Et voi oppia muiden virheistä
Oppiminen on kokonaisuudessaan varsin kiehtova prosessi. Mutta kiehtovuus ei silti tarkoita, että mahdollisuus oppia olisi aina miellyttävää tai helppoa. Se ei tarkoita, että me olisimme aina valmiita suoriutumaan asioista niin syvällä tasolla kuin hetki vaatisi.
Tämä oppimisprosessi alkaa siitä, että me tarkkailemme maailmaa avoimin silmin, katsellen hämmennyksellä ja syvällä kunnioituksella miten asiat tapahtuvat ympärillämme. Silloin kun perheenjäsenemme kertovat meidän näyttävän söpöltä, me keskitymme muihin juttuihin.
Me katselemme kun kohteet ilmaantuvat ja katoavat, ja oletamme niiden olevan samoja. Me oletamme, että asiat ovat olemassa vaikka ne karkaavatkin meidän näköpiiristämme. Me tajuamme, että kaikki muut ymmärtävät toisiaan yhteisellä kielellä eivätkä käytä samaa siansaksaa kuin me.
Joten me pyrimme oppimaan tämän kommunikointitavan, koska myös me haluamme elää jakamisen kokemuksen, asioiden pyytämisen, mielipiteidemme ilmaisun.
Pian me alamme yhdistää kokeiluja kaikkiin näihin havaintoihimme. Me heitämme vauvanruokaa täynnä olevan lusikan tai nokkamukin lattialle ja opimme tätä kautta tuosta mahtavasta konseptista jota kutsutaan painovoimaksi. Tämä on ehdottomasti paljon mielenkiintoisempaa kuin meidän suuttuneet vanhempamme tai se miten isovanhempamme kohauttavat olkaansa moiselle.
Kun me kasvamme, on vanhempiemmekin tarkoitus kasvaa. Kumpikaan näistä kehityskuluista ei ole helppoa, sillä vanhemmat haluavat suojella lapsiaan. Mutta samaan aikaan nämä lapset haluavat enemmän ja enemmän vapautta.
Joten joku kaunis päivä vanhemmat tajuavat, että heidän lapsensa ovat lentäneet pesästä ja on paljon asioita, jotka heidän täytyy kohdata omin nokkineen. Kuitenkin vanhempien on vielä vaikeampaa ymmärtää, että jotkin asiat ovat edelleen heidän hallinnassaan. Että he tietävät joitakin asioita, jotka heidän lastensa täytyy vielä oppia omillaan.
Oppimisen makua
Olen varma, että teinit voisivat lukea kaikki mahdolliset kirjat rakkaudesta, mutta eivät voi koskaan todella oppia sen merkitystä ennen kuin he alkavat kokemaan mitä se on. Tietenkin rakkaudesta on mahtavia kuvauksia, mutta me tunnistamme ne sellaisiksi vasta kun olemme tunteneet rakkauden itse henkilökohtaisesti. Ennen kuin olet kokenut sen, se kuulostaa joltain hyvin vieraalta, aivan kuin joltain jostain toisesta maailmasta.
Samoin on olemassa joitakin oppitunteja, jotka voit sisäistää ainoastaan jos koet ne omakohtaisesti. Miksi näin on? Koska näissä läksyissä on kyse meistä itsestämme. Me olemme suoraan osallisia niissä. Nämä ovat monitahoisia tunnepohjaisia prosesseja, jotka meidän täytyy synnyttää ja käydä läpi tullaksemme täysikasvuisiksi ja löytääksemme oman suuntamme.
Toisin sanoen sillä ei ole mitään merkitystä kuinka samankaltainen meidän perimämme on, sillä meillä kaikilla on tietyn verran hyväksyntää, suvaitsevaisuutta ja kestävyyttä itsessämme. Meidän täytyykin oppia liikkumaan tässä maailmassa omien luonteepiirteidemme mukaan, eikä kenenkään muun.
Meidän täytyy luoda oma määritelmämme rakkaudesta, vihasta ja epäluottamuksesta. Siitä tosiasiasta huolimatta, että jokaisen määritelmä on loppujen lopuksi hyvin samankaltainen. Yksityiskohdat ovatkin loppujen lopuksi ne, jotka määrittelevät eron kunkin yksilöllisen kokemuksen välillä. Ne tekevät meistä oman itsemme, yksilön, eivät ihmiset jotka koettavat tarjota meille neuvojaan kaikkine hyvine aikeineen.
Joten on olemassa joitain kasvukipuja, joita ei voi välttää. Esimerkiksi ensimmäinen syvä pettymys ystävyydessä. Toiset voivat kertoa meille jonkun olevan paha, että he eivät ole meille hyväksi, mutta me tarvitsemme tästä todisteita. Meidän pitää viskata se pahainen lusikka näyttävästi lattialle. Ei riitä, että muut kertovat että se tulee putoamaan.