Logo image
Logo image

Rakkaus introverteille ihmisille

4 minuuttia
Rakkaus introverteille ihmisille
Viimeisin päivitys: 25 maaliskuuta, 2017

Introverttien ihmisten aivot toimivat eri tavalla kuin ekstroverttien. Siksi heidän rakkaussuhteensa ovat usein herkempiä: vähemmän sanoja, mutta erittäin vilpittömiä ja syvällisiä rakkaudentunnustuksia. He ovat persoonia jotka kykenevät yhdistymään rakkaisiinsa intensiivisemmin, lähes maagisella tavalla.

Voimme erehtymättä sanoa, että introvertteja persoonallisuuksia ymmärretään paremmin nykyään. Kiitos laaja-alaisten tutkimusten ja Susan Cainin kirjan nimeltään “Quiet: The Power of Introverts in a World That Can’t Stop Talking” ansiosta tiedämme useita tärkeitä näkökohtia. Esimerkiksi sen, että introvertit eivät ole ujoja, vaan he ovat valikoivia, tarkkailevia, herkkiä ja jopa hyviä johtajia työympäristöissä.

“Ennakkoasenne introversiota kohtaan johtaa kolossaaliseen lahjakkuuden, energian ja onnellisuuden hukkaamiseen.”

-Susan Cain-

Tämän sanottuamme, kun viittaamme rakkauteen, introverteille ihmisille on yleistä kohdata vaikeuksia liittyen tähän puoleen persoonallisuudestaan. Nuoruusikä saattaa saada heidät ajattelemaan ettei heistä ole kilpailijoiksi loistaville ja säkenöiville ekstroverteille. Hetken aikaa he elävät niissä hiljaisissa nurkissa ja takarivissä, josta he voivat katsella maailmaa rauhallisina ja hienovaraisina.

Introvertillä nuorella on taipumus rakastaa salaisesti. He eivät uskaltaudu ottamaan askelta, joka näyttää paljaalla silmällä mahdolliseksi vain heille jotka rakastavat meteliä, ryhmille joissa on loputtomasti ystäviä ja joissa kaikki puhuvat eikä kukaan kuuntele.

Tästä huolimatta, pikkuhiljaa introvertti “herää” ja ymmärtää kaikki ne asiat jotka ovat hänen puolellaan.

Some figure

Kun yksinäisyydentarve muuttuu ongelmaksi

Sanotaan että yksinkertaisuus on ilmeisen asettamista sivuun jotta merkittävä jää jäljelle. Tämä ajatus, fokus, on se mikä epäilemättä luonnehtii introverttejä. He eivät pidä tempuista, puhumisesta vain puhumisen vuoksi, huomion vetämisestä puoleensa, tai ajan ja energian käyttämisestä asioihin jotka eivät ole todellisuudessa linjassa heidän todellisen luonteensa, sielunsa ja olemuksensa kanssa.

Tämä voi olla syy siihen miksi heille ei ole helppoa tehdä aloitetta flirttailussa, juhliin menossa, sosialisoimisessa, tai keskustelun aloittamisessa sellaisen ihmisen kanssa joka vetää heitä puoleensa, jos he ovat isommassa joukossa. Emme voi unohtaa että introvertit kärsivät suuremmasta neuronien uupumisesta, mitä tulee kommunikoimiseen ja sosialisoimiseen. Niin ollen, he tarvitsevat pidempiä aikoja yksinäisyyttä “ladatakseen akkunsa”.

Carl Gustav Jung osoitti myös suurta kiinnostusta introversiota kohtaan. Hänelle introvertit ihmiset keskittävät kaiken huomionsa subjektiivisten ja psykologisten prosessien keskelle, joten he etäännyttävät itsensä jokapäiväisen elämän kuiskauksista hengittääkseen yksinäisyyden välttämätöntä happea.

Nämä piirteet mielessä pitäen… kuinka he koskaan löytävät kumppanin?

