Palasin yhä uudelleen ja uudelleen, koska en osannut lähteä

Palasin takaisin yhä uudelleen ja uudelleen, koska en tiennyt kuinka lähteä, mutta sitten ymmärsin, ettet edes halua minua rinnallesi. Sinä siis sait minut lopulta oppimaan, ettei minun enää kannata tulla takaisin. Milloin sitten huomasin tämän? Kun sinulla oli tarjolla mahdollisuus säästää minut kärsimykseltä, odottamiselta ja itkemiseltä, mutta et käyttänyt sitä. Silloin muistin kaikki ne yksinäiset yöt, jotka vietin kelloa tuijottaen ja samassa tiesin, että kaikki oli nyt ohi.

Sinä et pystynyt suojelemaan minua edes yhdeltä kipeältä yöltä. Vain yksi pieni viesti, yksi ainoa puhelinsoitto tai edes yksi pieni sana olisi ollut tarpeeksi silloin kun olin vielä varma siitä, että tiesit minun odottavan sinua.

Juuri tätä minulle tapahtui silloin kun olin vielä kanssasi. Minä vain kieltäydyin hyväksymästä sitä ja palasin yhä uudelleen kotisi eteen. Ja minä odotin ja odotin sinua herkeämättä, mutten koskaan saanut vastausta. Sitten sait minut lopulta heräämään, enkä enää käynyt kotitalollasi ja lopulta unohdin, kuinka sinne edes mennään.

 “Naurun lomassa tulevat suudelmat lähtevät itkun mukana ja niissä elämä lipuu pois eikä enää koskaan tule takaisin.”

-Miguel de Unamuno-

En tiedä aivan tarkkaan, milloin suhteessamme alkoi ilmaantumaan ryppyjä. Ehkä se oli kehno jo alusta alkaen. Tiesin toki, että ikuiseen rakkauteen uskominen on myyttiin uskomista, mutta sydämeni huusi tuskaisesti anellen, etten päästäisi sinua menemään. Siksi palasin takaisin yhä uudelleen ja uudelleen haluten pelastaa sinut.

Kiire ei koskaan anna hyviä neuvoja rakkauden saralla, vaikka minun täytyykin kiittää sinua siitä, että sait minut nopeasti ymmärtämään, että ansaitsen jotain paljon parempaa kuin tämän. Ansaitsen kaiken sen, jonka uskoin olevan täysin ulottumattomissani. Pimeys ei enää laskeudu samalla tavalla ylleni; olen alkanut nähdä auringon pilkahtelevan pilvien lomasta ja voin tehdä vihdoin sen päätöksen, joka minun on tarvinnut tehdä jo pitkään.

Tämä onkin vikana ikävään kierteeseen joutumisessa: näyttää siltä, ettet ikinä pysty pitämään niitä loitolla, mutta todellisuudessa sinun täytyy vain olla huomioimatta niitä yhden päivän ajan. Olet todella auttanut minua ymmärtämään näiden sanojen todellisen merkityksen: “Kukaan ei voi valita kehen ja koska rakastuu, sillä se tapahtuu sattumanvaraisesti. Kukaan ei pysy rakastuneena sattumanvaraisesti vaan sen eteen täytyy tehdä lujasti töitä. Kukaan ei myöskään lakkaa rakastamasta vain koska niin sattuu käymään, vaan koska tietoisesti päättää tehdä niin.”

Ymmärrän sitä yhä paremmin ja paremmin: yksi menee ensin ja sitten toinen, ja minä olin se vihoviimeinen henkilö, joka teki päätöksen särkeä oma sydämeni ja tavoitella onnellisuutta. “Rakkaus on niin lyhytkestoista, unohtaminen kestää niin kauan”, sanoi Neruda aikoinaan ja se tekee kipeää kuin tuhat tikaria, jotka on upotettu rintaasi.

Sinä olet myös opettanut minulle, että minun kunniani ja arvokkuuteni ovat etusijalla ennen mitään muita vetoomuksia, ja että on aika leikata poikki tuo meitä yhdistävä linkki ja tukahduttaa kaikki se, mitä ei enää ole olemassa. Rakkaus on ehtynyt ja meidän täytyy vain asennoitua niin, ettei sen tosiasian hyväksymisen enää pitäisi aiheuttaa meille kipua ja kärsimystä.

Loppujen lopuksi se, millä on todella merkitystä, on tilanteen hyväksyminen; sen ylitse pääseminen tulee tapahtumaan itsekseen vähä vähältä jossain vaiheessa. Kieltäydyin siitä aluksi ja kun vihdoin pystyin siihen, olin vihainen itselleni ja pettynyt rakkauteen, koska sillä hetkellä käsitin, että joskus myös rakkaus voi olla surkeaa. En voinut millään ymmärtää, että se tunne, joka minulla aikoinaan sai perhoset lentelemään vatsassa voisi nyt todella haluta murskata minut aivan täysin maan tasalle.

Aloin miettimään, kuinka voisin irrottaa itseni sinusta ja yhtäkkiä minut valtasi valtavan syvä surun tunne. Olin täynnä hämmennystä, joka sai minut täysin lamaantuneeksi. Nyt kuitenkin olen ymmärtänyt, että lopulta tämän kaiken yli täytyy päästä askel askeleelta ja ettei menneeseen ole enää paluuta.

Vain ne, jotka lakkaavat tuntemasta ja unelmoimasta, ovat tuhoon tuomittuja. Minä sentään pystyn vielä siihen. Tämän takia haluankin kiittää sinua siitä, ettet halunnut lievittää tuskaani, sillä siten opin ymmärtämään, että se henkilö, joka ansaitsee rakkauteni enemmän kuin kukaan muu olen minä itse.