Ahdistuksen transdiagnostinen terapia

23.6.2019
Ahdistuksen transdiagnostinen terapia on tullut kliinisen psykologian käyttämäksi hoitomuodoksi hoidettaessa monia ongelmia samalla menetelmällä. Jatka lukemista oppiaksesi lisää Nortonin työstä ahdistushäiriöiden hoidon suhteen.

Kliininen psykologia on viime vuosikymmenellä hyötynyt monella tapaa potilaita auttavilla käytettävissä olevilla hoidoilla. Yksi niistä on ahdistuksen transdiagnostinen terapia.

Yleensä terapeutit oppivat käyttämään tiettyjä hoitoja jokaiseen psykopatologiaan. Jotkut tutkimukset ovat kuitenkin osoittaneet, että saman terapian käyttäminen kaikkien häiriöluokittelujen hoitamiseen voi olla tehokkaampaa. Tätä käsitettä kutsutaan transdiagnostiseksi terapiaksi.

Transdiagnostinen terapia keskittyy eri häiriöiden väliseen yhteiseen uhkaan. Esimerkiksi paniikilla, fobioilla ja yleisellä ahdistuksella on yhteisiä ominaispiirteitä kaikissa ahdistushäiriöissä. Ne voivat olla stressaavia tai negatiivisia ajatuksia, fysiologista yliaktiivisuutta, välttelyä tai turvallisuuskäyttäytymistä.

Eikö siis käy järkeen käyttää yhtä kognitiivista käyttäytymisterapiaa (CBT) jokaiseen eri ahdistushäiriöön? Houstonin yliopiston Nortonin ryhmän (Norton, Hayes ja Hope; Norton ja Hope, 2005) mukaan vastaus on kielteinen.

Tutkijat tekivät satunnaisia kliinisiä kokeilujaksoja käyttäen transdiagnostisen kognitiivisen käyttäytymisen ryhmäterapiaa osaan potilaista, joilla oli erilaisia masennus- ja ahdistushäiriöitä. Heille selvisi, että terapiassa eivät kehittyneet ainoastaan ahdistusoireet, vaan myös samanaikaiset sekundääriset diagnoosit, jotka eivät liittyneet ahdistukseen (kuten esimerkiksi masennus).

Houstonin yliopiston ahdistushäiriöklinikan kliinisen psykologin ja johtajan Peter Nortonin mukaan yhdistelmä oli tehokkaampi kuin kognitiivinen käyttäytymisterapia yhdistettynä muihin ahdistushäiriöhoitoihin, kuten rentoutumisharjoituksiin.

 

Millaista ahdistuksen transdiagnostinen terapia oikein on?

Transdiagnostisen terapian avaintekijänä on terapeutti, joka pystyy löytämään yhteisen uhan kaikkien eri ahdistushäiriöiden välillä.

Sillä ei ole väliä, kärsitkö paniikkihäiriöistä, araknofobiasta tai jopa pakko-oireisesta häiriöstä. Transdiagnostinen terapia saa sinut unohtamaan tietyt luokittelut ja kertoo potilaan kärsivän vain ahdistuksesta. Ahdistuksen erityisellä esiintymisellä ei ole merkitystä.

Tämä yleinen Nortonin ydinpatologia määräytyy käytännössä katsoen kolmikantaisen ahdistus- ja masennusmallin rakenteen avulla (Clark ja Watson, 1991).

Clarkille ja Watsonille kolmikantainen ahdistus- ja masennusmalli kertoo, että masennuksella ja ahdistuksella on yhteisiä rakenneosia (yleinen negatiivinen vaikutus) sekä yksilöllisiä rakenneosia (anhedonia ja fysiologinen yliaktiivisuus).

Norton käytti näitä viittauksia ja oletti, että negatiivista vaikutusta voidaan pitää sekä ahdistuksen että masennuksen psykopatologisena rakenneosana. Tämän teoreettisen mallin mukaan hoidon prosessit ja rakenneosat ovat samoja ahdistuksen erilaisille sekä yksilöllisille ilmentymille.

Transdiagnostisen kognitiivisen käyttäytymisterapian yleisiä osia ovat:

Psykokasvatus

Terapeutti kertoo potilaalle ahdistuksesta yleisesti ottaen: millaista se on, miksi niin tapahtuu ja miksi se jatkuu. Kolmikantaista mallia seuraten terapeutti antaa myös tietoa sen negatiivisesta vaikutuksesta, joka on yleistä ahdistuksessa ja masennuksessa.

Mielenterveysalan ammattilaisten pitäisi ymmärtää, että jos he hallitsevat emotionaalisuutta ja siirtyvät pois keinotekoisesta erottelusta, paranevat jokaisen potilaan samanaikaiset häiriöt.

Samanaikaiset häiriöt ovat sairauksia, joita esiintyy yleensä yhdessä ensisijaisen ongelman kanssa. Ahdistus ja masennus ovat esimerkkejä niistä. Itse asiassa useimmissa tapauksissa ne ovat niin samankaltaisia, että niitä ei edes pysty melkein erottamaan toisistaan. Yksi tapa sovittaa ne yhteen on tarkastella niitä negatiivisen vaikutuksen pohjalta.

