Kauan eläköön antiprinsessat!

Vaikka elämme kaksituhattalukua on naisista luotu stereotypia edelleen hyvin voimissaan. Lasten tarinat, jotka esittävät kuvitellut “prinsessat” ihanteellisina naisina, ikuistavat nämä stereotyypit ja iskostavat ne mieliimme jo pienestä iästä lähtien.

Videopelit ja monet merkittävät Hollywoodin elokuvat välittävät nämä kankeat mielleyhtymät lasten mieliin. Joten lapsuudesta lähtien meille opetetaan vanhentunut näkemys sukupuolirooleista.

Naiset saduissa 

Perinteisissä saduissa on hyvin samankaltainen kerronnallinen rakenne. Ne ovat kaikki suuria rakkaustarinoita, joissa ristiriidan keskiössä on nainen, jota kohtalo käsittelee jollain tapaa epäreilusti. Kaikki heistä, ilman suurempia poikkeuksia, ratkaisee ongelmansa kahden eri tekijän avulla: toisen naisen, haltijan, taianomaisella väliintulolla ja lopullisesta pelastuksesta saa kiitoksen prinssi.

Nämä tarinat päättyvät siihen, että päähenkilö korotetaan “prinsessaksi” lumotussa kuningaskunnassa. Tämän tyyppiset juonet ja kannanotot toistetaan uudelleen satoja kertoja ilmiselvien sovitusten avulla eri sarjoissa ja ajankohtaisissa elokuvissa.

Mutta miksi nämä tarinat olisivat negatiivisia, jos lopussa oikeus ja onni rakkaudessa voittaa?

Kaikkein hankalin osuus näissä tarinoissa on se, että ne vääristävät monien arvojen perusolemuksen. Esimerkiksi ne sattumanvaraisesti yhdistävät hyvyyden kauneuteen. “Prinsessa” on aina hyvä, mutta myös kaunis. Rumia prinsessoja ei ole olemassa. Rumat juonivat häntä vastaan, periaatteessa kateudesta johtuen.

Lisäksi nämä tarinat istuttavat mieleen ajatuksen, että naisen kaikkein suurin riemuvoitto on löytää oma prinssinsä, täten välittäen harhakäsityksiä rakkaudesta.

Todellisessa rakkaudessa tarina alkaa silloin kun satu päättyy. Me emme tosimaailmassa elä onnellisina elämämme loppuun asti, vaan ennemminkin yhdessä asuminen on parin kaikkein vaikein haaste. Ja prinssiä ei ole olemassa, vaan lihasta ja luusta tehty mies, joka ei aina pysty vastaamaan kaikkiin niihin odotuksiin, joita on tytöllä joka haluaa ihannoida häntä.

Lopulta tämän kaltaiset kuvitteelliset kehitelmät johtavat turhautumiseen ja ilottomuuteen. Vaikka sitä on vaikea uskoa, kärsivät jotkut ihmiset koko elämänsä siitä etteivät löydä ihanteellista naista, miestä tai rakkautta, sen sijaan että olisivat tyytyväisiä niihin todellisiin tilanteisiin, joita elämä heille tarjoaa.

Antiprinsessat

Antiprinsessat, joilla Nadia Fink aloitti kokoelmansa, ovat Frida Kahlo ja Violeta Parra, kaksi naista jotka eivät odottaneet prinssiä saapuvaksi heitä pelastamaan, saati että olisivat pelastaneet itsensä tai istuskelleet odottamassa.

Heidän rakkaustarinoissaan on ristiriitaisuutta, hylkäämistä ja väärinkäsityksiä. Niissä on myös valtavia saavutuksia ja henkilökohtaista kehitystä, joka on riippumatonta romanttisen rakkauden käänteistä. Nämä tarinat esittävät uuden tyyppisen kiinnostuksen kohteen; mielenkiinnon todellista maailmaa kohtaan.

Frida Kahlo ei ollut tyypillinen enkelimäinen blondi, joka löysi unelmiensa prinssin. Hän oli jo nuorella iällä sairauden merkitsemä nainen, joka eli intohimoisen ja ristiriitaisen rakkaustarinan miehen kanssa, joka ei muistuttanut edes kaukaisesti “Keniä,” Barbin ikuista poikaystävää. Mielenkiintoista tässä tarinassa on tapa, jolla se heijastuu Fridan maalauksissa: todellista kuvien runoutta.

Mahtava chileläinen taiteilija Violeta Parra ei hänkään elänyt onnellisena elämänsä loppuun asti. Hän erosi ensimmäisestä aviomiehestään ja hänen toisen aviomiehensä kanssa saamansa ensimmäinen tytär kuoli kahden vuoden ikäisenä.

Hänen kuuluisa kappaleensa “Gracias a la vida” sävellettiin sen jälkeen, kun hän oli toipunut itsemurhayrityksestä. Ja kauniin teeman “Volver a los 17” kirjoitti Peter Messone, joka oli häntä 21 vuotta vanhempi. Hän ei todellakaan ollut sen tyyppinen nainen, joka inspiroisi Disneyn tarinoita.

Oikeasta elämästä löytyy lukemattomia antiprinsessoja, jotka ovat jättäneet maailmaan syvän jäljen kieltäytymisellään olla ja käyttäytyä stereotyyppien mukaisesti. Lahjakkaina naisina, joilla on mahtava persoonallisuus, he pystyivät kohtaamaan ennakoluulot ja uskalsivat olla vapaita. Joten me voimme todellakin sanoa: Kauan eläköön antiprinsessat!