Psykologiset draamaelokuvat: 7 merkittävää

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Cristina Roda Rivera

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Psykologiset draamaelokuvat haastavat katsojan ja saavat pohtimaan uudelleen tärkeitä ongelmia. Ne voivat jopa saada aikaan syvällistä eksistentiaalista pohdintaa katsomisen jälkeisinä päivinä ja vaikuttaa mielialaan. Hyvällä draamaelokuvalla on kyky ravisuttaa ja jättää katsojaan psyykkinen jälki. Tällä kertaa esittelemme 7 erinomaista psykologista draamaelokuvaa eri tyylilajeista.

Hyvät psykologiset draamat ovat todellisia sokraattisia helmiä. Ne saavat katsojan pohtimaan elämän tärkeimpiä kysymyksiä.

Psykologiset draamaelokuvat, jotka saavat kyseenalaistamaan yhteiskuntaa

Tähän kategoriaan olemme sisällyttäneet kaksi elokuvaa, jotka kuvaavat nerokkaalla tavalla sitä, mitä yhteiskunta ja yhteiskunnalliset odotukset voivat kansalaisilleen tehdä.

Todd Phillipsin ohjaama Joker

Tämä elokuva oli hyvin suosittu vuonna 2019 ja toi mukanaan vilauksen siitä oudosta maailmasta, jossa eläisimme vain muutamaa kuukautta myöhemmin. Tässä maailmassa epätasa-arvo, riittämätön terveydenhoitojärjestelmä ja puutteellinen mielenterveydenhuolto saa kansalaisensa romahtamispisteeseen.

Elokuvan päähenkilöön Arthur Fleckiin on niin helppo samaistua, että se on jopa hiukan huolestuttavaa. Hänen hulluutensa muistuttaa katsojaa niin paljon siitä, mitä näemme tässä kapitalistisessa yhteiskunnassa, joka saalistaa heikkoja. Täällä et ole kukaan, ellei sinulla ole aineellista omaisuutta.

Tästä syystä Todd Phillipsin ohjaama Joker on ensiluokkainen draamaelokuva. Se paljastaa tietoisuutesi maailmasta alkaen yleiseltä tasolta ja kaventuen henkilökohtaiselle tasolle.

Vuosia ensi-iltansa jälkeen todellisessa maailmassa on outoja kaikuja elokuvasta. Nykyään tuntuu lähes siltä, kuin eläisimme oikeassa Gothamissa täynnä kaaosta ja surua.

Peter Weirin ohjaama Truman Show

Netflixin dokumentti Valvontakapitalismin vaarat (The Social Dilemma) jätti kaikki pökerryksiin ja hämilleen, pääosin siksi, että se maalittaa suoraan katsojan. Se saa meidät uskomaan, että olemme vain sellaisen teknologian työkaluja, joka hyödyntää psykologiaa kontrolloidakseen meitä ja tehdäkseen meistä tyytymättömiä.

Tämä on yksi syy siihen, miksi on niin tärkeää muistaa kuinka ihmiset reagoivat Truman Show’hun, kun se ensimmäistä kertaa esitettiin elokuvateattereissa. Nykypäivänä tuon tyyppinen tieteisfiktio näyttää verrattain lähes vanhanaikaiselta.

Elokuva haastaa käsityksiä yksityisyyden rajoista. Se kysyy, tekeekö sosiaalinen media elämästämme vain näytelmän muiden iloksi. Useimmat sitä seuraavat ihmiset eivät todellakaan tiedä, keitä me oikeasti olemme.

Psykologiset draamaelokuvat: moraaliset dilemmat

Jotkut elokuvat tarkastelevat syvällisemmin moraalisia dilemmoita, jotka vaikuttavat meihin kaikkiin. Niiden tarinat närkästyttävät ja tekevät surullisiksi.

Mike Leighn ohjaama Vera Drake

Imelda Stauntonin upea suoritus toi hänelle Oscarin parhaasta naispääosasta. Tämä elokuva voitti myös parhaan ohjauksen ja parhaan alkuperäisen käsikirjoituksen palkinnot.

Vera Drake on keski-ikäinen nainen, joka on omistautunut perheelleen ja sairaan äitinsä hoidolle. Kaikki hänen ympärillään ihailevat häntä, koska hän on jalo, kiltti ja omistautunut muiden auttamiselle. Vera tekee töitä siivoten koteja. Vaikka hän kuuluu alempaan yhteiskuntaluokkaan, hän on eläväinen ja iloinen nainen. Hänen perheensä on hyvin läheinen ja hänen avioliittonsa täynnä puhdasta, vahvaa rakkautta.

Veran perhe ei kuitenkaan tiedä (varoitus, seuraa juonipaljastuksia, sillä katsojakaan ei tiedä), että Vera tekee myös salaisia abortteja ilmaiseksi. Hän uskoo, että hänen velvollisuutenaan on auttaa naisia korjaamaan nämä pienet kuukautisten “viivästymiset”. Vera ei pidä niitä abortteina, saati sitten itseään niitä tekevänä henkilönä.

Elokuvassa näemme Veran auttavan kaiken muotoisia ja kokoisia naisia eri taloudellisissa tilanteissa. Naiset tulevat Veran luokse, koska Vera kohtelee heitä hyvin ja toimii tehokkaasti. Valitettavasti eräs sattumus tuo kaiken päivänvaloon, ja katsoja voi nähdä yhteiskunnan tekopyhyyden, joka tuomitsee Veran sen sijaan että kiittäisi häntä siitä mitä hän tekee ja millä tavalla.

