Matkustaminen tekee sinusta paremman ja luovemman henkilön

Matkustaminen tekee sinusta paremman ja luovemman henkilön

Viimeisin päivitys: 15 helmikuuta, 2022

Matkustaminen on erinomainen tapa poiketa arjesta sekä nauttia tutkimusmatkailun ja yllätysten tuottamasta hyvänolon tunteesta. Ennen vanhaan jonnekin kauas matkustaminen tarkoitti oman elämänsä muuttamista. Matkustaminen saattoi kestää useita viikkoja tai jopa kuukausia, pääosin sen takia, että matkustaminen tuohon aikaan oli hidasta. Nykyään asiat ovat toisin. Nykyään voimme matkustaa minne tahansa päin maailmaa päivässä – parissa.

Matkustaessasi opit näkemään asiat uudella tavalla sekä tulet tuntemaan itsesi uudistuneeksi. Matkustaminen on kutsu poistua rutiineistasi ja antaa itsellesi sekä rutiinin turruttamille osillesi mahdollisuus ravita itseäsi. Tulet kohtaamaan haasteita, joihin tarvitset sellaisia kykyjä, joita normaalisti et tarvitsisi.

Matkustaminen tempaisee sinut mukaan sellaisiin tilanteisiin joita et osaa ennustaa, sillä uusissa ympäristöissä piilee paljon tuntemattomia asioita. Tuollainen epävarmuus saattaa tuottaa pelkoa, mutta myös jännityksen sekä seikkailun tunnetta. Ne jotka ovat syntyneet matkaajiksi, tarvitsevat tuota adrenaliinia; satunnaiset matkaajat tietävät, että tuo tunne muistuttaa heitä siitä, kuinka hyvältä tuntuukaan olla elossa.

Kun matkustat, poistut niin sanotulta mukavuusalueeltasi. Sallit itsesi laajentaa näkökulmaasi maailmasta ja omasta elämästäsi. Mutta parasta on se, että joskus edes tietämättä sitä, stimuloit omaa intellektuaalista kapasiteettiasi. Tämä tekee sinusta luovemman sekä auttaa sinua kehittämään sosiaalisia ja tunteellisia kykyjäsi.

Matkustaminen kannustaa luovuuteen

Sanotaan, että nautit matkastasi kolmeen kertaan: silloin kun suunnittelet reissuasi, silloin kun olet matkan päällä, ja silloin, kun muistelet sitä. Kaikki kolme vaihetta vaativat sinulta suuren määrän luovuutta. Sinulta vaaditaan luovuutta sillä hetkellä, kun päätät minne aiot matkustaa. Sinun pitää olla tietoinen siitä, mistä asioista pidät, mitä etsit kohteestasi sekä siitä, mitä kohteella on tarjottavana.

matkustaminen vie uusiin paikkoihin

 

Kun olet matkan päällä, tavalla tai toisella luovuutesi tulee kehiin. Menet outoihin paikkoihin, tai ainakin paikkoihin, jotka ovat sinulle tuntemattomia. Löydät itsesi paikoista, joissa sinun on sopeuduttava moniin eri asioihin: erilaisiin tapoihin ja käytäntöihin, ruokaan, rutiineihin ja siihen, miten päästä paikasta toiseen. Kaiken lisäksi, jos matkustat todella kauas, sinun on sopeuduttava eri tapoihin tulla toimeen muiden kanssa sekä sinun on ehkä opittava uutta kieltä.

Kun muistelet matkaasi, valitset parhaan tavan organisoida muistojasi antaen niille merkityksen. Elät muistojasi uudelleen, liität muistojasi yhteen mielessäsi ja valitset merkityksellisimmät ominaisuudet kokemuksistasi.

Kaikki nuo prosessit yhdessä vastaavat monimutkaista älyllistä aktiviteettia. Se on kuin kirjoittaisi kirjaa. Se on kuin piirtäisi, tai arvioisi ja suorittaisi erilaisia projekteja. Suuri osa älyllisistä sekä luovista kyvyistä on tekemisissä matkustamisen kanssa. Tästä syystä sen jälkeen kun olet palannut kotiin matkaltasi, et ole enää entisesi. Kokemuksesi ovat äärimmäisen voimakkaita ja stimuloivia, ja juuri näistä syistä matkustaminen on todella nautinnollista.

Matkustaminen tekee sinusta paremman henkilön

Matkustaminen altistaa sinut rikastuttaville kokemuksille. Sanonta kuuluu, että “fasismista voidaan päästä eroon lukemalla, ja suvaitsemattomuudesta päästään eroon matkustamisella.” Matkustus vapauttaa sinut monista ennakkoluuloista, etenkin silloin kun menet paikkaan, jossa sinun täytyy sulautua paikalliseen kulttuuriin joka eroaa täysin sinun omasta kulttuuristasi, tai jos sinun on sopeuduttava rutiiniin joka eroaa täysin omastasi. Sinun on ymmärrettävä, että erilaisuuksia ei voi nähdä niin sanotusti kohtisuoraan, mutta enemmänkin horisontaalisesti: mikään kulttuuri ei ole toistaan parempi, ne ovat vain erilaisia.

On myös todistettu, että ihmisillä jotka lomailevat vähintään kaksi kertaa vuodessa on alhaisempi todennäköisyys sairastua masennukseen. Itse asiassa, matkustus on oiva vastalääke suruun, sillä tavalla tai toisella matkustaminen saa meidät näkemään asiat uudessa valossa. Matkustaminen on kuin nuorentava kylpy, joka sallii meidän virkistää näkökulmaamme siitä, miten näemme todellisuuden sekä itsemme.

Matkustaminen auttaa sinua myös pääsemään yhteyteen itsesi sekä sisimmäisten tunteidesi kanssa. Vapaana omasta perinteisestä ympäristöstäsi, ajatuksiesi ja tunteidesi on helpompaa nousta pintaan, kun et pidä niitä enää taka-alalla. Tavallaan, voit nähdä itsesi vapaana kaikista päivittäisistä tekosyistä ja niistä tekijöistä, jotka ovat sinulle haitaksi.

On yksi asia katsoa elämää jokapäiväisen stressin läpi, ja on asia erikseen katsoa samaa elämää katkoksen aikana, jonka matkustus sallii. Tämän takia se tekee sinusta paremman ihmisen. Se tekee sinusta kuin uuden, se antaa sinulle elinvoimaa ja sallii sinun täyttää elämäsi taialla ja väreillä. Älä ikinä epäile, etteikö matkustaminen veisi sinua jonnekin.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.