Minä todella rakastaisin olla ajattelematta sinua

· 9.2.2016

Minä istun tässä baarissa ja kysyn itseltäni paljonko olisin valmis maksamaan unohtamisesta, siitä että voisin olla ajattelematta tiettyjä muistoja. En suuremmin välitä vaatteista, myisin jopa ne ja kulkisin ympäriinsä alasti. Koska oli miten oli, en minä kuitenkaan voi tuntea oloani kylmemmäksi kuin jo tunnen ja pakkanen ei voisi satuttaa minua enempää kuin tuo tuska, joka leijuu minun lasini ja huulieni välisessä tilassa.

Se polttaa kuumemmin kuin puhdas alkoholi ja minä nautiskelen sen pistosten tarjoamasta petollisesta toivosta, kuin pisaroista jotka putoilevat kivelle. Minä kuvittelen kaksi maailmaa, joita erottaa valtava kalliojyrkänne. Sinä olet yhdessä, etkä toisessa, ja minulla on tämä tunne että en voi asua niistä kummassakaan.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun olen ollut rakastunut. Kerron tämän sinulle jotta et säntää kertomaan minulle lohduttaen kuinka tämä tulee vielä menemään ohi. Olen tietoinen siitä; tunnen tämän tien kohtalaisen hyvin, kiitos vaan.

Tapasin hänet samanlaisessa baarissa kuin tämä. Hän oli baaritiskin takana ja minä koetin löytää romaaniini päätöksen. Hän kuvitteli, että olin hukuttamassa surujani ja minä näyttelin osani.

Tässä osassa minä pidin kaikki pelkoni piilossa, mutta ne vain karkasivat jonnekin, en tiedä minne. Nyt minä istun jossain toisessa baarissa, sydämeni tuhantena sirpaleena.

Jäätynyt sydän ajattelematta mitään

Minä olen kuin ruma totuus, joku jonka laittaisit jonon viimeiseksi ja näyttäisit vasta kun olet käyttänyt kaikki mahdolliset selitykset sen välttämiseksi. Välttääksesi joutumasta siihen tilanteeseen, jossa kaikki räjähtää kasvoillesi ja sinä ymmärrät että paluuta ei enää ole.

Vaikka en olekaan nähnyt joka ikistä eri tyyppistä liimaa, olen tullut siihen lopputulokseen, että ei ole olemassa sellaista joka voisi korjata kivun jonka viimeisin häviösi aiheuttaa. Kuiva, kuuro ja ilmeisesti jopa viaton. Se on se hetki, jolloin rakkaus muuttuu kuplaksi jota ei voi koskettaa, mutta yhtälailla ei voi olla katsomattakaan, kunnes se räjähtää pahimmassa mahdollisessa hiljaisuudessa.

Samaan aikaan sinä saat koettaa keksiä tavan kertoa kaikille, että ihminen jonka puolesta olisit eilen kuollut ei olekaan sama tänään, ja että sinä et voi olla hänen kanssaan koska se ei ole sinun osasi täyttää. Näin se vain on ja todellisuus asettuu kodiksi pikkuhiljaa, kuin rannalle vyöryvät aallot vuoroveden noustessa korkeammalle ja korkeammalle, ja sinulla on koko yö aikaa pohtia sitä läpi, vaikka kuinka haluaisit olla ajattelematta ja antautua uneen.

Katsomatta kelloon, minut valtaa yhtäkkiä tunne että alkaa olla myöhä, ja että tarjoilija joka siivoaa tuota viimeistä pöytää ei tule olemaan innoite seuraavaan elämääni.

Tyttö peittää silmät ja on ajattelematta mitään

Kuitenkin minut valtaa myös hirvittävä laiskuuden tunne. Kotiinkävely jatkuvasti olkani yli vilkuillen, portin avaaminen, vaatteiden riisuminen ja yritykset pysytellä lämpimänä yksin. Nämä kaikki langettavat maailmaani päivittäisen yksitoikkoisuuden vireen, joka monotoniassaan ottaa minut murskaten valtaansa.

Minä maksan kaikilla tänään saamillani vaihtorahoilla ja kävelen ulos. On kylmä ja maa jäinen, liukastuminen on helppoa. Näen valaistuun kylttiin piirretyn leijonan ja mietin mitähän tapahtuisi jos juuri nyt kohtaisin sellaisen. Sitten minä muistan, että olen näkymätön ja se ei yhtä kaikki voisi tehdä mitään minua satuttaakseen.

Pieni ääni pääni sisällä kutsuu minua valehtelijaksi. Kyyneleet alkavat piirtää viiruja poskilleni. Tuosta noin vaan, kun minä keskeytän kadulla vallitsevan hiljaisuuden askelteni äänellä ja minä tunnen kuinka pala sydäntäni alkaa pelkäämään tuota leijonaa.

Samaan aikaan minä ymmärrän, että elämällä on vielä monia asioita joita ottaa minulta pois ja samalla päädyn lopputulokseen, että osa niistä on elämisen arvoisia.

Kun uni alkaa vallata kehoani, minä alan pohtia ketkä tulevat olemaan osa seuraavaa romaaniani…