Todellinen ystävyys selviää myrskyistä

31.7.2017

Ystävyytemme on käynyt läpi raskaita aikoja, mutta uskomme rakkauteen on auttanut pääsemään niistä yli.

Nyt minä vihdoin ymmärrän. Todellista ystävyyttä saatetaan koetella olosuhteiden toimesta. Lopulta, mikään ei kuitenkaan voi tulla väliimme. Ystävyydellämme voi olla taukoja, mutta sen melodia seuraa silti perässä ja kasvaa vahvemmaksi, energisemmäksi ja kauniimmaksi. 

Emme ole edes ajatelleet, kuinka voimakkaita voisimme olla yhdessä. Tällöin pyyhimme kaikki epäilykset tieltämme. Pitelemme toisiamme kädestä niin kauan, kunnes myrsky on mennyt. Pelkomme muuttuvat vahvuuksiksemme.

Ystävyyden arvo

Totuus on, että voin kiittää mahtavaa ystävyyden arvoa. Se on onnellisuuden ja ylpeyden tunne, joka viljelee jotakin iankaikkista, puhdasta ja vilpitöntä. Lopulta, ei ole toista yhtä ainutlaatuista sidettä kuin ystävyys, joka on alkanut lapsuudessa tai perheessä.

ystävyys

Olemme kokeneet kaikkea ja meille on tapahtunut miljoonittain asioita. Todellinen ystävyys lähtee kuitenkin kokemusten ja tietämyksen jakamisesta. Se ei voi olla olemassa yksinään ja vaatii aina toisen vahvistusta.

“Tajuamattaan he olivat lyöneet kättä ja kuunnelleet hiljaisuutta. Kumpikin heistä tunsi samoin: iloa ystävyyden löytymisestä.”
-Michael Ende-

Rehellisiä siteitä ei tulisi rikkoa

Sinun kanssasi minulla on vahvempi halua vaalia rehellistä sidettä, jonka ei koskaan tulisi rikkoutua. Sinä ja minä tiedämme parhaiten, ettei tiellemme tulleiden esteiden ylittäminen ollut helppoa. Kuitenkin, olemme täällä nyt, kiitollisina elämälle siitä, että se on pitänyt meidät samalla tiellä.

Draama, tappelut, väärinymmärrykset, pienet suuret valheet… ne eivät tapahtuneet tarkoituksella. Me olemme ihmisiä. On normaalia, että olemme kokeneet tämän. Siitä huolimatta, olemme oppineet jatkamaan eteenpäin yhdessä.

“Ystävinä tärkein tehtävämme on tarjota ymmärrystä silloin, kun emme ymmärrä.”
-Robert Braul-

 

Muistatko, kun jouduimme kohtaamaan traagisia uutisia? Teimme sen yhdessä, käsi kädessä. Me uhmasimme myrskyä ja selviydyimme siitä, sillä meillä oli toisemme.

Sinä olit se, joka opetti minulle anteeksiannon ylittävän kivuliaat toimet, vaikka ne eivät olisi tarkoituksellisia. Sinä kerroit minulle, että rakkaus voi olla moitteita suurempaa, että empatia ylittää ylpeyden, ja että välimatka on vain yksinkertaisesti ystävyyden testi.

Ystävyys tarkoittaa myös ystävänä oloa

Tiedän, että se mitä meillä on, on mahdollista siksi että se on todellista. Me emme ole kadottaneet uskoa. Tiedän myös, että yksi avaintekijöistä on osata olla ystäviä itsemme kanssa. Lopulta, et voi olla ystävä jollekin toiselle, jos et ensin osaa olla itsesi ystävä.

roikkuvat jalat

Ystävyys tarkoittaa parhaana ystävänä olemista, sekä itsesi että toisen ihmisen kanssa. Sen jos minkä me osaamme hyvin.

“Ystävä on yksi kivoimmista asioista joita sinulla voi olla, ja yksi parhaista asioista olla itse.”
-Douglas Pagels

Meidän ei tarvitse kiittää toisiamme. Toistemme rakastaminen ja rakkauden osoittaminen riittävät. Ja me molemmat tiedämme, ettei yksikään myrsky, tapahtuma tai konflikti voi koskaan erottaa meitä.