Logo image
Logo image

Luota vaistoosi

3 minuuttia
Luota vaistoosi
Viimeisin päivitys: 08 maaliskuuta, 2016

Toisinaan vaikuttaa siltä kuin meillä olisi kuudes aisti, intuitio joka syttyy esimerkiksi silloin, kun olemme sellaisen ihmisen vaikutuspiirissä, joka saattaa satuttaa meitä jollain tavoin. Me usein jätämme tämän vaistonvaraisen tiedon ilman ansaitsemaansa huomiota, koska se ei varsinaisesti perustu järkeen.

“Haudattuna itsemme syvimpään osaan sijaitsee vaistonvarainen ja vilpitön tietoisuus, joka tarjoaa meille, meidän se salliessa, kaikkein luotettavimman johdatuksen.” 
-Prinssi Charles-

 

Meidän intuitiomme ääni on hyvinkin hyödyllinen ja tärkeä kun me vaellamme maailman polkuja. Itse asiassa meidän aivoissamme on suunnaton määrä tietoa, josta me emme ole edes tietoisia.

Toisin sanoen, kun me tunnemme jotain, on sen taustalla jokin kokemukseemme vaikuttava syy. Meidän mielemme toimivat ilman, että ne kertoisivat meille suoraan mitä ovat tekemässä. Mieli lähettää meille viestejä selittämättä sen enempää. Todellisuus onkin, että vaikka maailmaa ei ole rakennettu navigoitavaksi pelkän vaiston varassa, niin meille voisi olla ihan hyväksi huomioida tuota intuitiota edes silloin tällöin.

Some figure

Intuitio on sitä kirkkautta jonka sydän tuntee ja mieli sivuuttaa

Sanotaan, että meidän älymme on aina oikeassa, mutta vaistomme ei ole koskaan väärässä. Vaikka tämä ei olekaan yksiselitteisesti koko totuus, niin voimme väittää että meidän tietoinen mielemme saattaa toisinaan yliarvioida kykynsä ymmärtää ja kontrolloida kaikkea sitä mitä me teemme.

Kuten aiemmin mainittiin, saatamme kohdata elämässä jotain josta emme pidä, mutta emme osaa oikein selittää miksi näin tarkalleen ottaen on. Joten melkein automaattiseen tapaan me sivuutamme tuon informaation jota kuudes aistimme meille lähettää; me emme pysähdy ja tarkastele tilannetta tarkemmin.

Itse asiassa meiltä kestää ainoastaan noin kuusi sekuntia luoda mielikuva ihmisestä. Tämä melko mukautuva kyky pystyä nopeasti päättelemään onko tapaamamme ihminen jollain tapaa mahdollinen riski, joku joka voi aiheuttaa jonkinlaisen konfliktin, on hyvinkin tärkeä jotta voimme suojella koskemattomuuttamme ja loukkaamattomuuttamme. Tälläinen tilanne on esimerkkitapaus siitä, miten jokapäiväisissä tilanteissa tiedostamattamme luotamme vaistoomme.

Some figure

Empatia: tunnepohjaista vaistoa

Intuitiivisen ymmärryksen voima tulee suojelemaan sinua kaikelta tuskalta elämäsi loppuun asti.

Tunneperäisesti katsottuna intuitio voi olla erittäin raskas taakka. Tähän ratkaisuna astelee empatia kuvioihin intuitiivisena oppaana. Tämä taasen siitä perspektiivistä, että mitä todisteita meillä on tai ei ole siitä, onko se mitä tunnemme ja havaitsemme totta?

Ajan kanssa näiden merkkien hallitsemisesta tulee automaattista. Kyseinen toiminta auttaa meitä kehittämään vaistonvaraisia kykyjämme. Esimerkiksi rakkaudessa tästä tulee erityisen oleellista. Vaikka me emme tiedä mikä tarkalleen ottaen saa meidät ajattelemaan että rakastamme jotakuta, niin emme me kovinkaan usein ole väärässä rakastaessamme heitä.

Toinen tärkeä huomio on, sallimmeko vai emme itsemme kuunnella kuudetta aistiamme. Voidaan sanoa, että sydämellä on syynsä johdattavaan intuitioon, ja intuition ansiosta me pystymme suojelemaan itseämme monilta satuttavilta asioilta.

Todellisuudessa intuitio muuntautuu huomioinniksi tietyissä tilanteissa. Se helpottaa esimerkiksi ihmisille tunnustuksen antamista tai kaiken ympärillämme tapahtuvan seuraamusten huomaamista. Mutta kuudennen aistimme kuunteleminen ja seuraaminen sokeasti voi olla myös vahingollista. Kummin tahansa, meidän tulisi edetä varoen.

Mielenkiintoista kyllä, tutkimuksista löytyy tiettyä kaikupohjaa sille, että naisilla on itse asiassa korkeampi kyky erottaa ja tunnistaa muiden tunnetiloja nopeasti. Jostain syystä naiset huomaavat todennäköisemmin kuin miehet pieniä merkkejä, jotka kertovat onko joku rehellinen vai valehteleeko hän, tai josko pari on aidosti rakastunut.

Some figure

Intuition vaarat

Kyky tehdä arvioita nopeasti ja lähes ilman mitään vaivannäköä saattaa johtaa meidät myös tekemään virheitä. Meiltä saattaa jäädä huomaamatta suuri osa elämän kauneudesta ja niiden ihmisten seurasta, jotka osuvat polullemme.

Tästä syystä meidän tulisi yrittää parhaamme mukaan olla valppaina ja varuillaan sellaisten tilanteiden suhteen, joissa meidän ennakkoluulomme saattavat pettää meidät pahimmalla mahdollisella tavalla. Tällä tarkoitan lähinnä sitä, että kun me huomaamme että toimimme ainoastaan oletusten tai heijastettujen tunteiden pohjalta ja ilman rationaalista pohjaa tätä perustelemaan, me pysäytämme itsemme ja käytämme aivojamme, ajattelemme.

Tässä ei ole suurtakaan mystiikkaa. Tärkein tekijä on se, miten me päätämme toimia kun tajuamme näin käyvän. Me emme voi sallia meidän tunteidemme hallita ja johtaa meitä, mutta meidän täytyy olla valppaita ja ottaa ne huomioon silloin kun toimimme tai teemme päätöstä.

Intuitio on välttämätöntä, eikä se ole korvattavissa; meidän pitää sallia intuitiollemme sen ansaitsema paikka, ja pitää se mielessä samoin tavoin kuin meidän pitäisi kohdata todellisuus. Meidän täytyy löytää tasapaino, joka edesauttaa meitä ottamaan hyödyn irti kaikista elämän osa-alueista. 

Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.