Some figure

Introvertit ihmiset ja rakkaus

Nykyään on käynnissä prosessi joka on saanut liikkeelle hiljaisen vallankumouksen“. Tämä keskittyy työskentelemään kohti monia päämääriä. Toisaalta he kaatavat vääriä käsityksiä introversiosta ja ekstroversiosta: ne eivät ole staattisia käsitteitä. Ne ovat jatkumon ääripäitä, joissa kumpikin näyttää voimaansa eri määrissä.

“Unohdamme ettei kukaan ole niin aktiivinen silloin kun hän ei tee mitään, että hän ei ole koskaan niin hyvässä seurassa kuin silloin kun hän on yksin.”

-Cato-

Introvertit eivät vihaa sosialisoimista, eikä heiltä puutu sosiaalisia taitoja. Päinvastoin. Puhumme jostakusta, joka on saavuttanut oman vapautensa. Hyperaktiivisessa yhteiskunnassa, joka pakottaa meidät olemaan riippuvaisia ulkoisista lähteistä kaikella sillä informaatiolla joka meille tehdään saatavaksi, introvertti on löytänyt turvapaikan itselleen ollakseen luovempi, herkkä, autenttinen, analyyttinen ja hän kykenee hallitsemaan tunteitaan loistavasti.

Joskus ei ole tarvetta mennä juhliin kumppanin löytämiseksi. Tämä persoonallisuus tietää missä yhteydessä siirtyä eteenpäin ja kuinka olla yhteydessä toisiin. He ovat lyhyenmatkanviettelijöitä, kasvokkain tapahtuvien keskustelujen ja yksinkertaisen maagisen intiimiyden mestareita.

Some figure

Introvertin kumppanin piirteitä

Toinen myytti joka meidän pitää laittaa sivuun on se, että introvertit ovat hyviä kumppaneita vain niille joilla on samanlainen persoonallisuus. Tämä ei pidä paikkaansa. Introvertit ja ekstrovertit muodostavat loistavia pareja rikastuttamalla toistensa elämää.

Katsotaanpa näitä piirteitä jotka määrittelevät heitä yleensä:

  • Introvertti nauttii yksinäisten hetkien jakamisesta kumppaninsa kanssa. He keskittävät kaiken energiansa ja huomionsa tähän ihmiseen. Sen lisäksi he ovat maagisia arkkitehtejä, mitä tulee syvimpien tuntemuksiemme yhdistämiseen, rakentaen tukevan ja vilpittömän kompromissin.
  • Toisaalta, ja tämä on tärkeää, introvertti persoonallisuus tietää kuinka antaa rakastetulleen tilaa. He tekevät niin koska myös he tarvitsevat hetkiä yksinäisyydessä prosessoidakseen ympäristönsä ja nauttiakseen itsestään.
  • Mitä meidän pitää myös ymmärtää on se, ettemme saa koskaan pakottaa introverttiä olemaan tai tekemään jotakin joka ei sovi heille. He ovat vastahakoisia muuttamaan tapojaan, menemään arvojaan, tottumuksiaan ja olemustaan vastaan. He eivät ymmärrä temppuja, eivätkä he “sosialisoi enemmän” vain siksi että joku haluaa heidän tekevän niin.
  • Hiljaisuus ei tarkoita sitä että he ajattelevat “jotakin pahaa”. Tämä on yleinen uskomus. Introvertti kumppani tarkoittaa monia hiljaisia hetkiä. Kun he käyttäytyvät tällä tavalla, se ei tarkoita että he olisivat tylsistyneitä, tai että he eivät tiedä mitä sanoa, tai että heillä on epämukava olla.

Meidän ei pidä pommittaa heitä klassisella kysymyksellä, “mitä mietit?”

Jos on jotakin mitä introvertit arvostavat, se on niiden hiljaisten hetkien jakaminen jonkun kanssa. Se on lupa heille olla oma itsensä ilman painetta, se on ilahduttavaa vilpittömässä yksinkertaisuudessaan, sitoen heidän sisäisen maailmansa rakkaansa kanssa yksinkertaisessa intiimiydessä.

Voiko olla jotakin parempaa?

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.