3 menneisyyden henkistä haavaa, jotka estävät siirtymästä eteenpäin

3 menneisyyden henkistä haavaa, jotka estävät siirtymästä eteenpäin
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 29 marraskuuta, 2018

Ihmiset sanovat, että menneisyys ei koskaan lakkaa tapahtumasta, eivätkä he ole väärässä. Jokainen päivä elämässämme on mukanamme kantaman taakan hedelmä. Huolimatta siitä kuinka kovasti hankaat pois tietoisuuttasi tietyistä asioista, niillä on silti vaikutus siihen millainen olet nyt ja millainen olet huomenna. Siksi on erittäin tärkeää parantaa menneisyyden henkiset haavat.

Menneisyyden henkiset haavat ovat melko samanlaisia kuin fyysiset haavat. Ne parantuvat ja arpeutuvat. Ne jättävät jäljen, mutta eivät enää koskaan satu. Paitsi jos jätät ne hoitamatta asianmukaisella tavalla, jolloin ne vain jatkavat ongelmien aiheuttamista. Ne saattavat aueta uudelleen tai jopa pahentua.

“Kun paranet menneisyytesi muistoista, alat nähdä nykyhetken eri tavalla.”

-Bernardo Stamateas-

Monet ihmiset ajattelevat, että riittää kun unohdetaan mitä tapahtui. Et vain mieti sitä tai tee asialle mitään. Mutta se, että haluaa sen olevan totta ja sen todeksi tekeminen ovat kaksi eri asiaa. Totuus on se, että kaikki menneisyyden henkiset haavasi pysyvät kanssasi alitajunnassasi. Nyt tarkastelemme kolmea henkistä haavaa, jotka voivat hääriä elämässäsi ja vetää sinua alaspäin.

1. Itsetuntoon liittyvät menneisyyden henkiset haavat

On hetkiä, jolloin itserakkautesi joutuu todella riskin alaiseksi menneisyyden kokemusten vuoksi. Kaikki erilaiset hylkäykset johtavat kärsimykseen. Niiden aiheuttajilla ei ole merkitystä. Totuus on, että kyseessä on sellainen kipu, jolle kukaan meistä ei ole immuuni.

pojalla on linnun sulat siipinään

Mutta kun hylkäys on jatkuvaa, kun se tapahtui varhaisessa iässä tai kun se tapahtuu rakkaan ihmisen toimesta, on se hetki jolloin käsittelet vaikeasti parannettavaa henkistä haavaa. Solvaus, nöyryytys, aliarvostus, jatkuva kritiikki ja epäreilu syyttely ovat todella vahingollisia kenelle tahansa vastaanottavalle osapuolelle.

Iskut itsetuntoasi vastaan ovat sellaisia menneisyyden henkisiä haavoja, jotka voivat vetää sinua alaspäin koko elämäsi ajan. On joitakin asioita, joita et voi koskaan parantaa täysin. Mutta jos käsittelet ne oikealla tavalla, voit aina muuttaa niitä. Niiden ei tarvitse alentaa itsevarmuuttasi, vakuuttavuuttasi ja elämänoptimismiasi.

2. Itsenäisyyteen liittyvät henkiset haavat

Itsenäisyyteen liittyvät henkiset haavat ilmaantuvat tilanteissa, jolloin joku hallitsee sinua liikaa. Yleensä joku valtaa pitävä käyttää valtaansa mielivaltaisesti. Mutta niin tekemällä hän aiheuttaa paljon vahinkoa henkilökohtaiselle itsenäisyyden tunteellesi.

tuolit leijuvat ilmassa

Nämä haavat syntyvät mistä vain teoista, jotka yrittävät rajoittaa vapauttasi ja kykyäsi tehdä päätöksiä. Näin tapahtuu silloin kun joku oikaisee sinua säännöllisesti ja rankaisee sinua epäselvästä syystä. Näin voi myös tapahtua silloin kun joku paheksuu sinua jatkuvasti tai tekee sinusta velvollisen kaikista pienimmistäkin asioista. Näin voi myös tapahtua silloin kun joku kohtelee sinua kuin olisit hyödytön tai epäpätevä.

Tällaiset menneisyyden henkiset haavat voivat johtaa siihen, että sinun on vaikea tehdä aloitetta tai päätöksiä tiettyjen asioiden suhteen. Ne voivat tehdä sinusta alistuvan tai passiivisen. Tai ne voivat myös toisaalta tehdä sinusta äärimmäisen kapinallisen ilman mitään selvää syytä siihen.

3. Rakkauden puutteeseen liittyvät henkiset haavat

Raskaimmat menneisyyden henkiset haavat liittyvät rakkauden puutteeseen. Näin tapahtuu silloin, kun joku on hylätty, työnnetty syrjään henkisesti tai vaiennettu. Vanhemmat ovat tällaisten haavojen pääasiallisia aiheuttajia. He tekevät niin kasvattaessaan lapsiaan. Totuus on se, että he ovat saattaneet olla samojen asioiden uhreja, mutta sitten he toistavat kehän lastensa kanssa tajuamatta edes sitä.

Rakkauden puutteeseen liittyvät haavat voivat saada ihmisen tuntemaan itsensä äärimmäisen yksinäiseksi suuren osan ajasta. Näin tapahtuu varsinkin hetkinä, jolloin hän tuntee olevansa haavoittuvainen. Se saa hänet ajattelemaan, että kukaan ei pidä häntä tärkeänä. Se antaa hänelle myös ajatuksen siitä, että kukaan ei ymmärrä häntä tai hyväksy häntä.

pieni tyttö katselee sateisen ikkunan läpi

Nämä rakkauden puutteeseen liittyvät haavat voivat vaikuttaa suuresti niistä kärsivään ihmiseen. Suurin seuraus on se, että hänestä tulee joskus todella riippuvainen muista ihmisistä. Hänellä on jatkuva tarve ulkopuoliselle hyväksynnälle. Hän yrittää myös miellyttää kaikkia samaan aikaan ja unohtaa myös usein itsensä täysin. Hänen mielialansa heittelee myös ja riippuu aina muiden ihmisten senhetkisistä asenteista.

Kaikki nämä menneisyyden henkiset haavat voivat hidastaa sinua elämässäsi. Ne yleensä estävät sinua kasvamasta ja kehittymästä vähintään yhdessä persoonallisuuden piirteessäsi. Siitä syystä on erittäin tärkeää selvittää menneisyyden kokemukset, joilla on suuri vaikutus päivittäiseen elämääsi. Se on prosessi, joka vie sinut pohdinnan polulle siitä mitä todella tapahtui ja kuinka se vaikutti sinuun.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.