Uskalletaan syntyä

Uskalletaan syntyä
Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas.

Viimeisin päivitys: 23 syyskuuta, 2019

Syntyminen ei ole hetki vaan prosessi. Se tapahtuu useita kertoja elämän aikana. Ihmisolennolle syntyminen tarkoittaa toisesta erottautumista ikiajoiksi. Siinä katkaistaan ihmiset toisiinsa kytkevä liitos. Sen myötä astutaan tuntemattomaan maailmaan ja omaksutaan yksilön identiteetti sekä sen myötä yksinäisyys, joka määrittelee meidät.

Elämän aikana löydämme itsemme usein tilanteista, jotka muistuttavat syntymän hetkeä. Suuret välirikot, suuret hyvästit ja uusien alkujen kohtaaminen…

Nämä tilanteet ovat yhtä aikaa ihmeellisiä ja pelottaviaNe ovat todellisia haasteita, jotka testaavat kaikkea sitä, mitä olemme. Elämä itse saattaa useimmiten meidät tällaisten kokemuksien äärelle, mutta syntyminen voi olla myös vapaaehtoinen prosessi. Se voi olla päätös, jonka teemme, kun meillä on todisteita siitä että suuri ympyrä on sulkeutunut, ja on aika aloittaa uusi.

Se, joka ei keskity syntymään, keskittyy kuolemaan.

Bob Dylan

vauvan syntyminen aiheuttaa itkua

Syntymän trauma

Syntymän traumasta on puhuttu paljon. Samaan aikaan siitä tiedetään vain vähän. Oletetaan, että sikiöllä on uskomattoman tuskallisia kokemuksia syntymän hetkelläTien avaaminen maailmaan saapumiseksi vaikean ja kapean tien kautta on dramaattinen hetki. Silloin on koko elämä kyseessä.

Huuto ja itku ilmoittavat, että olemme ulkona. Nyt olemme yksilö, ikuisesti yksin sen jälkeen, kun olemme saaneet nauttia hunajaisesta symbioosista äitimme kanssa. Maailmassa, johon saavumme, on paljon uhkia, eikä ulkona ole yhtä lämmin.

Tässä uudessa elämänvaiheessa meillä on kylmä ja nälkä. Ne ovat uusia tuntemuksia. Kohdussa emme olleet koskaan kokeneet niitä. Ennen meidän ei tarvinnut pyytää mitään, kuten nyt. Voi olla, että kutsuumme vastataan, tai kenties ei. On mahdollista, että tarpeitamme ymmärretään, mutta voi käydä myös päinvastoin. Astumme ulos täydellisestä turvasta epävarmuuteen.

Voit syntyä uudelleen ja uudelleen

Emme tule koskaan enää olemaan niin puolustyskyvyttömiä kuin syntyessämme ensimmäistä kertaa. Mutta meidän täytyy syntyä uudelleen jatkuvasti. Myös trauman tunne, joka seuraa näitä prosesseja, toistuu. Se on elämän väistämätön kiertokulku.

Koemme uudelleen ja uudelleen, että meissä on kaksi vastakkaista voimaa. Toinen niistä kertoo meille, että tuntemiemme rajojen takana on suuri maailma. Se on voima, joka kutsuu meidän tutkimusmatkalle ja ottamaan riskejä. Toisaalta toinen voimista vetää meitä kohti kaikkea sitä, minkä jo tunnemme. Se painottaa paikoillaan pysymisen etuja.

perhonen liihottaa

Usein meillä ei ole vaihtoehtoja. Syöksymme uuteen vaiheeseen ja uuteen maailmaan ilman, että meiltä kysytään mielipidettämme. Esimerkiksi rakkaan ihmisen kuolema ei ole sellainen asia, jonka voisimme hyväksyä tai hylätä. Se vain tapahtuu, ja se vie meidät uudelleen sellaiseen uhkaavaan ulottuvuuteen, jossa joudumme keksimään itsemme uudelleen. Sama tapahtuu minkä tahansa suuren menetyksen tai suuren, tuttuun ympäristöömme vaikuttavan muutoksen yhteydessä.

Suuri askel…

Toisinaan olemme itse vastuussa itsemme ohjaamisesta sen päättämiseksi, milloin on se hetki ja paikka, jolloin synnymme uudelleen. Näin tapahtuu, kun lopulta hyväksymme, että meidän täytyy saada itsenäistymisprosessi päätökseen kaikkine ihmeineen ja rajoituksineen.

Näin tapahtuu esimerkiksi sillon, kun lähdemme vanhempiemme kodista. Myös silloin, kun päätämme lopettaa ihmissuhteen joka lupasi olla vastaus yksinäisyyteemme, on kyseessä sama asia. Samoin käy kun tunnustamme, että ympäristö on meille liian raskas, ja on tarpeen aloittaa alusta uudessa, tuntemattomassa ympäristössä, mahdollisesti tuhansien kilometrien päässä kodistamme. Sama tapahtuu myös, kun jätämme taaksemme riippuvuuden tai luovumme jostakin sellaisesta unelmasta, jonka huomaamme virheeksi.

naisen uudelleen syntyminen

On mahdotonta syntyä uudelleen ilman traumoja. Nämä prosessit eivät tapahdu seesteisesti ja hallitusti. Päinvastoin, ne ovat kalliita päätöksiä. Niistä maksetaan kyynelillä, vieraantumisella, epäilyksillä ja energian kuluttamisella. Kuitenkin, myös ensimmäisellä kerralla syntyessämme kapean tunnelin päässä meitä odottaa kokonainen uusi maailma tutkittavaksi.

Meidän jokaisen sisältä löytyy seikkailunhaluinen tutkimusretkeilijä, joka kykenee lähtemään liikkeelle tuhat kertaa uusia maailmoja etsimään. Siellä on myös pelästynyt lapsi, joka huutaa äitiä joka kerta avatessaan kotiovensa siitä ulos astuakseen. Päätös syntymästä vaatii aikaa ja energiaa. Mutta ulkona meitä odottaa kaikki se, mitä voimme olla.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.