Kun tunnet vihaa, muttet tiedä miksi

· 2.5.2017

Eräänlainen epämukavuus ilmaisee itseään mielialassasi mutta myös kehossasi. Tunnet itsesi ärsyyntyneeksi. Se saa kehosi tuntumaan kuumalta ja aiheuttaa joskus jonkinlaista raskasta tunnetta pääsi sisällä. Ehkä tunnet jännitystä kurkussasi ja puristusta rinnassasi. Kiukku ahdistelee sinua ja joskus et tiedä tarkalleen miksi.

Kun kiukku syntyy tietystä ärsykkeestä, kuten loukkaavasta teosta tai epämiellyttävästä tilanteesta, on paljon helpompaa jäljittää käytös kuin seurata sitä. Sinulla on mahdollisuus joko aiheuttaa taistelu, sulattaa mitä tapahtui ja antaa sen mennä, tai käsitellä tilanne sivistyneesti. Silloin kun kiukku ei ole suunnattu erityisesti jotakin tai jotakuta kohti vaan se tunkeutuu koko psyykkisen maailmasi läpi, on vaikeampaa pitää se hallinnassa.

”Suuttumuksesta kiinni pitäminen on sama asia kuin pitelisit hiillosta kädessäsi aikeenasi heittää sillä jotakuta; sinä olet kuitenkin se joka polttaa itsensä.”

– Buddha –

Periaatteessa suuttumus on positiivinen tunne, siinä määrin kun se sallii sinun vastustaa olosuhteita jotka ovat turhauttavia tai uhkaavia. Se on puolustus- tai hyökkäysreaktio joka sallii henkilön pitää puoliaan. Mutta kun tuosta vihasta tulee korviahuumaava ja jatkuva, kun siitä tulee pysyvä ärtyneisyys ja se saa sinut räjähtämään jopa kaikkein merkityksettömistä tapahtumista, sinun on parempi ottaa selville mistä on kyse.

Raivo joka ei hellitä ja ruokkii itseään

Me kaikki tunnemme ihmisiä jotka vaikuttavat olevan jatkuvasti vihaisia. He näyttävät erityisen jännittyneiltä ja huolestuneilta joka päivä, huolimatta siitä ovatko heidän ympärillään tapahtuvat asiat positiivisia tai negatiivisia. Nämä ihmiset vaikuttavat olevan immuuneja sille mitä heidän ympäristössään tapahtuu koska he pysyvät jatkuvasti vihaisina. Heidän sanotaan olevan kuin kipinä, joka jopa kaikkein pienimmästä epämiellyttävästä ärsykkeestä päästää valloilleen valtavan tulipalon.

Mitä näille ihmisille oikein tapahtuu kun he tuntevat vihaa mutta eivät tiedä miksi? Yleensä he ovat harhaanjohdettuja; he uskovat että ristiriidan päästäminen valloilleen on tehokas tapa saada se mitä he haluavat. Koska heidän on vaikeaa sietää ja ymmärtää heitä jotka ajattelevat tai toimivat eri tavalla, he suuttuvat ja valittavat, olivatpa he oikeassa tai eivät.

Heille jotka kärsivät kroonisesta vihasta on vain yksi tapa elää, yksi tapa tuntea ja yksi tapa tehdä asioita: se jota he kutsuvat ”oikeaksi” tavaksi. Heistä tuntuu että heidän täytyy reagoida vihaisesti kun he saavat jonkun kiinni tekemästä jotain joka ei sovi yhteen heidän tapansa kanssa. He eivät voi sietää kaaoksen tunnetta maailmassa koska he itse tuntevat todennäköisesti sisäistä kaaosta. Sellaista jota voidaan hillitä vain olemalla jäykkiä.

He ovat yleensä myös ihmisiä joilla on vaikeuksia ilmaista tunteitaan. He tukahduttavat usein sen mikä on heidän sisällään ja kykenevät ilmaisemaan sen vain raivon puuskassa. Raivon aikaansaama kiihtymys antaa heille sysäyksen sanoa sen minkä olivat jättäneet sanomatta. Tästä syystä heidän sanansa ovat ylikuormittuneita ja ne edustavat lähes aina liioiteltua näkökulmaa tilanteesta.

Hirviö joka nielaisee luojansa

On aikoja jolloin viha määrää, asettaa rajoja ja auttaa välttämään suurempaa pahaa. Se voi sallia meidän unohtaa ja lopettaa kaikki haitalliset olosuhteet.

Ihannetapauksessa meillä olisi aina tarpeeksi kontrollia sanoa kaikki täsmällisesti ja maltillisesti. Asiat eivät aina kuitenkaan mene näin, koska vaistonvaraiset ja tunteelliset aivomme ovat paljon vanhempia kuin järkiperäiset aivomme. Järki ei pysty aina estämään tunnetta ottamasta hallintaa.

Jatkuvan ärtyneisyyden tapauksessa, sen sijaan että edistettäisiin tervettä tilannetta, päädytään hyökkäämään vihaisen henkilön omaa hyvinvointia kohti. Se mitä he haluavat on järjestys, ”korjaus” tai miksi ikinä he haluavat sitä kutsua. Mutta se mitä he saavat itkuillaan ja valituksillaan aikaan on täysin päinvastaista: enemmän epäjärjestystä, enemmän virheitä ja vähemmän ratkaisuja.

Sellaiset ihmiset päätyvät kyllästämään kaikki suhteensa jännityksellä ja ristiriidoilla. Ennemmin tai myöhemmin saamme takaisin mitä annamme. On siis hyvin todennäköistä että vihaisesta henkilöstä tulee oman vihansa uhri. Muista tulee vaativampia ja suvaitsemattomampia heitä kohtaan. He palaavat takaisin olemaan joku joka ärsyttää ja jota myös kyseenalaistetaan jatkuvasti. Eivätkä he kykene käsittelemään sitä.

Hyvin usein tämän mukana seuraa jatkuvaa ärtyneisyyttä, masennusta ja ahdistusta. Heistä tulee surullisia ja turhautuneita kun he eivät saa kaikkea menemään niin kuin he toivoisivat. He ahdistuvat monien ristiriitojen takia joissa he ovat osallisena.

Loppujen lopuksi tämän kaltaiset asenteet ovat vain yksi tapa haaskata elämän parasta antia. On selvää että jos tunnet jatkuvasti vihaa, et lopulta tiedä miksi, ja se tukkii sinut. Tarvitset enemmän kuin vain uuden tarkoituksen. Tarvitset ammattiapua.