Rakkaudesta vihaan: onko niiden välillä todellakin vain yksi askel?

Me monesti yllätymme, kun näemme pariskuntia jotka aikoinaan rakastivat toisiaan intohimoisesti ja yllättäen heistä tuleekin vain muisto toisilleen.

Me emme puhu ihmisistä jotka kärsivät vieraantumisesta, vaan miehistä ja naisista jotka sen jälkeen kun he ovat jakaneet rakastavan parisuhteen ovatkin vain toistensa pahimpia vihollisia. Toisinaan tätä ei tapahdu ennen kuin monia vuosia on soljunut ohi, kun paria on pitänyt yhdessä vanha, loppuunkulunut yhteys.

Joskus muutos taas tapahtuu yllättäen. Eilen he rakastivat toisiaan ja tänään he vihaavat toisiaan. Tässä vaiheessa me kysymme: onko tosiaan mahdollista, että rakkauden ja vihan välillä on vain yksi askel?

Rakkaus ja viha

Ei ole sellaista rakkauden muotoa, johon ei liittyisi edes pientä hiukkasta vihaa. Me saatamme hieman vihata henkilöä, koska hän ei ole aina läsnä meitä varten. Tai koska hän ei arvostanut meidän vaivannäköämme sillä tavoin, miten me toivoimme. 

Me saatamme myös tuntea vivahteen vihaa silloin kun toinen henkilö ei ymmärrä meitä tai kun hän ei pysty sanomaan sanoja, jotka me niin mielellämme haluaisimme kuulla.

Nämä ovat pieniä paloja vihaa, jotka eivät yleensä muutu miksikään suuremmaksi. Ne katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyvätkin ja tuskin jättävät jälkeäkään, paitsi noihin kaikista herkimpiin ihmisiin. Noiden tunteiden kanssa on yleensä helppoa tulla toimeen ja kiintymys säilyy koskemattomana.

On kuitenkin olemassa toisia tilanteita, joissa lopputulos ei ole yhtä positiivinen. Joskus yhdestä noista pienistä kiistelyiden kohtauksista voi tulla siemen suurelle vihan metsälle.

Tai se saattoi yksinkertaisesti olla se pisara, joka katkaisi kamelin selän.

Näin se vain on: rakkaus ja viha eivät ole täysin vastakkaiset maailmat. Rakkauden vastakohta ei ole viha –  se on välinpitämättömyys. Ja aivan kuten kaikessa rakkaudessa on gramma vihaa, kaikki viha sisältää myös rakkauden osia syvällä sisällään.

Rakkauden ja vihan paradoksi

Askel rakkaudesta vihaan tapahtuu yleensä kahdella eri tavalla.

Joko henkilö herää pitkän ja horroksessa olevan jakson jälkeen johonkin, mitä hän ei halua sietää. Tai joku tekee jotain niin törkeää toiselle, että he muuttavat rakkautensa äärettömän tuhon haluun.

Tämä tilanne on yleisempi ihmisillä, joilla on matala turhautumisen sietokyky tai kohonnut narsismi. Jos ei ole tunnepohjaisia voimavaroja ylläpitää tunnepitoista tasapainoa epäsuotuisassa tilanteessa, on todennäköistä että he syyttävät muita turhautumisen tunteista, joita he kokevat.

Joten me vihaamme tuota toista henkilöä koska hän on onnistunut paljastamaan meidän heikkoutemme, meidän epävarmuutemme ja meidän saamattomuutemme. Narsistiset persoonallisuudet ovat kykenemättömiä huomaamaan eron toiselta ihmiseltä vastaanotetun hyökkäyksen ja itsetehostuksen välillä. Jos toinen pyytää tilaa, tunnustusta tai itsehallintoa, se nähdään merkkinä aggressiosta.

He olettavat, että heidän kumppaninsa pitäisi elää heidän sääntöjensä mukaan ja kaikenlainen vapaa käytös näyttää heidän mielestään henkilökohtaiselta uhalta. Siksi he voivat jopa päätyä käyttäytymään väkivaltaisesti.

Viha luo hyvin vahvan siteen toisen ihmisen kanssa. Itse asiassa se voi johtaa jopa läheisempään siteeseen kuin rakkaudesta rakennettu. Pahinta on, että kun se antaa tilaa loukkauksien sarjalle, tilanteesta tulee kierre jota syötetään jatkuvasti uudelleen vauhtiin.

Kumpikaan osapuoli ei pysty ottamaan taukoa terveellä tavalla. Elämästä tulee peliä, jossa satutetaan ja vältellään tulemasta satutetuksi. Heistä tuntuu kuin he eivät voi päästää irti tilanteessa, koska se olisi sama kuin pyyhkeen heittäminen kehään.

Tämä vahingoittava kierre on hyvin tuhoisa. Se on yksi noista tilanteista, joissa riippumatta siitä kuinka paljon voittaakaan, kuitenkin häviää aina. Ei ole olemassa keinoa ratkaista tilannetta.

Ainoa vaihtoehto on kääntyä pois kyseisestä henkilöstä ja luopua tuosta vihasta, josta voi hyvinkin tulla sietämätön vankila, jossa päädyt elämään haavojesi kanssa.

Kuvan luovuttanut käyttöön Chema Concellon