Surun tarkoitus

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Sergio De Dios González

Kirjoittanut Valeria Sabater

Viimeisin päivitys: 21 joulukuuta, 2022

Tätä tapahtuu minulle usein: olen surullinen, mutta en oikeastaan tiedä miksi. On olemassa päiviä joina surullisuus syleilee minua ja vangitsee minut, ja tunnen selittämätöntä vihaa sisälläni. Tuo vihan tunne yhdistyy apatiaan ja masennukseen, ja se tummentaa päiväni ja itselleni asettamat tavoitteet.

Tämä tunne saattaa olla sinulle tuttu. Lisäksi me monet tekisimme mitä tahansa, jotta nämä harmaat päivät eivät ilmestyisi enää koskaan taivaanrantaamme. Kuinka me rakastaisimmekaan sitä, että voisimme poistaa surun ikuisiksi ajoiksi elämästämme! Aivan kuten me ottaisimme pölyhuiskun käteemme pyyhkiäksemme tuon ärsyttävän pölyn kodistamme.

”Tuona hetkenä alan kokemaan suurenmoista surua, mutta samaan aikaan tunnen jotain, aivan kuin kihelmöintiä sielussani.”

-Fjodor Dostojevski-

Positiiviset ja negatiiviset tunteet

Jos tämä on se mitä tunnet, se saattaa johtua siitä että meille on opetettu aina lapsuudesta asti, että on olemassa positiivisia ja negatiivisia tunteita. Meille on kerrottu, että tuo jälkimmäinen – esimerkiksi viha, raivo, suru – pitäisi peittää tai meidän olisi vältettävä sitä. Tai mikä pahempaa, omaksua se jollain epäterveellisellä pedagogisella harjoituksella, käytännöllä jonka tarkoitus on saada meidät sairastumaan. Siihen sisältyy myös lupaus, että jos me teeskentelemme että kaikki asiat ovat hyvin, me näytämme hyvältä ympärillämme olevien ihmisten silmissä.

Kenenkään asiat eivät kuitenkaan ole täysin hyvin. Jos on olemassa päiviä kun olen surullinen ja vihainen, siihen on oltava jokin syy. Kaikilla tunteilla on tarkoitus. Näillä biologisilla osatekijöillä, jotka ovat kemiallisesti aivojemme järjestämiä, on eräs todella selvä toiminto: ne auttavat meitä sopeutumaan ja selviytymään missä tahansa skenaariossa, joita päivittäin kohtaamme.

Esimerkiksi suru varoittaa meitä siitä, että jokin on huonosti tai että meidän on pysähdyttävä, hidastettava ja analysoitava tilannetta tehdäksemme päätöksiä. Täten ei ole olemassakaan mitään sellaista kuin negatiivinen tunne. Kaikilla niillä on tarkoitus, joka meidän on löydettävä ja otettava huomioon. Kaivaudutaanpa syvemmälle tähän aiheeseen…

Olen surullinen ja vihainen; mikä minussa on vikana?

Monet psykologit havaitsevat, että heidän potilaansa ovat aidosti yllättyneitä kun heille diagnosoidaan masennus. He ovat yleensä vakuuttuneita siitä että he ovat tunteneet vain “tavallista surua” viime kuukausien aikana.

Ja toisaalta on olemassa heitä, jotka hakeutuvat terapiaan tai menevät lääkärinsä puheille pyytämään hoitoa masennukseen, kun todellisuudessa heillä on vain vaikeuksia hyväksyä joitakin tunteita kuten surua, vihaa tai turhautumista. Nämä tapaukset epäilemättä aiheuttavat ongelmia, ja tämä muistuttaa meitä tunteiden tärkeydestä.

Asia, jota me emme voi sivuuttaa on se, että jotkut ihmiset eivät yksinkertaisesti voi suvaita surua. Mutta tämä tunne on kuitenkin todella välttämätön meidän oman henkilökohtaisen kehityksemme kannalta, sekä meidän päivittäisen kehityksemme kannalta. Tämä ei ole tavallisesti kovinkaan hyväksyttyä eikä sitä ymmärretä. Meidän täytyy siis ymmärtää surun ja masennuksen välinen ero sekä surun käytännöllinen hyöty.

