Kauneus on asenne

Kauneus on asenne

Viimeisin päivitys: 16 toukokuuta, 2016

Kauneus houkuttaa ja lumoaa. Me pidämme miellyttävistä kasvoista, sopusuhtaisista vartaloista ja hymyistä, jotka viettelevät selittämättömällä tavalla.

Fyysinen vetovoima tulee aina olemaan voimakasta ja se on jotakin, jota kukaan ei voi kieltää. Kauneus ilman karismaa on kuitenkin sisällötöntä ja tyhjää, sillä tosiasiassa se millä todella on vaikutusta, on ihmisen asenne elämää kohtaan.

Autenttinen kauneus alkaa aina itsensä hyväksymisestä sisältä käsin. Autenttisuus on se, mikä antaa meille täydet voimat vietellä, sillä tällöin toimimme itsevarmasti. Tällöin meillä on juuri se mitä tarvitsemme, ei enempää, ei vähempää.

Kaikki virtaa ohi liian nopeasti, emmekä saa otetta mistään. Uusi ja kaunis ovat arvojamme, jotka on nähtävissä myös kulutuksen puhtaimmassa muodossa.

Kuka tahansa joka keskittyy pelkästään ulkonäköön on altistunut eräänlaiselle “ohjelmoidulle pilaantumiselle”. Heidän hyödyllinen elämänsä on lyhyttä ja se kestää vain niin kauan kuin heidän nuoruutensa kestää. Heidät valtaa loppujen lopuksi sisäinen tyhjyys, alhainen itsetunto sekä absoluuttinen riippuvuus muiden mielipiteistä. 

Kauneuden tulisi olla muutakin kuin vain fyysinen kuori. Sen tulisi olla asenne elämää kohtaan.

Kauneus tyttö

Autenttisten ihmisten kauneus

Jotkut ihmiset pitävät hallussaan selittämättömän salaisuuden. Kyseessä voi olla heidän äänensä sävy – kiltti ja autuas, aivan kuin he eivät ikinä olisi kiireessä. Tai ehkäpä kyseessä on heidän katseensa – huomioiva ja viisas, kykenevä lukemaan eleitä ja mieliä.

On olemassa ihmisiä, joiden olemus on niin hienostunut ja voimakas, että emme tiedä, mistä tämä kaikki kumpuaa. Heidän kasvonsa voivat olla epätasaiset, heidän vartalonsa ei välttämättä ole kovin urheilullinen, mutta tästäkään huolimatta heidän viehätysvoimaansa ei voida kiistää.

Kauneus on jotakin geneettistä, jota sinulla joko on tai ei ole. Mutta autenttisuus, josta kestävä ja sydämet vangitseva viehättävyys kumpuaa on jotakin, jota opimme vuosien mittaan, ja josta voimme nauttia, kunhan ensin löydämme sen.

Kauneus nainen kylvyssä

Kauneuden voima, joka tekee itsensä

Meidän kaikkien sisältä löytyy paikka, johon piilotamme heikkoutemme. Jotkut tuntevat olonsa epävarmaksi muutaman ylimääräisen kilon tai kasvoille uurtuneiden ryppyjen takia, toiset taas, koska heidän nenänsä ei ole yhtä kaunis kuin sisaruksellaan.

Nämä heikkoudet kasvavat voimakkaammiksi, mikäli annamme niille voimaa sisältä käsin. Sammuta niiden kyky rajoittaa ja nöyryyttää sinua. Hyväksy itsesi täysin sellaisena kuin olet ja viljele rohkeuttasi elämää kohtaan.

Tiedä, että kauneus kasvaa iän myötä, sillä se heijastuu jatkuvasti syventyvästä itsetietoudesta.


Tämä teksti on tarkoitettu vain tiedoksi eikä se korvaa ammattilaisen konsultaatiota. Jos sinulla on kysyttävää, konsultoi asiantuntijaasi.