Kun kuolemanpelko estää elämästä
Kaikki ovat selvillä yhdestä välttämättömästä faktasta: meistä jokainen kuolee joku päivä. Toisinaan kuitenkin meidän elämämme päättymisen ajattelu muuttuu monille todelliseksi kauhun tunteeksi. Usein vaikkapa ihmiset, jotka huomaavat olevansa jonkun kuolemaa tekevän läheisyydessä, alkavat tuntea olonsa todella ahdistuneiksi. He saattavat kokea syvää surua ja tuskaa. Samaan aikaan pelko kuolemaa kohtaan on yksi pääsyy, jonka johdosta uskonnot ovat säilyneet vuosisatojen ajan.
Toisinaan kuolema on niin raaka tosiasia, että monet välttävät siitä puhumista tai minkäänlaista siihen liittyvien rituaalien näkemistä. Mutta onko tällä jotain tekemistä sen kanssa, että meidän oma loppumme lähestyy vääjäämättä? Tarkoittaen, että liittyykö se siihen pelkoon, jota me tunnemme kun ajattelemme myös meidän päiviemme päättyvän joskus? Näemmekö me peilikuvan omasta kuolemastamme jokaisessa kuolevassa ihmisessä?
Kuolema muistuttaa meitä, että me olemme haavoittuvaisia ja rajallisia. Se kertoo meidän sisäiselle itsellemme, että tuleepa meistä mitä tahansa, tulemme mekin joku päivä katoamaan.
Jotkut ihmiset monistavat tämän tunteen niin suureksi, että he kehittävät aidon fobian kuolemaa kohtaan, muuntaen näin oman pelkonsa järjenvastaiseksi paniikiksi. Heistä saattaa tulla täysin suvaitsemattomia kaikkea sellaista kohtaan, joka liittyy kuoleman maailmaan.
Yksi kuolemaa kohtaan tunnettuun pelkoon liittyvistä hämmennyksen aiheista on se, että se on mukautuvaa, sillä se estää meitä altistamasta itseämme vaarallisille tilanteille. Mutta kun tämä viedään äärimmäisyyksiin ja pelko muuttuu fobiaksi, voi seuraus olla todellinen lamaantuminen. Tällöin saattaa muodostua paradoksi, jolloin kuolemanpelko muuttuu jopa tekijäksi, joka estää elämästä.
Lisäksi kuolemanpelko voi tuoda muassaan monia muita pelkoja, kuten kivun, pimeän, tuntemattoman, kärsimyksen, ei-minkään pelko… Tunteita, jotka mielikuvitus, perinne ja tarinat ovat siirtäneet vanhemmilta lapsille ja jotka piinaavat ja estävät nauttimasta elämästä.
Toisaalta sen lisäksi, että läheisen kuolema muistuttaa meitä omasta haavoittuvaisuudestamme, se tuo muassaan menetyksen tunteita, jotka heikentävät meidän kognitiivista suojaamme ja jättävät meidät näin alttiimmiksi negatiivisille ja pakkomielteisille ajatuksille.
Liittyen tämän pelon juuriin, uskovat monet asiantuntijat sen olevan olemassa, koska meidät on opetettu toimimaan näin. Miten? Yksi tapa oppia pelkäämään on muiden käytöksen kautta. Täten jos me esimerkiksi näemme jonkun vetävän kätensä nopeasti pois jostakin paikasta, oletamme me siellä olevan jonkinlainen vaara ja pidämme tämän mielessä, jotta emme laittaisi omaa kättämme samaan paikkaan. Yleistäen, jos me näemme jonkun pelkäävän jotakin eikä meillä ole muuta informaatiota tarjolla, oletamme me meidänkin olevan viisasta pelätä tuota asiaa.
Kun pelko ei ole vielä muuttunut fobiaksi ja se ilmenee yksinkertaisuudessaan reaktiivisina, ei lamaannuttavina tai rajoittavina ajatuksina, voimme me käyttää seuraavia strategioita sen hallintaan:
- Hyväksy ajatus. Kuolema on osa todellisuutta, etkä sinä voi muuttaa sitä. Mutta voit muuttaa sitä, mitä teet tuohon hetkeen asti.
- Usko johonkin vahvasti. Siitä huolimatta onko se totta vai ei, uskolla johonkin voi monesti olla mahtava voima luoda muutos.
- Aseta huomiosi toisaalle. Älä kiinnitä huomiotasi kyseiseen pelkoon tai ylipäätään tähän ajatukseen. Voit tehdä tämän mentaalisesti (esim. suunnittelemalla mitä tulet tekemään seuraavana päivänä) tai käytöksen kautta (esim. soittamalla puolisollesi kysyäksesi miten hänen päivänsä sujuu.)
Jos ajatus kuolemasta alkaa tehdä olosi epämukavaksi, ajatukset muuttuvat toistuviksi tai kuolemanpelko alkaa määrätä elämääsi, pitäisi sinun hakea asiantuntijan apua.
Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.