"Ja ihmiset pysyivät kotona": runo, joka saa ajattelemaan

“Ja ihmiset pysyivät kotona” (And the people stayed home) on runo, joka on kiertänyt useissa sosiaalisissa medioissa muutaman viime viikon ajan. Sitä mainostettiin väittämällä, että se kirjoitettiin 1800-luvulla yhden monien ihmiskuntaa riivanneiden pandemioiden aikana.

Ajan myötä selvisi, ettei tämä ollut totta. Runon “Ja ihmiset pysyivät kotona” on kirjoittanut Kitty O’Meara, nainen, joka on toiminut opettajana ja spirituaalisena avustajana saattokodeissa ja sairaaloissa Yhdysvalloissa. Hän sai vain inspiraatiota nykyisestä pandemiasta, joka on ajanut meidät kaikki ahtaalle.

Teksti on herättänyt paljon huomiota eikä mennyt kauaakaan, kun siitä jo tuli viraali. Yksi niistä tekijöistä, jotka tekevät tästä runosta niin erityisen, on toivon kaiku sen säkeissä.

“Ja ihmiset pysyivät kotona” muistuttaa meitä siitä, että vaikka meitä ympäröikin nyt pimeys, ajan myötä me pääsemme valoon.

“Ja ihmiset pysyivät kotona…”

Runo alkaa lauseella, joka on monille meistä tarkoittanut rajua muutosta entiseen elämäntapaamme: “Ja ihmiset pysyivät kotona”. Yhtäkkiä nykyhetki ja tulevaisuus olivat vain kysymysmerkkejä. Meidän oli pakko eristäytyä kotiimme, tehdä muutoksia suunnitelmiimme ja lopettaa fyysinen kanssakäyminen muiden kanssa. Meidän oli pakko muuttaa tulevaisuudensuunnitelmiamme.

Sitten tuli hämmennys. Useimmat meistä eivät asu isoissa taloissa valtavine puutarhoineen ja merinäköaloineen. Meidän oli siis opittava elämään ja tulemaan toimeen pienissä ja joskus riittämättömissä tiloissa, joissa ilmenee myös yksilön sisäisiä ja ihmisten välisiä konflikteja.

Monet meistä ovat tehneet runossa mainittuja puuhia: “Ja ihmiset… lukivat ja kuuntelivat. Ja lepäsivät ja harrastivat liikuntaa. Ja tekivät taidetta ja pelasivat pelejä”. Tässä eristäytymisessä on pitkälti ollut kyse uusien ajanviettotapojen löytämisestä ja epävarmuuden karkottamisesta.

Parhaassa tapauksessa seuraavat runon säkeet ovat toteutuneet: “(He) oppivat uusia tapoja olla ja pysyivät paikoillaan. Ja kuuntelivat syvemmin. Jotkut meditoivat, jotkut rukoilivat, jotkut tanssivat. Jotkut kohtasivat varjonsa.” Kun joudumme kohtaamaan itsemme äkisti, sen mitä syvällä sisimmässämme on, se voi yllättää ja alamme kuunnella tarkkaavaisemmin.

“Ja ihmiset alkoivat ajatella eri tavalla”

Toinen runon osa koskee lähitulevaisuuttamme. Se kertoo siitä, mitä toivomme tapahtuvan. Voimakkaan kokemuksen, kuten tämän jota koko maailma nyt käy läpi, tulisi merkitä sitä, että ihmiset oppivat jotain itsestään, teoistaan ja suhtautumisestaan luontoon.

Runossa tuo sisäinen muutos johtaa johonkin uuteen: “Ja ihmiset toipuivat”. Tässä tapauksessa toipuminen ei ole vain fyysisten sairauksien voittamista, vaan sellaisten mielemme ja henkemme sopukoiden puhdistamista, joista emme välttämättä olleet aiemmin tietoisia.

Nämä asiat voivat koskea elämän arvoa ja solidaarisuutta. Tai harmoniassa elämistä planeettamme kanssa. Ehkä tämä puhuttelee meitä myös sen suhteen, millaisia johtajia valitsemme ja millaisia päämääriä – joskus niin rajattoman kunnianhimoisia – asetamme itsellemme. Toipuminen on sen palauttamista, mikä on keskeistä ja tekee meistä todella ihmisiä.

“… he kehittivät uusia tapoja elää ja eheyttää Maan”

Jos ihminen eheytyy, kiitos solidaarisuuden ja yhteisen sitoumuksen, niin maapallokin eheytyy. Runo jatkuu näin: “Ja piittaamattomilla, vaarallisilla, järjettömillä ja sydämettömillä tavoilla elävien ihmisten puuttuessa Maa alkoi eheytyä”. Kuin ketjureaktio se alkaa sisältämme, eristyksissä, ja leviää ulospäin vaikuttaen ympäröiviin ihmisiin.

Se mihin teksti viittaa on se, että elämme poikkeuksellisia aikoja, jotka vaativat meiltä muutosta. Meidän on noustava kaiken sen yläpuolelle, mitä me olemme olleet ja tehneet. Meidän on opittava ajattelemaan uudestaan, eri tavalla. Tämä on ainoa keino saada tehty tekemättömäksi ja sulkea Pandoran lippaaseen takaisin kaikki se pahuus, jota se vuosi planeetallemme.

Viimeisissä säkeissä runo antaa meille toivontäyteiset näkymät. Siinä sanotaan: “Ja kun vaara oli ohi ja ihmiset liittyivät jälleen yhteen, he surivat menetyksiään, ja tekivät toisia valintoja, ja unelmoivat uusista näkymistä, ja loivat uusia tapoja elää ja eheyttää Maan läpikotaisin, aivan kuten he itsekin olivat eheytyneet”.

Tämä kaunis runo alkaa sanoilla “Ja ihmiset pysyivät kotona” ja päättyy osoittamalla sen seuraukset lauseella: “…eheyttää Maan läpikotaisin, aivan kuten he itsekin olivat eheytyneet”.

Toivottavasti tämä runo on ihmisille muutakin kuin vain kaunis teksti; toivottavasti siitä tulee ennustus tulevaisuudesta, jos teemme sen mitä meitä on käsketty tekemään. Päättyköön kaikki tämä siihen, mitä niin monet meistä ovat toivoneet: parempaan maailmaan.