Kuinka tunteet tekevät sinusta viehättävämmän

· 28.8.2017

Investoimme paljon aikaa ulkonäöllemme. Usein tavoittelemme houkuttelevuutta, jotakin joka tekee meistä haluttuja. Emmekä välttämättä seksuaalisesti, vaan pikemminkin haluamme kokea itsemme miellyttäviksi seurassa, aivan kuten kuka tahansa sosiaalisessa ympyrässä oleileva.

Keskitymme liikaa tuntemaan itsemme kauniiksi ja houkuttelevaksi ulkoapäin samalla unohtaen sisäisen kehityksemme. Tämä johtaa eripuraisuuteen ulkonäkömme ja persoonallisuutemme välillä, ristiriitaan joka tulee aina olemaan epämukavuutemme lähde ja jonka muut usein päätyvät huomaamaan.

Asenteen takaa löytyy myös ajatus kirjallisuuden, elokuvan ja television vastuusta kyseisten asioiden suosioon. Uskomus vahvistaa, että ihmiset jotka kykenevät tuottamaan tietynlaista salaperäistä auraa ovat muita viehättävämpiä. Tämä perustuu puolestaan ajatukseen siitä, että olisimme luonnostaan viehättyneitä tuntemattomasta ja rakastaisimme yllätyksiä. Tiede on kyseenalaistanut tämän logiikan, mistä keskustelemme alla.

“Ensinnäkin, aivan kuten vietti, romanttinen vetovoima on sitkeää; sitä on erittäin vaikea sammuttaa. Tunteet puolestaan tulevat ja menevät; voit olla onnellinen aamulla ja vihainen iltapäivällä.”
-Helen Fisher-
tyttö ja poika hassuttelevat

Viehättävämpiä ovat he, joiden tunteet ovat helpommin luettavissa

Yhdysvalloissa National Academy of Sciences teki tutkimuksen joka paljasti, että ihmiset kokevat vetoa helpommin ihmisiin, jotka ovat tunteellisesti helpommin luettavissa. Tulokset osoittivat, että mysteeriset ihmiset, jotka muokkaavat tunteidensa ilmaisua ja joita on vaikea lukea ovat huomattavasti vähemmän viehättävämpiä.

Tutkijat pyysivät ihmisjoukkoa tarkkailemaan kuvia kuudesta eri miehestä ja naisesta. Sitten heitä pyydettiin arvaamaan tunteita, joita kuvassa olevat ihmiset tunsivat ja samalla heitä pyydettiin arvioimaan ihmisten viehättävyyttä.

nainen

Mitä ilmeisempi ihminen on, sitä viehättävämmäksi hänet luokitellaan

Tulokset paljastivat, että miehet ja naiset jotka eivät ilmaisseet tunteitaan tai olivat tavalla tai toisella mysteerisiä, eivät olleet yhtä houkuttelevia tutkimukseen osallistuneiden ihmisten mielestä. Joten, mitä ilmeisempi henkilö on tunteistaan, sitä houkuttelevammaksi myös luettelemme hänet.

Tietenkään tämä ei tarkoita sitä, että sinun pitäisi väkisin lakata olemasta mysteerinen tai että salaperäiset ihmiset olisivat epähoukuttelevia. Tärkeintä on pystyä ilmaisemaan tunteitaan terveellä tavalla.

nuotio

Ilmaisumme tekevät meistä ainutlaatuisia ihmisiä. Tiedät jo, että tunteesi voivat tehdä sinusta viehättävämmän toisten ja omien silmiesi edessä. Mutta muista, että on aina hyvä löytää tasapaino itseilmaisusi kanssa. Aseta omat rajasi äläkä liioittele ilmaisuasi toisten keskellä, mikäli haluat ylläpitää terveitä ihmissuhteita.

Tunneäly on meille mahtava etu. Mysteeri voi pitää kipinää elossa suhteen alussa. Mutta ensimmäisestä kohtaamisesta alkaen tiede kertoo meille, että olemme houkuttelevampia ilmaistessamme itseämme avoimesti ja antaessamme tunteidemme näkyä.

* Suom. huom. ”Halu” on englanniksi ”desire” ja moniksi muiksikin kieliksi se kääntyy samaan tapaan.