Suru ja sen tarkoitus

Miten suru määritellään? Ensiksi meidän on oivallettava että suru on tavallinen tunne ja että meidän on siedettävä sitä ja kaivauduttava sen syihin. Lisäksi eräs toinen asia joka meidän olisi aina muistettava on se, että surulla, aivan kuten vihallakin, on aina jokin aikaansaava tekijä, motiivi. Tätä ei tapahdu kovinkaan usein kun on kyse masennuksesta.

• Suru on todella aktiivinen, eläväinen tunne. Tämä saattaa yllättää meidät, mutta surun tavoite on itse asiassa auttaa meitä tuntemaan itsemme vahvoiksi, olevamme elossa, rohkeiksi eri elämän vaikeuksissa. Se pakottaa meidät pysähtymään ja keskittymään, ja on tavallista tuntea olomme väsyneemmäksi, hitaammaksi ja vähemmän vastaanottavaiseksi kaikelle meitä ympäröiville asioille.
• Suru, samalla tavoin kuin vihakin, vaatii sitä että me erotamme itsemme hetkeksi ulkopuolisesta maailmasta ja katsomme sisälle itseemme ymmärtääksemme mitä oikein tapahtuu ja mikä oikein häiritsee, satuttaa ja vihastuttaa meitä.

Siksi, jos olen surullinen, minun velvollisuuteni on pysähtyä, viettää aikaa, kuunnella itseäni, parantaa itseni ja selvittää mielessäni olevat sotkut, jotta voisin tietää mikä oikein on saanut minut tuntemaan tällä tavalla.

Mitä jos olenkin masentunut?

Me emme voi sulkea sitä vaihtoehtoa pois, että henkilö saattaakin olla masentunut. Saadaksemme selville onko kyseessä masennus, meidän on tiedettävä tämän pohjattoman psykologisen kuilun oireet ja ominaisuudet. Tästä syystä, ennen kuin leikimme mitään arvauspeliä, meidän olisi paras puhua ammattilaisen kanssa.

Otetaan kuitenkin huomioon eräät perusominaisuudet jotka auttavat meitä tekemään eron masennuksen ja surun tunteen välille.

• Suru on tavallinen ja tarkoituksenmukainen tunne, mutta masennus taas on tarkoitukseton ja se vaikuttaa kaikkiin elämämme osa-alueisiin.
• Aina ei ole välttämätöntä että jotain olisi ”tapahtunut” jotta meille kehittyisi masennus. Yleensä masennukseen ei ole mitään aikaansaavia tekijöitä. Itse asiassa on olemassa potilaita, joiden elämät vaikuttavat olevan täydellisiä, ja silti tästäkin huolimatta he eivät voi sille mitään että he tuntevat olonsa avuttoman masentuneiksi.
• Uupumuksen, epämukavuuden ja negatiivisuuden tunne on jatkuvaa, melkein kroonista.
• Elämä lakkaa olemasta mielenkiintoista, et koe nautintoa mistään.
• Uniongelmat ilmestyvät – unettomuus tai liikaunisuus.
• Negatiiviset ajatukset ovat jatkuvia, ja henkilö kokee myös syyllisyyden tunnetta.
• Itsetuhoisia ajatuksia saattaa ilmetä.

Joka kerta kun me kohtaamme uuden päivän tuntien surua emmekä me tiedä miksi, meillä on suuri vastuu meitä itseämme kohtaan. Meidän on omistettava aikaa itsellemme ja annettava itsellemme huomiota, ja meidän on myös ymmärrettävä että kaikilla tunteilla on omat tarkoituksensa. Jos me emme voi löytää tätä tarkoitusta, jos me koemme avuttomuuden tunnetta ja pelkoa vastuullisuudesta, sitten meidän on pyydettävä asiantuntijaa auttamaan meitä ja pyyhkimään pois tämä vaarallinen pimeys elämästämme.