4 keinoa joilla pitää viha hallinnassa

· 11.4.2016

Viha on tarpeellinen, normaali ja terve tunne, mutta jos menetät sen hallinnan, voivat seuraukset olla vakavia henkilökohtaisten ihmissuhteiden, terveyden ja yleisen mielialan suhteen. 

Kaksi oleellista tekijää rauhaisamman elämän elämiseen ovat sen tiedostaminen miksi me suutumme, ja toimivien tapojen oppiminen räjähtävän vihan hallintaan.

Vihan ymmärtäminen

Viha tunteena ei itsessään ole välttämättä hyvää tai pahaa. On normaalia suuttua kun tulee loukatuksi jollain tavoin tai kohdelluksi epäreilusti. Tunne itsessään ei ole ongelma, vaan ennemminkin se, mitä tällä tunteella tehdään. Vihasta tulee ongelma silloin kun sinun reaktiosi siihen vahingoittaa itseäsi tai muita jollain tapaa.

Yksi ongelma on, että ihmiset joilla on vahva luonne, tuntevat suhteellisen usein tarvetta ilmaista raivoaan ja päästää se ulos. Tämä vaikuttaa heidän ympärillään oleviin ihmisiin. On kuitenkin mahdollista oppia ilmaisemaan näitä tunteita, ilman että aiheuttaa vahinkoa. Tämän tekeminen ei saa sinua ainoastaan tuntemaan oloasi paremmaksi, vaan itse asiassa auttaa sinua täyttämään joitakin tarpeitasi.

Vihanhallinnan taidon haltuunottaminen vaatii työtä. Se voidaan kuitenkin ehdottomasti saavuttaa tiukalla harjoituksella ja palkkio tästä työstä voi olla suunnaton. Vihan kontrolloinnin ja sen oikeanlaisen ilmaisemisen oppiminen voi auttaa sinua rakentamaan parempia ihmissuhteita, saavuttamaan itsellesi asettamasi tavoitteet ja ylipäätään elämään tervettä ja tyydyttävää elämää.

Miten hallita vihaa

Keino 1: Tutki, mitä vihasi taustalla todella on

Jos sinusta tuntuu, että olet menettänyt hallinnan, täytyy sinun tunnistaa sille syy. Usein vihaan liittyvät ongelmat ovat seurausta siitä mitä olet oppinut lapsuudessa ja sinä reagoit tavoilla, joilla olet nähnyt muiden ihmisten sinun ympäristössäsi reagoivan. Tässä tapauksessa se voi tarkoittaa että sinä olet omaksunut ja hyväksynyt ajatuksen, että viha ilmaistaan tietyllä tavalla (esimerkiksi huutamalla muille, heittelemällä tavaroita, lyömällä tavaroita, paiskomalla ovia, kiljumalla, jne…). Kun tämä on sisäistämäsi ajatus, voivat myös traumaattiset tapahtumat ja korkeat stressitasot saada sinut alttiiksi vihalle ja näiden käytösmallien käyttöönottoon.

Yleensä vihan taustalta löytyy muita naamioituneita tunteita. Kun sinusta tuntuu että viha hallitsee sinua, niin mieti hetki oletko aidosti vihainen, vaiko yksinkertaisesti vain osoitat vihaa peittääksesi muita tunteita, kuten häpeää, epävarmuutta, kipua tai haavoittuvaisuutta.

Aikuisina meillä saattaa olla vaikeuksia tunnistaa tunteita, jotka eivät ole vihaa, erityisesti jos olemme kasvaneet sellaisessa ympäristössä jossa tunteiden ilmaiseminen ei ollut hyväksyttävää.

Keino 2: Ole tietoinen varoitusmerkeistä ja laukaisimista jotka päästävät vihasi valloilleen

Ennen kuin räjähdät vihan voimasta, ilmaantuu fyysisiä varoitusmerkkejä joita kehosi tuo esiin ja joihin sinun tulisi tosissaan kiinnittää huomiota. Raivo on luonnollinen fyysinen vaste. Ole tietoinen niistä varoitusmerkeistä, jotka viittaavat siihen että sinun pinnasi on palamassa karrelle ja salli itsesi tarttua joihinkin toimiin hallita vihaasi ennen kuin se on sinun kontrollisi ulottumattomissa.

Pystyäksesi tekemään tämän, kiinnitä huomiota siihen tapaan jolla viha tuo itsensä esiin kehossasi. Se voi olla mitä tahansa seuraavista oireista:

  • ”Solmu” vatsassa
  • Nyrkkien tai leukaluiden puristaminen
  • Nopea hengitys
  • Päänsäryt
  • Stimulaatio tai tarve kävellä ympäriinsä
  • Vaikeus keskittyä
  • Hakkaava tai laukkaava sydän
  • Jännittyneet hartiat

Keino 3: Opettele tapoja “viilentää” vihaasi

Kun opit tunnistamaan nousevan vihan varoitusmerkit ja omat henkilökohtaiset laukaisimesi, voit toimia nopeasti kohdataksesi vihasi ennen kuin se ei enää ole sinun kontrollissasi. On olemassa monia tekniikoita, jotka voivat auttaa “viilentämään” vihaasi ja pitämään sen aisoissa. Joitakin nopeita vinkkejä vihasi “viilentämiseen” ovat muun muassa:

  • Keskity vihan aiheuttamiin fyysisiin tuntemuksiin. Usein kehon tuntemuksien kuuntelu sen ollessa vihainen vähentää vihan tunnepohjaista vahvuutta.
  • Ota useita syviä hengenvetoja. Hitaasti ja syvään hengittäminen auttaa häivyttämään jännitettä. Avain tähän on syvään hengittäminen vatsasta lähtien, hengittäen sisään niin paljon ilmaa kuin mahdollista.
  • Liiku. Liike auttaa vapauttamaan kertynyttä energiaa jotta voit käydä tilanteeseen käsiksi kirkkaalla mielellä.
  • Käytä aistejasi. Ota hyöty irti aistiesi rentouttavasta voimasta: kuuntele musiikkia, visualisoi paikka joka rauhoittaa sinua, jne…
  • Venytä tai hiero jännittyneitä alueita. Liikuta hartioitasi. Hiero päänahkaasi. Oleellista on rentouttaa ne vartalonosat, joihin jännitys fyysisesti vaikuttaa.
  • Laske hitaasti kymmeneen. Tämä tekniikka pyrkii jättämään mielen paljon rationaalisempaan tilaan ja pitämään meidät tilanteen tasalla omien tunteidemme suhteen. Jos yksi kerta ei riitä, tee se uudestaan.

Keino 4: Etsi terveitä tapoja ilmaista vihaasi

Monesti on tarpeen purkaa jollain tapaa kaikkea vihaa jota sisimpäämme kertyy. Ratkaisu tähän on ilmaista tuo tunne terveellä tavalla. Kun se kommunikoidaan kunnioituksella ja ohjataan oikein, voi viha olla suunnaton energian lähde ja toimia inspiroivana voimana muutokseen.