Logo image
Logo image

Seksuaalinen älykkyys

2 minuuttia
Seksuaalinen älykkyys
Viimeisin päivitys: 22 syyskuuta, 2018

Seksuaalinen älykkyys ja tyydyttävä seksielämä eivät välttämättä riipu fyysisestä ulkomuodosta tai vaikuttavista viettelykyvyistä. Meillä kaikilla on valmiudet täydestä seksielämästä nauttimiseen.

Seksillä on suuri rooli elämässä, tiedostimmepa sen tai emme, ja terve seksielämä pitää mielen tasapainoisena. On kuitenkin monia sellaisia tapauksia, jossa seksuaalisuus muuttuu turhautumiseksi ja tyytymättömyydeksi.

Some figure

On huomattavaa, että monissa eri tutkimuksissa, jotka ovat katsoneet ihmisen seksuaalista käyttäytymistä, jopa 60 % täysi-ikäisistä kärsii tyytymättömyydestä makuuhuoneessa. Näistä jopa 50 % koki, että seksin harrastaminen oli kivuliasta, tai tyytymättömyys aiheutuu erektiohäiriöstä tai ennenaikaisesta siemensyöksystä.

Seksuaalisen älykkyyden puute

On tärkeää huomata, että seksuaalisen älykkyyden puute johtuu yleensä tietämättömyydestä tai ennakkoluuloista, jotka voivat liittyä uskontoon ja myytteihin. Jotta pääsisimme käsiksi näihin ongelmiin, täytyy seksuaalisen älykkyyden kasvatus aloittaa oikealla informaatiolla ja faktoilla.

Esimerkki: miehet ja naiset kokevat orgasmin eri tavalla. Miehelle orgasmi päättyy siemensyöksyyn, kun taas naisen orgasmi voi tuntua monelle mysteeriltä. Useimmat naiset kaipaavat klitoriksen stimulointia saadakseen orgasmin, mutta kaikki naiset eivät välttämättä saa orgasmia ollenkaan yhdynnän aikana, ja suosivat mieluummin muita keinoja.

Monet ihmiset eivät ehkä tunne kehoaan kovin hyvin. He eivät välttämättä tiedä, millaisesta kosketuksesta pitävät ja miten heitä tulee parhaiten koskea. Usein ihminen voi kokea häpeää tai pelkoa oman kehonsa tutkimiseen liittyen, eikä hän uskalla kertoa kumppanille mieltymyksistään.

Some figure

 

On tärkeää kysyä itseltäsi mistä pidät, missä rajasi kulkevat ja onko jotain sellaisia asioita, jotka häiritsevät sinua seksisuhteissasi. Tämä avaa rajat eroottiselle kokeilulle ja tutkimiselle.

On tärkeää pystyä kommunikoimaan seksikumppanille mitä haluat ja mistä pidät. Luottamus ja hyvä kommunikointi lisäävät onnistuneen seksikokemuksen mahdollisuutta ja johtaa parempaan, tyydyttävämpään seksielämään.

Seksuaalisen älykkyyden harjoittaminen

Oleellinen osa seksuaalisen älykkyyden arviointia liittyy kykyyn kommunikoida muiden kanssa. Meidän on oltava halukkaita liikkumaan ja olla vuorovaikutuksessa muiden kanssa. Tämä pitää sisällään henkilökohtaisesta seksielämästä puhumisen kumppanin kanssa, sekä oman eroottisen universumin ymmärtämistä ja laajentamista. Meidän on oltava rehellisiä ja näytettävä muille, kuka olemme seksuaalisesti.

Kaikkein tärkein seksuaalinen elin on aivot. Meidän on ruokittava aivojen luovuutta ja kokeiltava rajojamme: mitä haluamme kumppanin meille tekevän ja mitä haluamme tehdä heille. Meidän on uskallettava näyttää kehomme toiselle ja nautittava siitä täysillä.

Lisäksi on tärkeää huomata, että seksisuhteiden ei tule muuttua valtataisteluksi.

Some figure

 

On mahdollista parantaa ja kohentaa seksuaalista älykkyyttä, kunhan olemme halukkaita oppimaan ja kyselemään haaveistamme ja fantasioistamme. Meidän on vapauduttava rajoista, epäluottamuksesta tai syyllisyydestä.

Tyydytys seksuaalisessa älykkyydessä perustuu pariskunnan yhteiseen sopimukseen. Hyvä seksi ei välttämättä tarkoita Kama Sutran harjoittamista tai kaiken villin kokeilua, vaan hyvä seksi on sitä, mikä tuntuu kummastakin osapuolesta hyvältä, nautinnolliselta ja tyydyttävältä.

Henkinen tasapaino on tärkeää, ja sitä harjoitetaan kunnioituksen, vastuun ja herkkyyden kautta.

Menneisyyden kokemukset voivat vaikuttaa seksielämään negatiivisesti, ja jos koet tämän erityisen vaikeana, voit hakea ammattiauttajan apua menneisyyden mörköjen kohtaamiseen. Jokaisella on oikeus nauttia seksistä.

Seksi on tervettä ja usein nautinnollisempaa, kun pari on rakastunut. Kummankin osapuolen tulee rakastaa ensin itseään ja sitten toisiaan.

Some figure

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.