Kaikki ansaitsee toisen mahdollisuuden, jopa rakkaus

29 lokakuu, 2017
 

Lukiessani sanomalehdestä tätä Leila Guerrieron kirjoittamaa lyhyttä mutta kiehtovaa artikkelia (espanjaksi), pääsin hänen tärkeimmän pointtinsa ytimeen: rakkaus päättyy, ja kun se päättyy, se repii meidät rikki, mutta ajan myötä meidän on eheydyttävä ja yritettävä uudelleen.

“Sano “kaipaan sinua” ääneen. Kiroile. Tunne, ettei millään ole merkitystä, ei ainakaan hyvin pitkään aikaan. Ajattele kuolevasi. Siirry eteenpäin.”

-Leila Guerriero-

Yhdistämme emotionaalisen kolauksen aiheuttaman kivun putoamiseen, sillä se saa meidät romahtamaan, tekee kipeää, saa meidät pois tolaltamme ja uskomaan, että olemme kadottaneet kaiken voimamme. Tästä syystä epäonnistumiset, virheet ja takaiskut pelottavat meitä niin paljon. Yhtäkkiä jäljellä on vain monia avonaisia haavoja, eikä kukaan muu kuin me itse voi ommella niitä umpeen.

Mutta kaikki ansaitsee toisen mahdollisuuden, eikä rakkaus ole tästä poikkeus. Pudotus ei ole se mikä saa sinut kärsimään, vaan se että makaat kukistettuna lattialla. Sinä voit ja sinun tulisi pyyhkiä pölyt pois, kuivata kyyneleesi ja ommella sydämesi takaisin yhteen. Älä anna periksi.

Julista rohkeasti menettäneesi kaiken

Ehkäpä itse eroakin vaikeampi asia, todennäköisesti biologisista tai tunteellisista syistä johtuen, on pysähtyä tulkitsemaan sinulle tapahtuneita asioita. Ei ole helppoa myöntää olevansa siinä pisteessä, jossa on reagoitava voidakseen jatkaa eteenpäin. Siitäkin huolimatta voit tehdä sen, vaikka et itse uskoisikaan siihen, ja kun teet niin, suruprosessi etenee omia uomiaan kunnes olet taas OK.

 
nainen keinuu yksin

Ei ole helppoa saada tilannetta hallintaan, mutta se on hinta joka sinun täytyy maksaa, jotta voisit taas ilahtua uusista mahdollisuuksista. Herää hauraasta unissakävelystäsi ja kohtaa hyväksymisen pelko. Se vaatii paljon ponnistelua mutta vannon, että se on sen arvoista.

Julio Cortázar sanoi, ettei mitään ole menetetty, jos sinulla on rohkeutta julistaa kaiken olevan menetetty. Jos mietit asiaa, kaikista emotionaalisista menetyksistä ylipääseminen vaatii rohkeutta kohdata todellisuus. Pääset lähemmäksi valoa, jos sinulla on kanttia löytää se keskeltä kaikkea sitä pimeyttä.

Käy suruprosessi läpi ennen kuin aloitat uuden suhteen

Emme usein tiedosta, ettei sana “suru” liity vain rakkaan kuolemaan; se liittyy myös emotionaaliseen, kognitiiviseen ja fyysiseen shokkiin, joka johtuu mistä tahansa menetyksestä. Parisuhteen päättyessä vaiheet ovat samat kuin muissakin suremistapauksissa, ja niiden kesto riippuu henkilöstä.

  • Kieltäminen: parisuhteen hajottua eroa vastustanut henkilö kieltää menettäneensä kumppaninsa.
  • Viha tai välinpitämättömyys: ajan myötä henkilö alkaa tiedostaa eroa, mutta ei välttämättä ymmärrä sitä. Tämä synnyttää hänessä syyllisyyttä, tyytymättömyyttä jne.
 
  • Keskustelu: henkilö on tiedostanut eron, mutta hän saattaa yhä miettiä ratkaisuja tai tapoja palata takaisin yhteen.
  • Tuska: suremisvaiheessa henkilö ei ole kyennyt löytämään ratkaisua, ja hänet on vallannut suru. Jos tunne kärsimyksestä ei vähitellen kaikkoa, henkilön tulisi pyytää apua.
  • Hyväksyntä: henkilö on tajunnut, ettei paluuta ole, ja on alkanut taas rakastaa itseään. Hän on hyväksynyt tarpeen unohtaa vanha parisuhde ja luoda uusia muistoja sen ulkopuolella.

“Unohtaminen on uusien muistojen rakentamista vanhojen päälle.”

-Elvira Sastre-

Anna itsellesi, ja rakkaudelle, uusi mahdollisuus

Hyväksymisvaiheen jälkeen olet taas valmis kokeilemaan uusia asioita. Tämä vaikea matka opettaa sinua löytämään itsesi, oppimaan virheistäsi ja ennen kaikkea selvittämään, mikä tekee sinut onnelliseksi. Sinun on rakastettava itseäsi, jotta voit taas rakastaa jotakuta toista ja saada vastarakkautta.

tyttö ompelee sydämen taas yhteen

Tällä tavoin annat itsellesi uuden mahdollisuuden, ja annat uuden mahdollisuuden myös jollekulle toiselle pysyä luonasi ja tehdä maailmastasi parempi paikka. Ansaitset hemmottelua ja rakkautta. Saatat tietenkin ottaa muutaman askeleen taaksepäin, mutta se ei satu enää. Katsot menneisyyttä hämmästyneenä, soturin uljaudella.

 

“Kipinät lentelevät silmiesi edessä,
pauhaavat kellot soivat korvissasi,
ja tähdet alkavat tanssia.”

-Rosa Montero, The Ridiculous Idea of Not Seeing You Again-

Vaikka rakkaus aiheuttikin kaiken sen kärsimyksen, älä anna pahan kokemuksen pilata niin kaunista tunnetta. Meidät luotiin rakastamaan, ja vaikka se valitettavasti sattuukin joskus, sillä ei itse asiassa ole mitään tekemistä kivun kanssa. Salli itsesi oppia tuntemaan paras versio itsestäsi uuden kumppanin kanssa. Jos olet todella valmis, älä anna pelon pysäyttää sinua. Päästä irti, anna uuden rakkauden kasvaa, ja jos se epäonnistuu, yritä aina uudelleen.