Patologisen surun hoito: kuinka sanoa ”hyvästit”

5.3.2018 en Tunteet 110 Jaetut
nalle ikkunan edessä

Rakkaan ihmisen menetys on äärimmäisen vaikeaa. Me kaikki koemme sen jossain vaiheessa, mutta meillä kaikilla ei ole samoja voimavaroja tai työkaluja selvitä siitä. Joskus suruprosessista tulee krooninen, vakava ongelma.

Tutkijat arvelevat, että 10-20 %:ssa tapauksista on kyse tällaisesta kroonisesta suremisesta. Näihin tapauksiin on tutkimusten mukaan olemassa eri tekniikoita, jotka voivat auttaa selviämään surusta. Niiden joukossa on mm. ohjattu suru, josta aiomme nyt puhua. Mutta ennen kuin aloitamme, meidän on tehtävä ero normaalin ja patologisen surun välillä. Kysymys kuuluukin: missä määrin kärsiminen on normaalia?

Normaali suru ja patologinen suru

Suru on joukko reaktioita, joita ilmenee fyysisellä, psyykkisellä ja sosiaalisella tasolla. Sen laukaisijana toimii suuri menetys, tässä tapauksessa rakkaan ihmisen kuolema.

Oireiden voimakkuus ja kesto vaihtelevat. Joissakin tapauksissa ne kestävät koko elämän. Muista kuitenkin, että aluksi suru on (hyvä) sopeutumisreaktio.

Suru, alakulo ja ahdistus ovat tavallisimpia tunteita, tässä järjestyksessä. Myös yksinäisyydenpelko on yleistä. Sureva saattaa myös tuntea syyllisyyttä ja muuttua välinpitämättömäksi ympäristöään kohtaan.

Nämä oireet ovat normaaleja, mutta niiden tulisi hävitä viimeistään puolen vuoden tai vuoden sisällä.

naisen patologinen suru

Kun tunnereaktiot ovat paljon voimakkaampia, ne vaikeuttavat normaalia elämää. Ja jos ne kestävät yli vuoden, kyseessä saattaa olla patologinen suru.

Siinä ilmaantuu epätavallisia suremisen oireita, kuten hallusinaatioita tai itsemurha-ajatuksia. Patologinen suru on usein monimutkainen ja voi synnyttää toisentyyppistä käytöstä, esimerkiksi eristäytymistä muista ihmisistä, itsensä laiminlyömistä tai päihteidenkäyttöä. Tämä on se tilanne, jolloin tulisi harkita suruterapiaa ja ammattiapua.

Suruterapia: hoitostrategiat

Ammattilaiset käyttävät sekä yksilö- että ryhmäterapiaa patologisen surun hoitamiseksi. Joissakin tapauksissa on tehokasta hyödyntää molempia. Hoidossa on kyse siitä, että ihmisille annetaan työkaluja sekä sosiaalista tukea eristäytymisen lopettamiseksi.

Suruterapian päätavoitteena on muuttaa suruprosessia niin, ettei kuolleen muisto aiheuta ”tukosta”, ei unohtaa kuollutta. Näin ollen tämän terapian keskeiset tavoitteet ovat seuraavat:

  • Helpottaa kuolleeseen henkilöön liittyvien tunteiden ja kokemusten ilmaisua. Tavallisesti sureva ei ole pukenut sanoiksi tunteitaan tai ajatuksiaan. Tämä vaikeuttaa menetyksen yli pääsemistä.
  • Keskustella kuolemaan johtaneista olosuhteista. Riippuen siitä, millaisesta kuolemasta oli kysymys (itsemurha, äkillinen onnettomuus, terroristi-isku jne.), surun voimakkuus voi vaihdella. Siitä puhuminen helpottaa mukautumista ja hyväksymistä.
  • Keskittää terapia päivittäisten ongelmien ratkaisemiseen ja normaaliin elämään uudelleensopeutumiseen. Pienillä, päivittäisillä askelilla voi olla suuria vaikutuksia.
  • Projisoida potilasta tulevaisuuteen, sisällyttäen vähitellen iloa tuottavia aktiviteetteja hänen rutiineihinsa. Tämä saa potilaan tuntemaan, että kaikesta huolimatta on olemassa vielä hyviäkin asioita.

Ohjattu suru

Psykologit käyttävät tällaista terapiaa patologisesta surusta kärsiviin ihmisiin, joilla esiintyy myös välttelevää käyttäytymistä, tunnetukoksia ja painajaisia tai tunkeilevia ajatuksia.

Näissä tapauksissa ohjattu suru voi toimia. Se käsittää ihmisen altistamisen kuolleeseen henkilöön liittyville muistoille, erityisesti yhteisille kokemuksille. Terapeutit esimerkiksi tavallisesti laittavat potilaat lukemaan vanhoja kirjeitä tai katsomaan valokuva-albumeita. Tavoitteena on katkaista häiritsevä emotionaalinen estyneisyys.

Se piilevä mekanismi, joka saa tällaisen terapian toimimaan, on ehdollisen tunnereaktion (surun) heikentäminen altistamalla ihminen jatkuvasti niille ärsykkeille jotka aiheuttavat reaktion, kunnes tunne heikkenee.

Toistuvaa altistamista voidaan toteuttaa myös niiden asioiden kautta, joiden tekemisestä potilas ennen nautti, mutta joita hän lakkasi tekemästä siksi, että ne muistuttavat häntä kuolleesta. Näitä asioita voivat olla esimerkiksi elokuviin meneminen, matkustaminen, ulkona syöminen jne. Näissä tapauksissa toiminnan aiheuttama mielihyvä toimii myös terapian yhtenä piilevänä mekanismina.

muistot

Toipumisen merkkejä patologisen surun jälkeen

Mistä tiedämme, onko suruterapia tehonnut? Millainen käytös määrittelee toipumisen patologisesta surusta? Tässä on joukko toipumisen merkkejä:

  • Henkilö on saanut takaisin normaalit biologiset puolet, kuten ruokahalun ja unen.
  • Tunteiden sanallinen ilmaisu, kuten hymyt ja halaukset, palaa.
  • Henkilö on alkanut tehdä jälleen nautinnollisia asioita, aloittaa uudelleen sosiaalisen elämän ja osallistuu jopa vapaaehtoistoimintaan muiden auttamiseksi.
  • Kuolleen muisto on jo muodostunut osaksi hänen henkilökohtaista historiaansa. Se ei enää laukaise liiallisia negatiivisia tunteita. Hän muistaa positiiviset kokemukset, jotka hän jakoi kuolleen kanssa.
  • Hän nauttii päivittäisestä elämästä ja asettaa tulevaisuudentavoitteita.

Lyhesti, suru on normaali prosessi, joka vaatii henkilökohtaista kasvua ja jonka yli ei ole aina helppoa päästä. Joka tapauksessa tieto siitä, mitä patologinen suru on ja kuinka sitä voidaan hoitaa, voi auttaa meitä tunnistamaan ja kohtaamaan lopulliset jäähyväiset. Lisäksi se voi motivoida hakemaan ammattiapua tarvittaessa.

UUTISIA VERKOSSA