Suru on kypsyyden testi

20.4.2017 en Tunteet 369 Jaetut

Puhumme usein surusta silloin, kun menetämme meille rakkaan ihmisen. Surun käsittely tältä kantilta onkin varsin yleistä. Todellisuudessa suru on kuitenkin paljon muutakin. Itse asiassa käymme läpi surua päivittäin. Päivittäinen surumme voi olla rakkaan menetystä lievempää, mutta ehdottomasti yleisempää. Olipa suru sitten pientä tai suurta, erilaiset menetykset auttavat meitä kasvamaan ja kypsymään ihmisinä.

Tänään puhumme toisenlaisesta surusta. Surusta, jota koemme erojen kynnyksellä. Ja surusta, jonka kaksi ihmistä käyvät läpi erotessaan eri teilleen. Tällainen suruprosessi pitää sisällään avuttomuuden, voimattomuuden ja haluttomuuden tunteita. Sillä on yhtäläisyyksiä myös muiden surujen kanssa.

Suhteellisen surun vaiheet

On selvää, että jokainen kokee suhteellisen surun tavallaan. Jokaisen surukokemus on ainutlaatuinen. Jo suhteen päättymiseen johtaneita syitä voi olla lukuisia. Yleisesti voimme kuitenkin eritellä vaiheita, joita jokainen meistä joutuu käymään enemmän vai vähemmän lävitse.

Suhteen päättyessä on tyypillistä suojautua kivulta. Usein suojatuminen alkaa asioiden kieltämisellä. Mikä olisikaan parempi tapa vältellä aihetta kuin kieltää sen olemassaolo?


Kun alamme tiedostamaan tapahtuneen, luovumme kilvestämme ja aloitamme taistelun. Kyseessä on henkilökohtainen taistelu, joka koostuu vihasta ja raivosta. Järjettömyys alkaa hiljalleen vaihtua selittämättömyydeksi. Alat kysyä itseltäsi: ”Mitä olen tehnyt väärin?”, ”Kuinka hän saattoi tehdä tämän minulle?”, ”Ehkä valintani oli virhe”.

Tässä vaiheessa alat omaksua ja kaivata omaa idealisoitua olentoasi enemmän kuin kumppania. Eroon liittyvä realistinen suru alkaa ottaa paikkansa. Sisäinen taistelu on päättynyt, sillä kukaan ei enää taistele kanssasi. Tässä vaiheessa emotionaalinen kipu on muita vaiheita vahvempaa. Se auttaa sinua kuitenkin ottamaan askeleen seuraavaan vaiheeseen.

Hiljalleen elämä alkaa palautua luonnolliseen muottiinsa. Vaikka olet tietoinen toisen olemassaolosta, kärsimys on hälvennyt. Tunnistat nyt objektiivisen todellisuuden muuttumattomuuden, etkä enää ajattele sitä ongelmana. Alat muistamaan ihmiset, jotka rakastavat sinua kaikesta huolimatta. He jos ketkä ovat osoittaneet sen suruprosessisi aikana. Askel askeleelta myös hyväksyntäsi tilannetta kohtaan kasvaa. Tällöin olet valmis viimeiseen vaiheeseen.

Viimeinen osa on paras kaikista. Katsot takaisin ja näet kokemuksesi opetuksina. Olet kerännyt ja käynyt läpi tilanteita, jotka yhdessä ovat auttaneet muodostamaan uuden ”sinän”. Lisäksi olet löytänyt itsestäsi uusia ominaisuuksia. Yhtäkkiä olet tietoinen siitä, ettei tapahtunut ollutkaan niin tuhoisaa. Viisautesi on kasvanut ja voit toivoa toiselle vain parasta. Sillä lopulta vihollisuuden sijaan he ovat elämäsi kumppaneita.

Surun viimeinen päämäärä

Loppujen lopuksi elämä on vain matka, jonka varrella meidän tulisi oppia ja kokea asioita. Ei väliä, vaikka asiat olisivatkin joskus vaikeita. Kaikella on kaksi puolta ja ainakin toinen niistä on hyvä. Kirjassa ”Men Without Women” Murakami kuvailee täydellisesti tämän tyyppisen surun viimeisintä päämäärää:

– Oliko se vaikeaa sinulle?
– Mikä?
Yksinolo sen jälkeen, kun olit tottunut olemaan puolikas toisesta.
– Joskus – vastasin rehellisesti. 
– Mutta etkö ajattele, että nuorena olisi jossain määrin välttämätöntä elää vaikeiden ja surullisten aikojen lävitse? Aivan kuin osana kypsyytemme prosessia. 
– Ajatteletko niin?
– Se on kuin puu: kasvaakseen pitkäksi ja kestäväksi, sinun tulee kohdata raskaita talvia. Jos sää olisi aina lämmin ja helppo, minulla ei olisi edes lenkkejä rungossani. 

UUTISIA VERKOSSA