Mahatma Gandhin viisi tapaa menestyä väittelyssä
Kerrotaan, että Mahatma Gandhi istui kerran syömään Lontoon yliopiston professorin viereen. Professori pyysi häntä lähtemään ja totesi, että “sika ja lintu eivät voi istua yhdessä syömään”. Gandhi nousi ja sanoi: “Älä huoli, professori, minä lennän pois.”
“Väittelyn tai keskustelun tavoitteena ei saa olla voitto, vaan edistyminen.”
-Joseph Joubert-
Gandhi oli loistava menestymään väittelyissä ja keskusteluissa. Hän teki sen niin älykkäästi ja armollisesti, että hän päätyi yleensä opettamaan jotain vastustajalleen. Hänen tavoitteensa väittelyissä olikin, sen sijaan että hän voittaisi sen, siitä oppiminen tai opettaminen. Tässä esittelemme viisi tapaa menestyä väittelyssä Gandhin mukaan.
Älä ole itsekäs ja väittele järkevästi
Mahatma Gandhin mukaan vastustajan tila on aina otettava huomioon missä tahansa ongelmassa tai riitatilanteessa. Tämä mielessä pitäen hän aikanaan tuhosi brittiläisen tekstiiliteollisuuden monopolin. Sitten hän meni jokaiseen tehtaaseen pyytämään anteeksi aiheuttamiaan irtisanomisia.
Gandhi tutki perusteellisesti kaikkia aiheita, joista hän oli kiinnostunut. Hän ei tyytynyt pinnalliseen näkemykseen maailmasta. Hän luki, meni syvemmälle ja kysyi. Kaikki tämä antoi hänelle mahdollisuuden muodostaa tietoinen ja vankka mielipide mistä tahansa asiasta. Epäilemättä tämä on avain kaikkiin keskusteluihin.
Harjoittele fyysistä voimaa ja kärsivällisyyttä
Gandhi katsoi, että kehon voima vaikuttaa ratkaisevasti mielen voimaan. Siksi hän piti itsensä hyvässä fyysisessä kunnossa. Tämä antoi hänelle mahdollisuuden kestää vaikeita aikoja hämmästyttävän toipumiskyvyn avulla. Fyysinen harjoittelu tarjoaa maltillisuutta, tahdon vahvistumista ja itsehillintää.
Toisaalta kärsivällisyys on mielen harjoittelua. Gandhi sanoi, että muuri on rakennettava tiili kerrallaan. Näin jokaisella kappaleella on hetki asettua paikoilleen. Kärsivällisyys on vahvan mielen ominaisuus. Ensimmäisen impulssin jättäminen huomiotta on avain menestykseen, etenkin riitatilanteessa.
Tunne empatiaa, osallistu keskustelukumppanin tunteisiin
Gandhi esitti yleismaailmallisia ideoita. Hänen periaatteensa eivät olleet hetkittäisiä tai oikukkaita visioita. Päinvastoin. Hänen ajatuksissaan ja taistelussaan koko ihmiskunta oli läsnä. Hänen oppinsa keskittyi ensinnäkin hänen omaan kansaansa, mutta sai inspiraationsa myös yleismaailmallisista arvoista.
Tämä johtaja antoi tunteille tärkeän paikan. Hänen puheensa ei ollut puhtaasti ideologista, vaan hän yritti aina ymmärtää vastustajiensa asemaa ja otti huomioon heidän tunteensa. Siksi lukemattomat ihmiset maailmassa seurasivat ja ihailivat häntä, vaikka he eivät välttämättä jakaneet hänen periaatteitaan. Gandhin ajatus oli, että riitatilanteen voittaminen ei välttämättä tarkoita toisen näkemyksen kumoamista.
Puhu selvästi ja ole läpinäkyvä
Suurille johtajille on usein ominaista heidän puheidensa yksinkertaisuus. He eivät puhu jotta heitä ihailtaisiin, vaan he puhuvat tullakseen ymmärretyiksi. Epäilemättä paras tapa edistää ymmärrystä on käyttää yksinkertaista kieltä, jota kuka tahansa voi ymmärtää.
Tämä olisi populismia, jos sen takana olisi piilotettuja etuja. Mutta kun yksinkertaiset sanat eivät piilottele mitään, ne saavuttavat ihmisten sydämet. Aidolla puheella on todellakin suuri voima viestittää vakaumusta. Se kantaa myös kunnioitusta. Suullinen keskustelu voitetaan näin: syvällisin perustein, yksinkertainen sanallisesti ja ilman valheita.
Ole omavarainen ja sinnikäs
Gandhi teki itse omia vaatteitaan ja muita jokapäiväisiä esineitä. Hän muutti omavaraisuuden keinoksi rakentaa vapautta. Hän tiesi, että riippuvaisuus ei synny suurista tosiasioista, vaan pienistä yksityiskohdista. Hän hyökkäsi pahan juureen.
Gandhilla kesti 55 vuotta saada Intian itsenäisyys. Tämä oli aina ollut hänen unelmansa. Lisäksi hän teki sen omalla tavallaan: turvautumatta väkivaltaan. Hän kävi kuitenkin läpi suuria vaikeuksia ennen kuin saavutti sen. Hän kohtasi kaikenlaisia ongelmia, ja hänellä oli jopa ristiriitoja itsensä kanssa. Syvällä sisimmässään hän kuitenkin tiesi, että sinnikkyys oli avain, joka avasi kaikki ovet ja sillä pystyy edistämään menestystä.
Gandhin viisi tapaa menestyä väittelyssä sekä muut opetukset ovat jättäneet meille arvokkaan perinnön ihmisarvoista. Hänen voitonsa oli hengen voitto. Suurin kaikista hänen optuksistaan väittelyissä oli kohdata väittelykumppani ilman tavoitetta tuhota häntä. Tällä tavoin tappiota ei koskaan ole, koska jokainen voittaa tavallaan, vaikka he eivät saisi kaikkea mitä haluavat.
Pääkuva: Whooli Chen
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.