Kuinka päästä yli torjutuksi tulemisesta

· 12.5.2016

Torjutuksi tuleminen on musertava tunne. Sen hyväksyminen on yhtä vaikeaa joka ikinen kerta, huolimatta siitä, kuinka monta kertaa aikaisemmin olisimmekaan olleet samassa tilanteessa.

Joskus saatamme huijata itseämme ja yrittää olla sellainen kuin muut haluavat vain välttääksemme torjutuksi tulemisen. Meidät on opetettu hakemaan hyväksyntää toisilta. Pyrimme välttämään torjutuksi tulemista kuin ruttoa.

Torjumista on olemassa kahta ”lajia”: ulkoista sekä sisäistä.

Ulkoista torjuntaa emme yksinkertaisesti pysty välttämään. Kuinka monta kertaa olet torjunut jonkun toisen? Rehellisesti ajatellen, kaikki me olemme tehneet niin. Kohdatessamme ulkoista torjuntaa emme voi tehdä muuta kuin pyrkiä tekemään itsemme immuuneiksi, tai ainakin olemaan välittämättä siitä.

Toisaalta taas, mitä voimme tehdä sisäiselle torjunnalle? Tämä onkin mutkikkaampaa. Tämän on torjuntaa, joka on olemassa vain omassa mielessämme: ajattelemme, että ansaitsemme tulla torjutuiksi. Tämä on myrkyllinen ajatus, josta on todella vaikea päästä eroon.

Kuinka torjunta vaikuttaa meihin

Torjutuksi tuleminen saa meidät myös todella alttiiksi, olemme herkempiä kaikelle emmekä välttämättä pysty edes ottamaan asioita huumorilla. Torjutuksi tuleminen aiheuttaa myös epävarmuutta. Saatamme ajatella, ettemme koskaan tule löytämään paikkaamme maailmassa, mikäli emme koe saavamme hyväksyntää muilta.

Torjutuksi tuleminen saa meidät myös laiminlyömään itseämme. Emme pidä itsestämme enää huolta, emmekä jaksa enää kiinnostua omasta itsestämme tai huolistamme. Kaiken tämän lisäksi siirrämme saman torjunnan ilmapiirin ja tunteen herkästi myös eteenpäin muihin.

Kuinka voimme vapauttaa itsemme torjunnan noidankehästä

Mitä sitten voimme tehdä vapautuaksemme kaikesta siitä negatiivisuudesta, jota kaikki tämä torjunta meille aiheuttaa?

Hyödynnä viisauttasi

Kohtaa torjunta viisaudella. Mitä hyötyä on siitä, että torjut itse itsesi? Auttaako se sinua kasvamaan? Ei. Sen sijaan rakennat ympärillesi muureja, ja vielä täysin turhaan. Loppujen lopuksi kukaan muu ei torju tai estä sinua, teet sen aivan itse. Yritä olla varmempi itsestäsi, ja käytä päätäsi! Päätä torjua itseäsi kohtaan kohdistamasi torjunta, ja opettele nauttimaan elämästä.

Satsaa itseesi

Periaate torjunnan kanssa on sama kuin rakkauden suhteen: rakastaaksesi muita, sinun tulee ensin kyetä rakastamaan itseäsi. Hyväksy itsesi, ja tämän jälkeen pystyt hyväksymään myös muut. Älä yritä torjua virheitäsi tai niitä asioita, joista saatat tuntea syyllisyyttä. Olet ihminen! Anna itsellesi anteeksi ja keskity niihin hyviin asioihin, jotka sinun on mahdollista saavuttaa.

Puhu hyvää itsestäsi

Osaamme ehkä puhua hyvää toisista, mutta kuinka on itsemme laita? Miksi se on niin vaikeaa? Jokin näkymätön pidättelee meitä ja saa meidät uskomaan, ettemme ansaitse puhua hyvää itsestämme. Keskitä huomiosi hyviin puoliisi ja kaikkeen potentiaaliisi. Kerro nämä asiat muille ja myös itsellesi! Ajattele itsestäsi positiivisesti.

Anna itsellesi vain parasta

Syö niin hyvin kuin mahdollista, pukeudu parhaimpiisi. Tunne itsesi terveeksi ja vapaaksi. Tee kaikkesi tunteaksesi olosi positiiviseksi ja vahvaksi. Anna itsellesi lupa hankkia silloin tällöin uusia vaatteita, hyvä kirja, tai suo itsellesi jotain jota voisit pitää ikään kuin lahjana. Älä torju ajatusta siitä, että sinulla on lupa – ja liki velvollisuus – suoda itsellesi mielihyvää tuottavia asioita. 

Ympäröi itsesi positiivisilla ihmisillä

Mikäli hakeudut sellaisten ihmisten seuraan jota ovat jo saavuttaneet haluamansa, heidän positiivisuutensa voi vaikuttaa myönteisesti myös sinuun. Oikea seura auttaa sinua uskomaan, että halutessasi pystyt samaan myös itse. Tämä kuitenkin edellyttää, että uskomme itseemme sekä siihen, mitä haluamme.

Keskity onnistumisiin

Torjunta liittyy keskeisesti myös itsensä arvosteluun. Itsensä ja toimintansa tarkkailu kriittisin silmin on tarpeen, mutta näkökulman tulisi kuitenkin olla positiivinen. Mitä olemme tehneet väärin? Kuinka voin päästä eteenpäin, kuinka voin kehittyä? Lisäksi meidän tulisi pystyä arvostamaan myös onnistumisiamme ja kiinnittää yhtä lailla huomiota niihin ”arvostellessamme” itseämme.

Koetko nämä tekniikat hyödyllisiksi? Tunnetko olosi torjutuksi? Vain sinä pystyt pääsemään tunteesta yli, kukaan muu ei voi tehdä sitä puolestasi. Älä odota, että tunne häviää itsestään kuin taikaiskusta. Usko itseesi.