Kognitiivinen uudelleenrakentaminen

Tiedämme, että useimmilla ahdistuksesta kärsivillä potilailla on stressaavia tai negatiivisia ajatusmalleja. Tiedämme myös, että ahdistus on reaktio mahdollisen vaaran tunteeseen.

Tutkimukset osoittavat, että ahdistuksesta kärsivillä potilailla intuitiivinen reaktio vaaraan ei toimi kunnolla. Heidän ajatuksensa ovat liioiteltuja, eivätkä ne kohtaa todellisuutta. Oikeanlainen koulutus kognitiivisessa uudelleenrakentamisessa voi auttaa potilaita tunnistamaan ja muokkaamaan stressaavia ajatuksiaan. He voivat käyttää sokraattista dialogia negatiivisten ajatustensa korvaamiseksi realistisemmilla.

Kun joku esimerkiksi panikoi, ajattelee hän usein asioita kuten ”saanko paniikkikohtauksen?” tai ”olenko tulossa hulluksi?”. Yleisestä ahdistushäiriöstä kärsivä ihminen puolestaan saattaa ajatella, että ”mitä jos tyttäreni raiskataan, kun hän menee ulos tänä iltana?”.

Tavoitteena on, että potilas keskittyy todellisuuteen ja sillä hetkellä olemassa oleviin faktoihin vielä tapahtumattomien asioiden kuvittelemisen sijaan. Vaikka potilaan kuvittelemat asiat tapahtuisivatkin, eivät ne todennäköisesti tapahdu sillä tavoin kuin potilas kuvittelee niiden tapahtuvan.

transdiagnostinen terapia voi auttaa potilaita jotka ovat ahdistuneita

Altistuminen ja reaktion ehkäisy

Tämä menetelmä on hyödyllinen, kun potilas altistetaan asioille joita hän pelkää. Altistuminen voi olla todellista tai kuvitteellista. Ideana on käyttää altistumista apuna paniikkihäiriöistä kärsivien potilaiden opettamisessa käsittelemään usein herääviä tunteita.

Altistuminen auttaa ahdistuksen fysiologisen sopeutumisen kanssa, sekä ahdistusta laukaisevien tekijöiden kanssa. Potilas oppii myös lakkaamaan käyttämästä välttelyä selviytymiskeinona. Selviytymiskeinoihin saattaa kuulua pakko-oireisen häiriön teot tai ajatukset, yleisen ahdistushäiriön käyttäytyminen tai rauhoittavien lääkkeiden ottaminen paniikkihäiriöihin.

Transdiagnostinen terapia ja yhteenveto

Transdiagnostinen terapia tuottaa mahtavia tuloksia. Nortonin mukaan potilaissa nähdään enemmän kehitystä transdiagnostisen terapian kuin tavallisen terapian avulla. Sillä on myös positiivinen vaikutus sekundäärisiin diagnooseihin. Kaksi kolmesta samanaikaisesta häiriöstä paranee tiettyihin häiriöihin keskittyvän hoidon 40 % onnistumisprosenttiin verrattuna.

Kuten huomaat, transdiagnostinen terapia voi olla kaiken kaikkiaan tehokkaampaa potilaalle. Se voi olla tehokkaampaa myös terapeutille, joka voi hoitaa ihmisryhmiä samalla diagnoosilla ja kaikkia samaan aikaan.

Transdiagnostinen psykopatologinen näkökulma mahdollistaa mielisairauksien tarkastelemisen laajemmasta näkökulmasta. Niiden näkeminen eri psykologisten prosessien yhdentymisenä eri häiriöihin tekee hoidosta kokonaisvaltaisemman ja tehokkaamman.

Voimme myös todeta, että tutkijat ovat aliarvioineet muiden tunteiden, kuten inhon, tärkeyden. Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että anhedonialla ja pelolla on myös merkittävä rooli joissakin ahdistushäiriöissä, varsinkin fobioissa ja pakko-oireisessa häiriössä.

Vaikka tutkijat eivät olekaan selvittäneet kuinka suuri rooli inholla on yleisessä negatiivisen vaikutuksen häiriössä, vaikuttaa kaikki viittaavan siihen, että kyseessä voi olla geneerinen transdiagnostinen herkkyys inholle, joka voi etiologisesti viitata johonkin ryhmään tai mielisairauden luokitteluihin.

Loogisesti katsottuna kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan pitäisi sisältyä myös rakenteita uudesta transdiagnostisesta protokollasta. Tulokset ovat kuitenkin olleet erittäin lupaavia tähän mennessä. Transdiagnostinen terapia ei ole ainoastaan tehokas aikuisille, vaan myös lapsille ja teineille, joiden diagnosointi on yleensä vaikeampaa.

  • Norton, P. J. (2012). Group cognitive-behavioral therapy of anxiety: A transdiagnostic treatment manual. New York: Guilford.
  • Sandín, B.; Chorot, P.; Valiente, R. (2012). Transdiagnostico: Nueva frontera en psicología clínica. Revista de Psicopatología y Psicología Clínica. Vol. 17, N.º 3, pp. 185-203.