Väkivalta on opittua... mutta se voidaan myös unohtaa

Aina siitä lähtien kun humanistiset tieteet alkoivat tutkimaan väkivaltaisia ilmiöitä 1900-luvun puolivälissä, yksi kysymys ympäröi kaikkea tätä ongelmaa käsittelevää tutkimusta: onko ihmisen väkivaltaisuus vaistomaista vai opittua? Asiasta on noussut pinnalle lukuisia hypoteeseja. Yksi asia on kuitenkin täysin selvää: aggressiivista käyttäytymistä on ilmennyt kaikissa kulttuureissa ja kaikkina aikoina.

Huoli tästä asiasta on kasvanut viime vuosikymmeninä. Maailmansodat osoittivat että ihmisen kyvyllä satuttaa toisiaan ei ole rajoja. Nämä ja monet muut faktat ovat johtaneet siihen, että me näemme itsemme pelon silmin.

”Väkivalta on pelkoa muiden ihmisten ihanteille.”

-Mahatma Gandhi-

Johtuen ehkä näistä historian tapahtumista, aggressiivisuus käsitteenä on saanut negatiivisia konnotaatioita. Mutta asia ei ole aina ollut näin. Itse asiassa ilman kykyä hyökätä ja vastata aggressioihin me emme olisi lajina selviytyneet. Ihmiset ovat kuitenkin vieneet väkivallan liian pitkälle, ja se tässä on huolestuttavaa.

Aggressio ja väkivalta, kaksi eri käsitettä

Joskus ajattelemme että aggressio ja väkivalta ovat sama asia, mutta asia ei kuitenkaan ole näin. Aggressio on vaisto. Se on synnynnäisesti osa meitä, se on jälki joka on leimattu mieleemme. Se sisältää lukuisia fyysisiä ja kemiallisia prosesseja jotka tapahtuvat automaattisesti meidän olematta niistä tietoisia.

Aggressio on biologista. Se saa meidät siirtymään hälytystilaan jos on olemassa jokin vaaran mahdollisuus. Se auttaa meitä puolustamaan itseämme ja mukautumaan ympäristöön. On esimerkiksi normaalia ja terveellistä reagoida aggressiivisesti, jos joku yrittää tönäistä meitä. Meidän selviytymisvaistomme tarkoittaa, että me vastaamme uhkaan aggressiivisella reaktiolla.

Väkivalta sen sijaan on kulttuurisidonnaista. Se koostuu käytöksistä joiden tarkoitus on satuttaa muita, muista syistä kuin meidän objektiivinen tarpeemme selviytyä. Vain ihmiset osoittavat väkivaltaista käytöstä; yksikään muu eläin ei osoita sitä.

Siksi siis väkivalta on opittua. Aggressio on vaistomaista, mutta väkivalta on symbolista. Tämä tarkoittaa sitä, että me tulemme tähän maailmaan synnynnäisillä työkaluilla, joilla me vastaamme aggressiivisesti kun on tarpeen suojella elämäämme. Mutta halu ja taipumus satuttaa muita eri syistä johtuen on opittua. Hyvät uutiset ovat, että me voimme myös unohtaa kyseisen oppimamme asian.

Väkivallan oppiminen ja sen unohtaminen

Melkein kaikki väkivaltaiset ihmiset oikeuttavat käytöksensä väärin perustein. Useimmat väittävät että he satuttavat muita puolustaakseen itseään tai opettaakseen muille jotain positiivista väkivallan kautta. On myös tavallista, että uhria syytetään väkivaltaisuuksiin yllyttämisestä. Eikä ole myöskään epätavallista vedota korkeampiin periaatteisiin, olivat ne sitten uskonnollisia tai poliittisia.

Näiden harhaluulojen takana on monimutkaiset ja vääristyneet ideologiset rakenteet. Väkivalta on ensinnäkin symbolista (kulttuurisidonnista) ja sitten vasta fyysistä. Esimerkiksi mustien ihmisten orjuuttamista perusteltiin sillä, että heillä ei ole sielua.

”Tieteellisiä” kirjoja kirjoitettiin heidän ”alempiarvoisuudestaan” ja heidän ”paheellisista” käytöksistään. Tällä tavoin orjuuden puolestapuhujat oikeuttivat fyysisen väkivallan Afrikan mustia kohtaan. Sama asia tapahtui naisten, alkuperäiskansojen ja eläinten kanssa.

Ihmiset sanovat että väkivalta ”itsepuolustuksena” on hyväksyttävää. On kuitenkin olemassa lukuisia tapauksia, joissa tällaiselle puolustukselle ei ollut perusteita; uhkaa ei ollut olemassa. Muut oikeutukset sisältävät uskonnon: jotkin pyhät kirjat kuvaavat naisen miehen olemassaolon kirouksena.

Samalla tavoin monet sodat muodostuvat siitä, että molemmat osapuolet ovat toistensa jumalia vastaan, ja siksi he pyrkivät pyyhkimään vihollisensa ja näiden jumalan maan pinnalta. Kuten olet varmasti nähnyt ja kuullut, on todella tavallista että ihmiset oikeuttavat väkivaltaiset tekonsa heidän ”vakaumuksellaan.”

Väkivallan loppu

Väkivaltaiset teot on siis poistettava meidän mielestämme, tai muuten niitä ei voida poistaa lainkaan. Voimme ottaa pois aseluvat tai poistaa henkilö fyysisesti loukkaavasta tilanteesta. Mutta jos jonkun toisen mielestä tämä henkilö ei ole pelastamisen arvoinen, väkivalta palaa takaisin. Silloin väkivalta voi ottaa itselleen psyykkisen muodon kuten purevan kritiikin, loukkaavan pilkkaamisen tai jäisen välinpitämättömyyden, mutta se on silti väkivaltaa.

Lyhyesti sanottuna meidän ei tarvitse pelätä aggressiivisia tunteita, sillä ne ovat osa meidän vaistoamme. Mutta meidän on loitonnettava itsemme väkivaltaisista virikkeistä, jotka vain lisäävät väkivaltaa.