Meidän kohtalomme ei tule koputtamaan kotiovellemme

Kirjoittanut ja tarkastanut psykologi Gema Sánchez Cuevas

Kirjoittanut Fátima Servián Franco

Viimeisin päivitys: 22 joulukuuta, 2022

Kohtalo ei tarjoa kotiinkuljetusta. Jos haluamme kohdata meidän kohtalomme, meidän täytyy mennä ulos ja etsiä sitä sen sijaan, että odottaisimme sen tulevan koputtamaan ovelle. Vaikka ajattelemme, että elämä itsessään tulee maagisesti tyydyttämään halumme, toiveemme eivät tule toteen jos emme työskentele kovasti täyttääksemme ne. Itse asiassa sekään ei ehkä ole välttämättä tarpeeksi.

Uskallankin sanoa, että parhaita hetkiä elämässä ovat ne, joissa otamme ohjat omiin käsiimme. Ne hetket, joina teemme päätöksiä, niin vaikeita kun ne saattavatkin olla. Se antaa meille mahdollisuuden valita oman polkumme. Sen sijaan että rukoilisimme tai odottaisimme maailmankaikkeuden antavan meille merkin mitä tehdä, meidän olisi tiedettävä mitä me haluamme saavuttaa, jotta voimme alkaa työstämään niiden toteuttamista.

“Elämäsi parhaat vuodet ovat ne, jolloin päätät että sinun ongelmasi ovat sinun ongelmiasi. Et syytä niistä äitiä tai taloutta tai presidenttiä. Tajuat että hallitset omaa kohtaloasi.”

–Albert Ellis–

Päätöksemme merkitsevät meidän kohtalomme

Luomme omaa kohtaloamme jokaisella ottamallamme askeleella ja jokaisella tekemällämme valinnalla. Monet ihmiset kuitenkin ajattelevat, että hyviä asioita tapahtuu jos he yksinkertaisesti vain rentoutuvat ja odottavat kohtalon ottavan ohjat. Minun näkökulmastani se ei toimi. Ainoa tapa, jolla voimme saada mitä haluamme, on että työskentelemme kovasti sen eteen.

Toisaalta jotkut ihmiset uskovat, että meidän kohtalomme on jo valmiiksi kirjoitettu. Tämän ajatuksen mukaan asiat, joita meidän pitäisi tehdä elämissämme, on jo asetettu. Tämä tarkoittaa, että emme ole täällä sattumalta, vaan olemassaolollemme on tarkoitus.

Ei ole väliä mitä me uskomme, totuus on, että meidän kohtalomme ovat yksilöllisiä ja me kaikki luomme ne päätöksiemme kautta. Meidän pitää vain taistella sen puolesta, mitä haluamme. Meidän kaikkien on tehtävä, mitä pidämme aiheellisena elämällemme.

Kohtalo: taikauskoa vai todellisuutta?

Katsotaanpa tarinaa, joka analysoi miten kohtalo voi vaikuttaa tai ei vaikuta elämäämme.

David oli hyvin hurskas ja tarkkaavainen mies, harras juutalainen. Eräänä iltana kun hän oli nukkumassa, enkeli ilmestyi hänen uneensa.

“David”, sanoi enkeli. “Tulen taivaasta myöntääkseni sinulle toiveen. Jumala päätti palkita sinut, joten hän lähetti sinulle tämän viestin. Voit pyytää mitä haluat. Kun heräät, saat sen. Tulet myös muistamaan tämän kaiken, jotta et luule että se oli mielikuvitusta. Joten mitä sinä haluat?”

David mietti hetken ja muisti sitten, että jokin oli vaivannut häntä jo jonkin aikaa: hänen oma kuolemansa. Hän kysyi enkeliltä: “Haluan sinun kertovan minulle kuolemani tarkan päivämäärän ja ajan.”

Kuultuaan tämän, enkeli kalpeni jopa enemmän ja epäröi. “En tiedä voinko kertoa sitä sinulle.”

“Sinä sanoit, että voin pyytää ihan mitä haluaisin. No, sen minä haluan.”

