Tyhjät tuolit: kun nostalgia sävyttää joulua

Pöydät on katettu. Tuolit huutavat tyhjyyttään. Ihmissuhteet ovat rikkoutuneet. Perheet ovat nyt erillään. Joulu, tuo juhlallisuuksien ja yhteenkokoontumisten aika, värittyy nostalgialla, surulla, ahdistuksella ja levottomuudella. Et voi enää tuntea itse juhlapäivien loistetta. Me emme enää odota joulua innolla.

Emme enää. Kipinät ovat kadonneet, sillä jotain puuttuu. Kaikki on muuttunut vuosien varrella niin aljon, että olemme menettäneet tuon taianomaisen illuusion, joka tunkeutui meihin ollessamme lapsia. Viattomuutemme, jolla oli tapana korostua ilossa ja pienissä yksityiskohdissa, on täysin kaikonnut. Sillä jokainen pieni asia oli täynnä rikkoutumatonta taikaa. Valitettavasti tänä päivänä kaunamme ja poissaolomme ei enää salli meidän nauttia mistään.

Miksi suru tunkeutuu meihin aina näiden erityisten päivämäärien aikaan? Hetkinä, jolloin juhlapäivät alkavat lähestyä ja kaikki alkaa: valmistelut, lahjat, koristelut, ruokalistan valinta. Tällöin muistot nousevat pintaan ja alkavat tulvia mielessämme. Emme yksinkertaisesti voi estää niitä. Joulun taika saa meidät vieläkin tietoisemmaksi poissaolosta, aiemmista päätöksistä ja yllätyksistä.

Kuinka moni meistä tulee olemaan paikalla jouluaattona? Entä joulupäivänä? Kuka on tulossa kylään ja minne minä olen menossa?

Kuinka moni meistä tulee olemaan paikalla jouluaattona? Entäpä joulupäivänä? Kuka on tulossa kylään ja minne minä olen menossa? Vääjäämättä, kun nämä kysymykset nousevat pintaan, samalla nousevat myös tyhjät tuolit. Tyhjät tuolit, jotka vastaavat kaikkia niitä ihmisiä, jotka eivät ole enää täällä. Ihmisiä, jotka ovat lähteneet tai nukkuneet pois. Muistoja hetkistä, jotka yhä edelleen näyttävät niin onnellisilta ja täydellisiltä. Hetkistä, jotka tuntuvat tärkeämmiltä kuin ne joita koemme tällä hetkellä.

Ihmiset, jotka ovat jo kaukana ja ihmiset, jotka ovat valinneet eri polun. Ihmiset, jotka eivät halua enää olla ympärillämme, jotka nyt ovat täynnä vihamielisyyttä tai ovat kohdanneet jo kuoleman. Nuo tyhjät tuolit, joissa kukaan ei fyysisesti istu, siirtävät kärsimyksemme nykyhetkeen aina juhlien aikoihin.

Kärsimys, joka on pysynyt puudutettuna ja nukutettuna päivittäisen elämämme vilskeessä. Ja kyllä, tyhjät tuolit satuttavat. Ne täyttävät silmämme kyynelillä, sielumme surulla ja halauksilla, joita toinen ihminen ei enää ole vastaanottamassa.

Ne todellakin satuttavat. Mutta meillä on silti tilaa halailla näitä tyhjiä tuoleja. Tilaa halailla, hyväksyä ja nimetä ilman epäilyksiä. Vaikka voisimme itkeä tyhjien tuolien perään, emme voi unohtaa, että ne jotka ovat yhä täytettyinä ansaitsevat yhtälailla hymymme.

Joulu on ristiriitainen

Joulu on itsessään ristiriitainen. Jaettujen hetkien ja kokoontumisten keskellä tunnelmaa siivittävät myös poissaolon aiheuttama kipu. Se on ristiriidassa tunteidemme kanssa, jota koemme jo kuolleita tai muuten vain tuolinsa hylänneitä ihmisiä kohtaan. Tai tuolien, jotka ovat aiheuttaneet läpi vuoden erimielisyyksiä ja tuolien, jotka ovat selvinneet kaiken läpi.

Me emme voi sivuuttaa tyhjiä tuoleja, mutta emme myöskään voi sivuuttaa niitä, jotka ovat tällä hetkellä kanssamme täynnä nykyhetkeä ja rakkautta. On selvää, etteivät kaikki täytetyistä tuoleista tarjoa meille hyvinvointia. Sen ei kuitenkaan tulisi alentaa niistä tuoleista nauttimista, joista aidosti pidämme. Muistakaamme, että ajan mittaan elämä tulee ajamaan meidät eri teille myös niiden tuolien kanssa, jotka nyt ovat varattuja.

Joten juhlapyhien aikaan älkäämme unohtako nostaa maljaa kaikelle mitä olemme saaneet ja tarjonneet. On hyvä nostaa malja ja olla kiitollinen siitä, että sydämemme lyö vielä tänäänkin. Tällä tavoin tarjoamme rauhaa kaikille noille täytetyille tuoleille ja muistelemme aikoja, jolloin jo luotamme pois lähteneet olivat yhä täällä.