Vaikka sydämeni on särkynyt, yritän silti oppia tästä

Vaikka sydämeni on särkynyt, yritän silti oppia tästä
Alicia Garrido Martín

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Alicia Garrido Martín.

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Vaikka sydämeni on murtunut, yritän silti löytää tarkoituksen tästä kokemuksesta. Aion jatkaa kävelemistä eteenpäin. Minuun sattuu silloin kun sattuu. Itken silloin kun on itkettävä. Annan aikaani kaikille niille jotka arvostavat sitä mitä minä tunnen, mutta kukaan ei halua kuulla sitä.

Kunnioitan itseäni sen verran, että voin jakaa tuskani niiden kanssa jotka arvostavat minua ja tekevät minulle hyvää. Olen tarpeeksi vahva tekemään tämän eron. Sillä tämä asia jonka nyt koen on minun, ja se on niin henkilökohtainen etten halua tehdä siitä enää yhtään tuskallisempaa. Mutta haluan löytää tarkoituksen tästä kokemuksesta.

Ehkä pystyt samaistumaan näihin sanoihin. Ehkä sinun sydämesi on ollut samalla tavalla murtunut kuin minunkin sydämeni. Ehkä kerran, tai ehkä monta kertaa. Tai ehkä sydämesi murtuu vain ihmisten kanssa, jotka ovat olleet todella tärkeitä sinulle. Sillä ei ole väliä, missä sinä olet.

yksi sydämistä on korjattu

Otan selvää mitä syvällä sydämessäni on, jotta ymmärtäisin sitä paremmin

Ihmiset reagoivat rakkauden aiheuttamiin pettymyksiin eri tavoin. He pettyvät sen pohjalta mitä he odottavat parisuhteelta, mihin he olivat asettaneet rakkauden kohteensa elämässään ja itse parisuhteen syvyyden pohjalta. On olemassa miljoonia vivahteita, jotka ottavat osaa meissä sykkivään tuskaan.

Kun me näemme parisuhteemme sisällä toimivat mekanismit, meidän näöstämme tulee selvempi, vähemmän sumea. Olet ehkäpä juuri sellainen henkilö, joka alkaa välittömästi ihannoimaan juuri tapaamaasi henkilöä. Alat ”täyttää” häntä, koristaen häntä rekvisiitalla jolla ei todellisuudessa ole mitään tekemistä hänen kanssaan.

huurteiset silmät

Useimmiten me näemme hänet niin kuin me haluamme hänet nähdä. Me alamme etsiä merkkejä jotka vahvistavat sen että hän on ihmeellinen ja erityinen. Meistä tulee todella hyviä ”meikkaamisessa.” Me lisäämme ja poistamme hänestä osia aivan kuin hän olisi lelu.

Itsepetos saa sinut mitä todennäköisimmin toistamaan samat virheet

Vaikka me näemme että todellisuus on erilainen, meidän riippuvuutemme tuota henkilöä kohtaan ottaa tästä parisuhteesta otteen ja se johtaa meidät tuuliajolle. Meitä ei kiinnosta se, onko kyseinen henkilö sellainen kuin me kuvittelimme. ”En voi elää ilman häntä.” Ja tässä vaiheessa meidän pelkomme yksinjäämisestä alkaa heräämään, ja se vallitsee kunnes me viimeinkin olemme halukkaita ja kykeneväisiä avaamaan silmämme ja jättämään tämän labyrintin.

Tehdäksemme tämän meidän on katsottava totuuden silmin, ei itsepetoksen silmin. Itsepetos on saanut meidät pysymään sen henkilön kanssa joka ei ansainnut meitä. Itsepetos sai meidät lankeamaan samankaltaiseen väärään ihmiseen uudestaan ja uudestaan. Kun me ymmärrämme sen kuinka me toimimme parisuhteessa, me voimme löytää tarkoituksen tästä tuskallisesta kokemuksesta. Voin ymmärtää kuinka tuo ensimmäinen halkeama sydämessäni sai alkunsa.

Niiden voimien tunnistaminen, jotka särkivät sydämeni, antaa minulle mahdollisuuden taistella niitä vastaan jotta ne eivät tuhoaisi myöskin tulevaisuuden parisuhteitani. 

ihmiset ja perhoset

Vaihe joka alkaa siitä kun parisuhde (tai ohikiitävä, onneton rakkaus) päättyy, on todella hedelmällistä maata. Se on täynnä tilaisuuksia, joista me voimme oppia. Ei enää sidottuja silmiä eikä harhoja. Vain silloin me voimme ottaa vastuun omista virheistämme ja korjata niistä oppimisen sato. Vain silloin me voimme ymmärtää mikä johti niiden tuhoisiin seurauksiin. Me emme voi viettää koko elämäämme syyttäen muita ihmisiä: se on helppo tehdä, mutta se on hedelmätöntä.

Ole rehellinen ja tutki vastuutasi

Meillä kaikilla on omat vastuumme parisuhteessa. On tärkeää tietää kuinka ottaa vastuuta ja kuinka päästä siitä eroon silloin kun se on tarpeen. Jos me tallomme itsetuntomme saadaksemme toisen ihmisen mahtumaan elämäämme, parisuhde ei tule olemaan terveellinen. Kun heidän jäämisestään rinnallemme tulee ensimmäinen prioriteettimme ja taistelu elämässämme, meidän pitäisi avata silmämme ja nähdä kirkkaanpunainen lippu. Meidän on tehtävä jotain.

Ole rehellinen itsesi kanssa ja yritä aina löytää merkitys tuskallisista kokemuksistasi. Särkyneessä sydämessäsi on jokin tarkoitus. Yritä ymmärtää itseäsi paremmin äläkä toista samoja virheitäsi. Sitten kun alat oppia näistä kokemuksista, sinusta tulee hieman viisaampi ja hieman vahvempi.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.