“Minä myös sanoin, että se oli palkinto. Jos kerron sinulle mitä pyydät minulta, sinä tulet elämään elämääsi huolissasi, laskien päiviä kuolemaasi saakka”, sanoi enkeli. “Se ei olisi palkinto, vaan rangaistus. Kysy jotain muuta.”

David ajatteli sitä tarkkaan. Kuitenkin kun ajatus kuolemasta pääsee jonkun päähän, sitä on todella vaikea unohtaa.

“Hyvä on, kerro minulle vain päivä jona kuolen.”

Enkeli ymmärsi, että hän ei voinut tehdä mitään muuttaakseen Davidin mieltä ja että jos hän ei vastaisi, hän epäonnistuisi tehtävässään, joka oli palkita David. Siksi hän suostui vastahakoisesti.

“Koska olet hyvä juutalainen mies, sinulla on kunnia olla yksi niistä, jotka kuolevat viikon pyhimpänä päivänä. Kuolet sapattina.”

Tämän sanottuaan enkeli sanoi hyvästit. David oli tyytyväinen ja nukkui sikeästi aamuun asti.

Davidin kohtalo

Kun hän heräsi, hän muisti elävästi kaiken mitä oli tapahtunut, aivan kuten enkeli kertoi hänelle. Hän oli myös helpottunut, koska nyt hän tiesi kuolevansa lauantaina.

Seuraavat päivät menivät hyvin, ainakin perjantaihin asti. Sinä päivänä David alkoi vapista ja tuntea pelkoa.

Olisiko tämä lauantai hänen kuolinpäivänsä? Mikä oli syy enkelin vierailulle? Mitä järkeä oli mennä temppeliin hänen viimeisenä päivänään? Koska hän oli kuolemassa, hän jäisi mieluummin kotiin. Sitten David ymmärsi tekemänsä virheen. Hän tiesi jotain mitä hänen ei olisi pitänyt, ja se sai hänet vain kärsimään.

Lopulta hän ajatteli löytäneensä ratkaisun. Hän lukisi Tooraa joka perjantai-ilta, eikä lopettaisi ennen kuin näkisi päivän ensimmäisen tähden ilmestyvän. Syynä tähän oli, että kenenkään ei pitäisi kuolla kun hän lukee pyhää juutalaista kirjaa.

Niin hän teki. Kaksi tai kolme kuukautta kului, ja sitten eräänä lauantaiaamuna lukiessaan Tooraa David kuuli jonkun huutavan epätoivoisesti: “Tulipalo! Tulipalo! Talo on tulessa! Äkkiä ulos! Nopeasti! Siellä on tulipalo!”

Oli sapatti ja tämä sai hänet muistamaan enkelin viestin. Hän kuitenkin myös muisti, että Zohar vakuutti ihmisten olevan turvassa lukiessaan Tooraa. Vakuuttaakseen itseään enemmän, hän toisti: “Mitään ei tule tapahtumaan minulle, luen Tooraa.”

Mutta äänet kadulla huusivat: “Kaikki ulos nyt! Äkkiä ulos!”

David tärisi. Tämä oli tapahtumassa hänelle, koska hän yritti pelastaa itsensä sen sijaan että hyväksyisi kohtalonsa. Lopulta hän kuolisi. Hän oli oman yrityksensä uhri pelastaa itsensä.

“Ehkä sinulla on vielä aikaa”, hän yritti kertoa itselleen. Sulkiessaan Tooran, hän katsoi portaikkoon varmistaakseen, että se ei ollut tulessa. Hän juoksi portaat alas niin nopeasti kuin pystyi, jonka vuoksi hän kompastui ja kaatui lattialle lyöden niskansa viimeiseen portaaseen.

David kuoli sinä sapattina. Hän oli niin huolissaan kohtalostansa, että hän ei koskaan edes tajunnut, että talo kadun toisella puolella oli tulessa, eikä tulipalo olisi koskaan saavuttanut hänen omaa taloaan.

“Ihminen kohtaa usein kohtalonsa tiellä, jonka hän valitsi välttääkseen sen.”

-Jean de la Fontaine-