Alejandro Amenabarin ohjaama Meri sisälläni

Tämä espanjalainen elokuvaklassikko perustuu tositapahtumiin, jotka liikuttivat kokonaista kansakuntaa. Javier Bardem esittää Ramon Sampedroa, miestä joka on jäänyt neliraajahalvaantuneeksi sukellusonnettomuuden jälkeen.

Sampedro ei enää halua elää tilassaan, joten hän pyytää naapuriaan Rosaa (Lola Dueñas) avuksi. Hän haluaa naisen hankkivan hänelle juristin taistelemaan oikeudestaan avustettuun itsemurhaan. Tämä kauniisti näytelty ja tuotettu elokuva käsittelee lukemattomia moraalisia ongelmia, kuten terminaalisesti sairaiden ihmisten oikeuksia ja kaikkien ihmisten yksilöllisiä vapauksia. Avustettu itsemurha on kiistatta eettinen dilemma, joka riippuu siitä, kuinka ja missä olosuhteissa se tehdään.

Psykologiset draamaelokuvat hyväksikäytöstä

Psykologiset draamaelokuvat, jotka vaikuttavat yleensä eniten tunnetasolla, koskevat hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua. Ne näyttävät kaikkein hirvittävimmät ihmisten puolet; ne puolet, joita emme koskaan halua joutua kohtaamaan.

Barry Levinsonin ohjaama Sleepers – katuvarpuset

Sleepers – katuvarpuset kuuluu niihin 90-luvun elokuviin, jotka eivät ole aivan mestariteoksia mutta jotka jättävät ehdottomasti jäljen katsojaan. Elokuvan rankasta aiheesta huolimatta sen upea näyttelijäkaarti ja sairaalloisten piirteiden välttäminen tekevät siitä jollain lailla “helpon” elokuvan katsoa.

John, Lorenzo, Michael ja Tommy ovat neljä ystävystä New Yorkin pahamaineiselta asuinalueelta. Heidän tukiverkkonsa ja spirituaalinen johtajansa on kirkkoherra Robert Carrillo (Robert de Niro). Robert on kuin sosiaalityöntekijä ja isä pojille, joiden kotielämä on ongelmaista.

Eräänä iltapäivänä pojat ryöstävät raskaan jäätelövaunun. Tuona päivänä onni ei ole heidän puolellaan, koska vaunu on liian raskas ja putoaa lopulta alas metroaseman portaita, jossa se vahingoittaa vakavasti vanhaa miestä. Tuona hetkenä heidän elämänsä muuttuu.

Nelikko päätyy poikakotiin, jossa he joutuvat kokemaan sellaisia asioita, joita yhdenkään lapsen ei koskaan tulisi joutua kohtaamaan. Vuosia myöhemmin murha ja oikeudenkäynti tuo neljä ystävystä jälleen yhteen.

Lars Von Trierin ohjaama Dancer in the Dark

Tätä Lars Von Trierin elokuvaa on vaikea katsoa ilman että se liikuttaa. Von Trier, joka itsekin rakastaa psykologisia draamoja, yritti päihittää tällä erittäin koskettavalla elokuvallaan kaikki muut lajissaan.

Pidä mielessä, että Björk ei ollut koskaan aiemmin elämässään näytellyt, mikä teki elokuvasta oikeastaan lottoamista, sillä 90 prosenttia elokuvasta riippuu hänen näyttelijäntaidoistaan.

Onneksi hän otti homman haltuun ja todisti olevansa paitsi lahjakas laulaja myös kyvykäs näyttelijä. Dancer in the Dark on tarina viattomuudesta, pahuudesta ja ahneudesta, eikä loppu jätä kylmäksi.

Eksistentiaaliset psykologiset draamaelokuvat

Psykologiset draamaelokuvat voivat käsitellä useita aiheita yhtä aikaa, mutta joskus se on itse olemassaolon merkityksettömyys, joka tekee elokuvasta vetovoimaisen.

Roman Polanskin ohjaama Pianisti

Wladyslaw Szpilman (Adrien Brody) on juutalaisen radiokanavan pianisti Puolassa, joka seuraa kuinka toisen maailmansodan alkaminen vaikuttaa Varsovaan. Szpilman pakotetaan Varsovan gettoon, mutta hän joutuu myöhemmin eroon perheestään operaatio Reinhardin aikana.

Tuosta hetkestä siihen asti, kunnes vangit vapautetaan keskitysleireiltä, Szpilman piilottelee eri paikoissa Varsovassa. Tuona aikana näemme, mitä täydellinen lohduttomuus tekee ihmiselle, jolta on riistetty kaikki mikä tekee hänestä ihmisen.

Pianisti on pohdintaa ihmisten kykeneväisyydestä julmuuksiin, kun joudumme suojelemaan itseämme. Samalla se kertoo tarinan  toivottomasta miehestä, joka löytää lopulta taas tarkoituksen pelkkien pianonuottien kautta.

Näiden elokuvien kertomat tarinat saavat katsojan näkemään maailman eri tavalla ja havaitsemaan toisen näkökulman hienoiset vivahteet. Elokuvathan eivät ole vain taidetta tai viihdettä; ne ovat keino antaa tärkeitä emotionaalisia oppitunteja.