaan että he tulevat sekoamaan tai kuolevat. On ihmisiä, jotka pelkäävät myös pyörtymistä, itsensä nolaamista tai “kohtauksen järjestämistä” julkisesti. Tämä saa heidät välttämään ulos menemistä yhä enemmän ja se vahvistaa heidän agorafobiaansa.

Luulosairaus: Mitä jos minulla todetaan parantumaton sairaus?

Kuten voisi luulla, hypokondriassa ahdistuneisuus pelottelee meitä kysymällä meiltä mahdollisuutta sairastua. Se lisää jopa ajatuksen kuolemasta. Jotta voisimme yrittää lievittää tätä pelkoa tarkistutamme itsemme uudestaan ja uudestaan tai vältämme lääkärillä käymistä täysin. Tällä tavoin vaikka todella olisimme sairaita, emme saa tietää siitä eikä meidän tarvitse siis kärsiä sellaisesta epämukavuudesta.

Sosiaalinen ahdistus: Mitä jos nolaan itseni? Mitä jos he huomaavat että olen ujo?

Sosiaalisen ahdistuksen tapauksessa sisäinen pikku pirumme kysyy meiltä jatkuvasti mitä tapahtuisi jos nolaamme itsemme, jos meillä ei ole mitään sanottavaa, jos tyrimme tai mitä muut saattavat ajatella meistä.

Tämä kysymysten pommitus saa meidät reagoimaan pelkoon. Punastumme häpeästä, hikoilemme, änkytämme ja pelkäämme myös että muut ihmiset huomaavat oireemme, sillä se saa meidät tuntemaan itsemme “heikommiksi”. Loppujen lopuksi päädymme pakenemaan “vaarallisia tilanteita” luullen että se on ainoa vaihtoehtomme.

Ahdistus on sisäinen pikku piru

Kuten olemme juuri lukeneet, ahdistus on sisäinen pikku piru joka rakastaa pitää meidät valmiustilassa, nähdä meidän hikoilevan, vapisevan tai hyperventiloivan. Tämä piru nauttii negatiivisten kysymysten kysymisestä tai siitä että se voi kertoa meille että kaikki on vaarallista ja meidän pitäisi vain paeta.

Mitä vähemmän annamme sille huomiota, sitä enemmän se väsyy. Vähitellen se alkaa jättämään meidät rauhaan. Tärkeintä on katsoa ahdistusta suoraan silmiin, hyväksyä se ja kertoa sille että tiedämme jo sen kaikki temput. Tällä kertaa meillä on kuitenkin yliote. Emme anna itsemme pelästyä niin helposti.

Haasta tuo pikku piru. Kyseenalaista se äläkä usko sitä. Ahdistus on vain iso valehtelija. Vaikka se saisikin sinut tuntemaan olosi huonoksi, epämukavaksi tai pelkäisit, muista aina että se ei ole mitään muuta kuin epätodellinen todellisuuden tulkinta. Muista että oireet ovat vain sellaisen tunteen seurausta, joka yrittää pohjimmiltaan auttaa meitä.