Virheeni ei ollut sinun rakastamisesi, vaan omat odotukseni
Väärän ihmisen rakastaminen on vakava tilanne, josta harvoin selviää naarmuitta, kun omat odotukset ovat koostuneet ruusuisista mielikuvista. Mutta on silti välttämätöntä kerätä omat voimavaransa ja sytytellä uudelleen oman itsetuntonsa hiillos, jotta voi saattaa sen taas ilmiliekkeihin. On välttämätöntä lopettaa rakkauden vuoksi kärsiminen ja rikkinäisen rakkauden pitkittäminen, mikäli ikinä haluat saavuttaa tilaa itsellesi ja aloittaa parantumisen.
Kaikki nykyiset verkossa toimivat sosiaalisen median ja deittailuun suunnatut sivustot ovat nostattaneet pintaan mielenkiintoisen ilmiön. Monista ihmisistä tuntuu siltä, kuin he rakastuisivat jatkuvasti väärään ihmiseen. Mutta he jatkavat silti rakkauteen uskomista ja ennen kaikkea he haluavat rakastua oikeaan ihmiseen oikeaan aikaan. He haluavat tuntea itsensä olevan haluttuja, kunnioitettuja ja rakastettuja.
Deittailuprofiilit tarjoavat mielenkiintoisen vaihtoehdon: mahdollisuuden seuloa mielenkiinnon kohteita ja luonteenpiirteitä. Kaikki tämä yhdistettynä tarjoaa tietyn hallinnantunteen sen suhteen mitä itse haluaa tai ei halua, joten ihmiset päätyvät etsimään täydellistä yhtälöä. Tästä huolimatta kiintymyssuhteisiin erikoistuneet asiantuntijat painottavat, että rakkaus ei ole laskukaava.
Rakkaudessa erehtyminen aika ajoin on lähes yksi elämän laeista. Mutta toisinaan kaaos ottaa vallan ja löydät odottamatta juuri sen, mitä niin kovasti kaipasit: kypsän, tietoisen ja onnellisen parisuhteen. Joten älä huoli, toivoaan ei ole milloinkaan syytä menettää.
Virheelliset odotukset
Kuten totesimme jo artikkelin alussa: rakkaus ei ole milloinkaan virhe. Ihmiset hengittävät, oppivat, rakastavat, itkevät, nauravat ja jatkavat elämää. Elämänpyörä jatkaa kääntymistään ja kutsuu meidät olemaan osa sitä intensiivistä ja kaunista liikettä, jonka se luo. Ei ole mitään syytä paeta omaa luontoamme. Tämä muuttuu kuitenkin ongelmalliseksi, jos jatkamme jonkun sellaisen ihmisen rakastamista, joka ei rakasta meitä vastavuoroisesti takaisin.
Toisinaan sanotaan, että ihmiset eivät muutu, vaan että he eivät alkujaankaan olleet sellaisia kuin itse kuvittelit. Tietenkin meistä jokainen muuttuu jonkin verran omien kokemuksiemme johdosta, mutta juuret pysyvät aina samoina. Toisinaan me emme vain näe niitä ja rajoitamme itseämme luomalla virheellisiä odotuksia, jotka eivät ole yhteneväiset todellisuuden kanssa.
Tarkoittaako tämä siis, että on aina omaa syytämme, jos rakastamme ihmistä joka ei sitä ansaitse? Että me olemme sinisilmäisiä rakennellessamme linnoja pelkästä ilmasta? Ei, ei alkuunkaan. Mielenkiintoinen kirja nimeltään The 7-Minute Marriage Solution (7 minuutin ratkaisu avioliittoon) selittää, miten parisuhteen virheelliset odotukset tulevat luoduiksi ja vahvistetuiksi.
Toisaalta jotkut ihmiset kasvattavat ja jatkavat omia fantasioitaan innossaan löytää onni, aina siihen pisteeseen asti, että muuntavat toisen ihmisen viat hyveiksi. Ja sitten on niitä ihmisiä, jotka ruokkivat näitä virheellisiä odotuksia.
He tekevät näin erittäin tietyistä syistä. Ensinnäkin välttääkseen yksinäisyyttä, tarkoittaen että sillä ei ole väliä kuka tuo toinen ihminen on, ja toisekseen varmistaakseen itselleen hävitettävissä olevan parisuhteen tarjoamalla toiselle osapuolelle toivoa jostakin kestävästä.
Ei ole virhe rakastaa jotakuta, mutta on virhe jatkaa väärän ihmisen rakastamista
Ei ole mitään syytä olla katkera siitä, että on rakastanut ihmistä joka ei sitä ansainnut. Sinun tulisi olla ylpeä itsestäsi, sillä olet rakastanut ja tietää milloin päästää irti, koska rakkaus on jaloa. Sinä muutut viisaammaksi, kun tiedät milloin on aika päättää tietty jakso. Sinun ei pidä rankaista itseäsi siitä, että olet tutustunut ihmisiin joilta sait vastalahjaksi vain kyyneleitä, valheita ja kiristystä.
“On mahdollista, että sinä rakastit minua, vain sinä voit tietää, mutta totuus on että sinulla oli erityinen kyky satuttaa minua.”
-Mario Benedetti-
Elämässä on kyse oppimisesta ja jotkin opettajat ovat taitavia luomaan myrkyllistä rakkautta. Mikäli selviät heistä ja otat heistä ylivallan, saavat askeleesi lisäannoksen itsevarmuutta, arvokkuutta ja tyyneyttä. Mitä tunteisiin tulee, ei oppiminen lopu koskaan. Paras hoito haavoitetulle sielulle on seuraavan kaltaisten, samaa periaatetta toistavien elämän oppituntien sulauttaminen arkeen: rakasta itseäsi ennen mitään muuta. On aina parempi kärsiä tuskansa arvokkuudella, kuin olla tunnetasoisen hyväksikäytön tai välinpitämättömyyden vanki.
Pablo Neruda sanoi kerran, että “minä rakastuin elämään, koska se on ainut asia, joka ei tule koskaan jättämään minua ennen kuin minä itse jätän sen.” Tietenkään ei ole tarpeen mennä aivan äärimmäisyyksiin, mutta harvat asiat ovat yhtä terveellisiä kuin elämän mittaisesta matkastaan tiukasti kiinni pitäminen, mikä puolestaan antaa suunnattoman paljon ja ottaa tavattoman paljon pois.
Jokaisesta virheestä voi oppia jotain ja jokainen elämäsi varrella tapaamasi ihminen jättää sinulle jotakin. Tärkeintä on eteenpäin jatkaminen ja sen muistaminen, että rakkaus on joka ikinen kerta kannattavaa. Kunhan et unohda huolehtia kauniin purtesi kapteenista: omasta itsestäsi.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.