Kungfutsen ajatukset: perintö ihmiskunnalle

· 17.5.2017

Kungfutse oli kiinalainen filosofi joka eli sodan ja hämmennyksen hallitsemalla aikakaudella. Hän ei kuitenkaan koskaan antanut periksi löytääkseen keinon vaikeuksien ylittämiseksi tiedon avulla.

Kun Kungfutse oli 50-vuotias hän lähti matkustamaan ympäri Kiinaa. Matkojensa aikana hän levitti ajatuksiaan, erityisesti aforismien muodossa. Hänen vaikutuksensa oli niin suuri että pian kaupunkien aukiot alkoivat täyttyä ihmisistä. Jopa poliitikot ja vallan miehet hyväksyivät ja ryhtyivät käyttämään hänen mietteitään.

”Jos haluat tulla viisaaksi, opi kyseenalaistamaan järkevästi, kuuntelemaan huolellisesti, vastaamaan tyynesti ja olemaan hiljaa kun sinulla ei ole mitään sanottavaa.”

– Johann Kaspar Lavater –

Kungfutsen ajattelu pyöri koulutuksen ympärillä ja hän piti sitä hyveen lähteenä. Hänen tulkintaansa kuuluu kolme perushyvettä: ystävällisyys, joka luo iloa ja sisäistä rauhaa, tiede, joka hälventää epäilyksiä sekä rohkeus, joka karkottaa kaikki pelon eri muodot. Seuraavaksi jaamme kanssasi joitain Kungfutsen lainauksista jotka ovat vielä nykyäänkin merkityksellisiä.

Kungfutsen ajatukset voidaksesi elää viisaasti

Suuri osa Kungfutsen filosofiasta on omistettu pienten viisauksien jakamiseen. Sellaisten, jotka kertovat miten elää hedelmällisesti ja miten saavuttaa hyveet. Hänen ajatuksissaan voit nähdä suvaitsevaisen hengen, sellaisen joka puhuu mietiskelyn ja kohtuullisen käytöksen puolesta. Tämä heijastuu seuraaviin ajatuksiin:

munkkipoika ja simpukka

”Tietty määrä rahaa estää ongelmia; suuri määrä houkuttelee niitä.”

”Kaikella on oma kauneutensa, mutta kaikki eivät näe sitä.”

”Kun tavoite näyttää vaikealta, älä vaihda päämäärää; etsi uusi polku sen saavuttamiseksi.”

”Liian pitkälle meneminen ei ole yhtä paha asia kuin olla menemättä tarpeeksi pitkälle.”

”Hän joka hallitsee raivoaan, hallitsee pahinta vihollistaan.”

”On parempi sytyttää kynttilä kuin kirota pimeyttä.”

”Musiikki tuottaa sellaista nautintoa jota ilman ihmisluontoa ei voida kestää.”

”Kosto tekee vihasta ikuista.”

”Paheet tulevat kuin matkustajat, vierailevat kuin vieraat ja jäävät kuin herrat.”

”Älä koskaan lyö vetoa. Jos tiedät että voitat toisen ihmisen, olet huiputtaja… Ja jos et tiedä, olet hölmö.”

Johdonmukaisuus, hyveen testi

Kungfutsella on erilaisia ajatuksia johdonmukaisuuden tärkeydestä. Johdonmukaisuuden, joka vallitsee sellaisten asioiden välillä kuten miten ajattelet, tunnet ja toimit. Se antaa erityistä merkitystä henkilön toimille koska ne paljastavat sanojen todellisen pätevyyden. Se torjuu keinotekoisuuden ja korostaa yksinkertaisuutta. Näin hän ajattelee:

”Suurenmoinen ihminen on vaatimaton kun hän puhuu, mutta runsas kun hän toimii.”

”Keinotekoinen kieli ja imartelu seuraavat harvoin hyveen mukana.”

”Ylevin ihminen on sellainen joka toimii ennen kuin puhuu ja toimii puheidensa mukaan.”

”Oikeuden näkeminen ja sen tekemättä jättäminen on pelkuruutta.”

”Aivan kuin vesi joka ottaa astian muodon jossa se lepää, viisaan ihmisen tulee sopeutua olosuhteisiinsa.”

”Anna miehelle kala ja hän syö yhden päivän ajan. Opeta hänet kalastamaan ja hän syö koko elämänsä ajan.”

Viisaus pyrkii olemaan hidas puheissaan ja ahkera teoissaan.”

”Vain kaikkein suurimmat viisaat ja kaikkein itsepäisimmät typerykset ovat käsittämättömiä.”

kukat lentävät käsistä

Vuorovaikutus muiden kanssa

Kungfutsen filosofiassa on monia ajatuksia jotka ehdottavat asianmukaisia tapoja ihmisten välisten suhteiden ylläpitämiseksi. Kunnioituksen tulee olla jokaisen yhteiskunnan perusta ja anteliaisuus on suurin hyve joka tuottaa onnea kenelle tahansa joka sitä harjoittaa. Hän puhuu sen puolesta että muut tuomittaisiin ystävällisesti sekä harmonisesti. Katsotaanpa joitain viisaita ohjeita tätä aihetta koskien.

”Hän joka pyrkii varmistamaan toisen ihmisen hyvinvoinnin, on jo turvannut omansa.”

”Vaadi paljon itseltäsi ja vain vähän toisilta. Tällä tavoin säästät itseäsi suurelta määrältä levottomuutta.”

”Luonto tekee ihmisistä samankaltaisia ja saa heidät kokoontumaan yhteen. Koulutus tekee meistä erilaisia ja saa meidät siirtymään kauemmaksi toisistamme.”

”Ihmisluonto on hyvä, ja paha on olennaisesti luonnotonta.”

pikkuruinen kukka

”Mitä viisas ihminen haluaa, sen hän etsii itsestään. Mitä tavallinen ihminen haluaa, sitä hän etsii muista.”

”Ihmisen puutteet ovat aina yhdenmukaisia hänenlaisensa mielen kanssa. Tarkkaile hänen puutteitaan ja löydät hänen hyveensä.”

”Nuoret ja palvelijat ovat vaikeimpia ihmisiä hallita. Jos olet heille liian lempeä, heistä tulee epäkunnioittavia; jos työnnät heidät pois luotasi, he paheksuvat sinua.”

”Älä vastaa vihan vallassa sanottuun sanaan samanlaisella sävyllä. Se on jälkimmäinen, sinun, joka johtaa sinut varmasti taisteluun.”

Tieto

Koulutus ja tieto ovat Kungfutsen filosofian olennaisia osia. Tämä ajattelija uskoi aidosti että ihmiset ovat luonnostaan hyviä. Tätä ihmisluontoa täytyy kuitenkin kehittää ja muokata niin että se voi saavuttaa parhaan kykynsä ilmaista itseään. Tieto on varma tapa saavuttaa hyve ja hyve tuo mukanaan sisäistä rauhaa ja onnellisuutta. Seuraavat aforismit heijastavat hänen mietteitään tästä aiheesta:

“Hänellä, joka tietää paljonko on tarpeeksi, on aina paljon.”

“Hyvä johtaja tietää mikä on totta. Huono johtaja tietää mikä on helpointa myydä.”

“Ihminen joka on tehnyt virheen eikä korjaa sitä, tekee toisen, vielä suuremman virheen.”

“Hän joka on saanut tietää totuuden aamulla, voi nyt kuolla auringonlaskun aikaan.”

norsut ja lapset

“Kaikkein jaloimmalla ihmisellä on avoin mieli joka on vapaa ennakkoluuloista. Huonompi ihminen on ennakkoluuloinen ja häneltä puuttuu avoin mieli.”

“On kolme polkua jotka johtavat viisauteen: matkiminen, kaikkein helpoin polku; pohdiskelu, kaikkein jaloin polku; kokemus, kaikkein katkerin polku.”

“Tietämättömyys on mielen yö, mutta yö ilman kuuta tai tähtiä.”

Kerro meille mikä näistä mietteistä tältä muinaiselta ja silti myös nykyaikaiselta ajattelijalta oli suosikkisi!